Vuonna 2005 Buhler Versatile esitteli uuden HHT-malliston (High
Horsepower Tractor). Mallisto oli huomattavasti entistä järeämpi: painoa oli
kertynyt 14 tonnia. Esimerkiksi kääntöpisteen päälaakeri oli 60 % entistä
suurempi. Moottorina HHT-malleissa käytettiin 15-litraista Cummins QSX:ää,
joka täytti Tier 3 vaatimukset. Perusvaihteisto oli pienempien mallien
tapaan mekaaninen 12+4. Malliin 435 sai sen lisäksi 12+2 -vaihteisen
täyspowershiftin. Uutuus oli kaikkiin malleihin tarjottu Caterpillarin 16+4
täyspowershift. Siinä oli mm. vaihdeautomatiikka ja mahdollisuus esivalita
paikallaan seisoessa vaihde, jolle automatiikka päätyy
liikkeellelähdettäessä. Powershiftin huippunopeus oli ensimmäistä kertaa 40
km/h.

Hydrauliikan tuotto oli vakiona 208 litraa ja lisävarusteena 303 litraa.
Hydrauliikkalohkoja sai enimmillään kahdeksan. Sähköohjatut venttiilit sai
lisävarusteena. Nostolaitetta ei ollut saatavana lainkaan. Ohjaamo oli uusi
ja entistä leveämpi. Ohjaamon sai standard tai Deluxe Cab -versiona.
Deluxessa oli mm. puoliaktiivinen istuimen jousitus, ksenon-työvalot ja
automaatti-ilmastointi. Kilpailijoista poiketen sähköjärjestelmä oli
edelleen pelkästään 12-volttinen.

Vuodesta 2008 lähtien tuotemerkki oli pelkästään Versatile. Vuonna 2010
esiteltiin tehokkain malli HHT 575.

HHT 435 HHT 475 HHT 535 HHT 575
       
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 2005-2013 2005-2013 2005-2013 2010-2013
Moottorin tyyppi Engine model Cummins QSX15 Cummins QSX15 Cummins QSX15 Cummins QSX15
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6TA 6TA 6TA 6TA
Iskutilavuus cm3 Displacement 14950 14950 14950 14950
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 137×170,2 137×170,2 137×170,2 137×170,2
Nimellisteho hv/kierr. DIN Rated power hp DIN/rpm 435/2100 475/2100 535/2100 575/2100
Maksimiteho hv/kierr. DIN Rated power hp DIN/rpm 465/1800 520/1800 570/1800 610/1800
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 2000/1400 2237/1400 2441/1400 2543/1400
Vaihteita Gears 12+4/12+2/16+4 12+4/16+4 12+4/16+4 16+4
Synkronoituja Synchronized gears 12+4/powershift 12+4/powershift 12+4/powershift powershift
Pikavaihde Quick-change gear -/powershift -/powershift -/powershift powershift
Suunnanvaihtaja Reverser -/-/hydr. -/hydr. -/hydr. hydr.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 35/40 35/40 35/40 40
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 208 (303) 208 (303) 208 (303) 208 (303)
Nostolaitehydrauliikka Lift controls
Nostovoima kg Lift capacity kg
Voiman ulosotto PTO speeds 1000 1000 1000 1000
Jarrut Brakes (levy=disc) levyj. levyj. levyj. levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 9,72 9,72 9,72 9,72
HHT 435 HHT 475 HHT 535 HHT 575
       
Vuodet Years 2005-2013 2005-2013 2005-2013 2010-2013
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 710/70R42 710/70R42 710/70R42 710/70R42
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 710/70R42 710/70R42 710/70R42 710/70R42
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 13590 14085 14085 15720
Korkeus cm Height w cab cm 394 394 394 394
Pituus cm Length cm 763 763 763 763
Akseliväli cm Wheelbase cm 393 393 393 393
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 1249/1325 1249/1325 1249/1325 1249/1325
Melutaso dB Cab noise level dB
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock front lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x
Ilmastointi Air conditioning x x x x
Ajotietokone Trip computer Deluxe Deluxe Deluxe Deluxe
Ryömintävaihteisto Creeper gear