A B C D E F G H I J K L M N O PQ R S T U V W XY Z

 

Sabatier

Ranskalaisen Sabatierin traktorit tunnettiin enimmäkseen nimellä Le Pratique.

 

SACA

SACA oli sevillalainen maatalouskonevalmistaja, jonka päätuotteita olivat muokkauskoneet. Omien tuotteidensa tueksi se haki 1950-luvun lopussa lisenssisopimuksia. SACA-Fahr -puimureja valmistettiin noin 1500 kappaletta. Vuonna SACA S-432 oli Espanjassa lisenssillä valmistettu IH B-275 ja vuotta myöhemmin esitelty S-455 oli B-450. Traktorin väri oli keltainen. Traktorien kotimaisuusaste jäi 40 %:iin eikä hinnassa pystytty kilpailemaan IH:n oman verkoston kanssa. Niinpä tuotanto päättyi 4000 traktorin jälkeen vuonna 1966.

 

Saint-Chamond

Ranskalainen Saint-Chamond valmisti mm. sotakalustoa ja vetureita. Vuonna 1951 se esitteli maatalouskäyttöön tarkoitetut telatraktorit, joissa oli 25–40 -hevosvoimaiset Perkins dieselit. Seuraavina vuosina mallistia laajennettiin tehokkaammilla malleilla sekä kapeilla riviviljelymalleilla. Vuonna 1958 alkoi nelivetotraktori 4 RM:n valmistus. Siinä oli 4 yhtä suurta pyörää ja 40-hevosvoimainen Vendeuvre diesel. Tuotanto päättyi vuonna 1960, mutta vuonna 1969 yritys UMA herätti merkin henkiin edelleen kehitetyin 35–45 -hevosvoimaisin telatraktorein. Viimeinen omistaja oli puolustusvälinekonserni Gevarm.

Salek Vega Comfort

Saktraktori

Kutaisi tractor factory, myöhemmin JSC Saktraktori perustettiin Georgiassa vuonna 1994. Se valmisti lisenssillä Goldonin traktoreita. Tehdas yksityistettiin vuonna 2002.

 

Šálek

Tsekkiläinen Šálek perustettiin vuonna 1990 kompaktitraktorien huoltoyritykseksi. Vuonna 1997 se alkoi valmistaa Agrostroj Prostejovin M8-132.2 -traktoria. Sittemmin valikoimaan on luulunut useita alle 60-hevosvoimaisia traktorimalleja.

 

Same

Same360-1959
Same 360

Useimmista muista merkittävistä traktorinkehittäjistä poiketen Francesco Cassani on jäänyt tuntemattomaksi, koska hänen nimeään kantava yritys meni vuonna 1942 konkurssiin ja tilalle perustettiin Same. Cassanin ensimmäinen traktori valmistui vuonna 1927 ja se oli eräs ensimmäisistä dieseltraktoreista. Tehoa oli 40 hv. Talousvaikeuksien ja sodan takia Samen tuotanto pääsi vauhtiin vasta 1940-luvun lopussa. Vuonna 1951 esiteltiin sarja 1–4-sylinterisiä traktoreita, joissa mahdollisimman suuri osa osista oli samoja mallien välillä. Uutta oli se, että useimmat mallit olivat tarjolla myös nelivetoisina ja etuakselit olivat omaa suunnittelua. Vuosina 1954–56 Samea valmistettiin myös Ranskassa.

 

1960-luvun uutta Same-tekniikkaa edustivat keskiakselilla varustettu neliveto, vetovarsitunnustelu ja V4-moottorit. 1960-luvun loppupuolella esitellyt Centauro, Leone ja Ariete (80 hv) menestyivät hyvin, ja Same nousi jopa Italian suurimmaksi traktorinvalmistajaksi 17 000 traktorin vuosituotannollaan. Vuonna 1972 se osti kilpailijansa Lamborghinin ja vuonna 1977 sveitsiläisen Hürlimannin. Mallistot yhtenäistettiin merkkien välillä. Same oli vahva pienissä traktoreissa, kuten vuonna 1983 esitellyssä Explorer-sarjassa. Vuonna 1995 Same osti Deutz-Fahrin. Konsernin suuremmat ja paremmin varustetut mallit perustuivat tämän jälkeen Deutz-Fahreihin. Moottoreina alettiin laajenevassa määrin käyttää omien ilmajäähdytteisten sijasta Deutzia. Suomen markkinoille Same on tehnyt monta heikkoa yritystä, joista vahvin oli Keskon kausi vuosina 2000–07. www.same-tractors.com

Same

Santa Matilde

Brasilialainen teollisuuskonserni Cia. Industrial Santa Matilde perustettiin vuonna 1916. Sen tuotteita olivat mm. rautatievaunut ja puskutraktorit. Myöhemmin tuotantoon tulivat myös puimurit ja muokkauskoneet. 1970-luvun lopusta lähtien valmistettiin myös maataloustraktoreja. Traktorit oli varustettu 3- ja 4-sylinterisillä Perkins-moottoreilla. Yritys lopetti toimintansa vuonna 1988.

SantaMatildeSM400CR
Santa Matilde SM 400 CR

Satoh

SatohBison-1978
Satoh Bison

Japanilainen Satoh Agricultural Machinery Mfg perustettiin vuonna 1914. Satohin traktorit oli varustettu Mazdan bensamoottoreilla, myöhemmin myös Mitsubishin ja Isuzun dieseleillä. Mitsubishi osti Satohin vuonna 1980 ja pian tämän jälkeen traktorien merkki vaihtui Mitsubishiksi. USA:ssa Satoh-merkillä myytiin myös pieniä David Brownin traktoreita.

 

Sauerburger

Saksalainen Sauerburger oli valmistanut muokkauskoneita lähinnä viininviljelyyn jo 1960-luvulta lähtien. Vuonna 1983 se esitteli koneidensa vetojuhdaksi 65-hevosvoimaisen nelivetotraktorin. Myöhemmät mallit ovat noudatelleet samoja perusratkaisuja. Leveyttä on noin 1 metri ja vakiona on turvakaari ohjaamon sijasta. www.sauerburger.de/

SauerburgerFXS751-2008
Sauerburger FXS751

Sava-Nuffield

Espanjalainen ENASA-yhtymään kuuluva Sava valmisti Nuffield 10/60:aa lisenssillä vuosina 1965–67. Sen jälkeen tuotemerkki vaihtui Motransaksi.

 

Saviem

Saviemin tuotevalikoima sijoittui Renaultien yläpuolelle. Suomessakin esiteltiin 65-hevosvoimaista mallia 1950-luvun lopussa.

 

Saxon

Tanskalainen A/S Chr. Andersens Maskinfabrik valmisti 1950-luvulla pieniä Fordin 17-hevosvoimaisella bensamoottorilla varustettuja traktoreja päämerkkinsä Acamin lisäksi merkillä Saxon.

 

SCAIP Warrior STX-350

Scaip

1950-luvun lopussa perustettiin Italian Parmassa korjauspaja, joka pian erikoistui telakoneiden korjauksiin. 1990-luvulla Scaip alkoi suuntautua omaan valmistukseen kuten teladumppereihin ja järeiden putkistojen asennuksessa käytettävään kalustoon. Ennen vuosituhannen vaihdetta valmistettiin myös ensimmäiset telatraktorit yksittäiskappaleina. Hieman laajempaa tuotantoa syntyi vuonna 2013 esitellyn Warrior-malliston myötä. Sarjaan kuuluu telatraktoreita teholuokissa 140…350 hv. www.scaipspa.com/eng/

 

Schanzlin

SchanzlinG250-300-1969
Schanzlin G300

Saksalainen Max Schanzlin perusti korjaamonsa vuonna 1908. Pian alkoi myös maatalouskoneiden valmistus. Vuonna 1952 seuraava sukupolvi aloitti sarvitraktoriensa pohjalta kehitetyn KS-UNI:n valmistuksen. Laite oli eräänlainen taka-akselilla ja lavalla täydennetty sarvitraktori. Vuonna 1958 syntyi pieni 7-hevosvoimainen traktori viinin- ja hedelmänviljelyyn. Siitä valikoima kasvoi 1960-luvun aikana 55 hevosvoimaan asti ja nelivetomallit tulivat tarjolle. Käyttötarkoituksia laajennettiin mm. golf-kentille ja kunnallistekniikkaan, johon Schanzlinin traktorit jatkossa pääosin suunnattiinkin.

 

Schilter

Sveitsiläinen vuonna 1958 perustettu Schilter esitteli vuonna 1971 järjestelmätraktorin, jossa oli 4 yhtä suurta pyörää, neliveto ja nelipyöräohjaus. 1970-luvun puolivälissä mallistoon tulivat ST-sarjan 55…110-hevosvoimaiset perinteiset, mutta matalarakenteiset traktorit. Niitä tehtiin vain 18 kappaletta. Yritys meni konkurssiin vuonna 1976.

Schilter1300-1975
Schilter 1300

Schlüter

Schluter15PS-1956
Schluter 15 PS

Anton Schlüter perusti moottoritehtaansa vuonna 1899. Vuonna 1937 valmistui ensimmäinen traktori DZM 14, jossa oli 1-sylinterinen dieselmoottori. 1950-luvun loppuun saakka Schlüter keskittyi pieniin 1- ja 2-sylinterisiin traktoreihin. Vuonna 1964 esiteltiin 6-sylinterinen S 900, jossa oli tehoa 80 hv. Pienimmässäkin mallissa moottori oli tässä vaiheessa 3-sylinterinen ja moottori ei enää ollut osa kantavaa rakennetta. Kaikki mallit oli saatavana myös nelivetoisena. Vuonna 1966 esiteltiin Super-sarja, jonka moottorit olivat suoria 8-sylinterisiä. Tehokkaimmassa mallissa tehoa oli 180 hv. Vuonna 1978 valmistettu 500-hevosvoimainen Profi-Trac 5000 TVL on suurin koskaan Euroopassa valmistettu traktorimalli. Schlüterin valmistus loppui vuonna 1995. Merkki oli erittäin maineikas ja kallis. Erityisesti muotoilultaan se jämähti 1960-luvun tasolle aivan liian pitkäksi aikaa. Schlütereita valmistui yhteensä runsaat 74 000 kappaletta. Lähes kaikissa malleissa oli Schlüterin oma moottori.

Schlüter

Schmotzer

Saksalainen vuonna 1905 perustettu Maschinenfabrik H. Schmotzer oli valmistanut pieniä määriä traktoreita jo 20- ja 1930-luvuilla. Vuonna 1951 se esitteli Saksassa muotiin tulleen työkoneenkantaja-ajatuksen mukaisen Kombinsa. Siinä oli 14–18 -hevosvoimainen moottori ja sähkökäyttöinen nostolaite. Takana oli isot pyörät ja lava. Schmotzer Kombi ja sen seuraaja Kombi Record olivat tuotannossa vuoteen 1975 asti. Loppuvaiheessa valmistajana oli itävaltalainen Reform-Werke ja moottori oli lopuksi 45-hevosvoimainen. Maatalouskoneita Schmotzer valmistaa edelleen.

 

Schneider

Saksalainen Maschinen- und Traktorenbau Schneider valmisti vuosina 1948–49 yhteensä 25 kappaletta 22-hevosvoimaisia maataloustraktoreita.

 

Vuonna 1960 saman tuotemerkin otti käyttöön Hermann Schneider Maschinen- und Geräteträgerbau, joka alkoi valmistaa työkoneenkantajia. Ensimmäinen 12-hevosvoimaisella ILO-moottorilla varustettu laite oli suunnattu lähinnä puutarhoille. Suosituimmat mallit olivat 1970-luvun alun GT 27 ja GT 40, joissa oli mallinumeron mukainen määrä hevosvoimia. Työkoneenkantajien ohella Schneider valmisti vuodesta 1975 lähtien kapeita 33–50 -hevosvoimaisia erikoistraktoreita puutarhoille. Tuotanto päättyi vuonna 2003.

 

Schwarz

Sveitsiläiset Schwarzin veljekset kehittivät vuosina 1956–66 useita erilaisia riviviljelytraktoreita ja työkoneenkantajia. Yhteistä malleille oli erikoisen etuakselirakenteen mahdollistamat 90 astetta kääntyvät etupyörät. Valmistusmäärät jäivät kuitenkin kymmeniin.

 

Semiac

Ranskalainen pikkutraktori Semiac erottui kilpailijoistaan muotoilullaan ja kauniin vihreällä värillään, mutta vuonna 1954 alkanut tuotanto jatkui vain muutaman vuoden. Moottori oli Peugeotin bensa ja voimansiirto monen muunkin pienen ranskalaisvalmistajan käyttämä Chenard et Walcker.

 

SENS

SEPA 4800 DT

Kiinalaisen Shandong Shifengin tuotemerkki Shifengin ohella. http://www.sasmotors.net/

 

SEPA

Universal UTB -traktoreja myytiin Italiassa 1980- ja 1990-luvulla merkillä SEPA.

 

Setra

Ranskalaisen Setran traktorinvalmistus ajoittui 1950-luvun lopulle. Moottorit olivat 27–60 -hevosvoimaisia Dog-suorasuihkutusdieseleitä.

 

SFV

SFV201
SFV 201

Vuonna 1847 perustettu Société Française Vierzon valmisti päätuotteenaan puimakoneita. Vuonna 1931 yritys oli konkurssin partaalla ja teki päätöksen etsiä tulevaisuutta traktorinvalmistuksesta. Ensimmäinen malli, 10,3-litraisella hehkukuulamoottorilla varustettu H1 tuli tuotantoon vuonna 1934. Vierzon panosti traktoriensa muotoiluun ja myös vihreä-keltainen väritys oli näyttävä. 1950-luvulla alettiin valmistaa myös pienempiä traktoreita. Pienimmässä eli 201:ssä oli Lanzin lisenssillä tehty 3,2-litrainen hehkukuulamoottori (25 hv). Vuonna 1958 Case osti osake-enemmistön ja SFV:n väri vaihtui vihreästä Casen beigeksi. Viimeisissä malleissa oli hehkukuulamoottorin sijasta muiden valmistajien diesel- ja bensamoottoreita. SFV:n tuotanto ajettiin alas vuoteen 1963 mennessä. Kaikkiaan SFV:n traktoreita valmistui noin 40 000 kappaletta.

 

Shaktimaan

Mahindra&Mahindran tytäryhtiön Mahindra Gujarat Tractorin 30–45-hevosvoimaiset tuotteet markkinoidaan nimellä Shaktimaan. http://www.mahindragujarat.com/

Shaktimaan30
Shaktimaan 30

Shanghai

Shanghai-merkkisiä traktoreita valmistaa Shanghai Tractor & Internal Combustion Engine Corporation. Vuodesta 1984 se on valmistanut lisenssillä Fiateja. Vuonna 2001 se perusti yhteisyrityksen New Hollandin kanssa ja nämä traktorit myydään Kiinassa NH:n nimellä. http://www.shanghaitn.com.cn/

 

Shenniu

Hubei Shenniu on vuonna 1958 perustettu pienempi kiinalaisvalmistaja, jonka traktoreja on myyty ainakin USA:ssa monilla merkeillä (Hardy Diesel, Bison, Colorado Buffalo, Wheelox ja Little Buddy).

 

Sheppard

SheppardSD-4
Sheppard SD-4

Amerikkalainen R. H. Sheppard Company alkoi valmistaa dieselmoottoreita vuonna 1940. Vuonna 1948 esiteltiin traktorisarja, jossa käytettiin omia 1-, 2-, 3- ja 4-sylinterisiä dieseleitä. Suurimmassa mallissa oli 10 vaihdetta eteen ja ajovoimansiirrosta riippumaton hydrauliikka. Tuotanto jatkui vuoteen 1959. Lisäksi Sheppard rakensi muutossarjoja dieselmoottorien asentamiseen mm. Farmall-traktoreihin.

 

Shibaura

Ishikawajima Shipyard perustettiin Japanissa vuonna 1853. Monien vaiheiden jälkeen se yhtyi Harima Shipbuilding & Engineeringin kanssa vuonna 1960 ja syntyi Ishikawajima-Harima Heavy Industries (IHI). Ishikawajima oli vuonna 1950 alkanut valmistaa moottoreita ja puutarhatraktoreita yhdessä Toshibaan kuuluneen Shibaura Engineering Worksin kanssa perustamassaan Ishikawajima-Shibaura Machinery -yhtiössä. Vuonna 1961 se alkoi valmistaa pieniä traktoreita. Shibaura valmisti vuodesta 1970 lähtien pieniä traktoreita Fordille. Nykyään yrityksen nimi on IHI Shibaura Machinery Corporation. Pääosa tuotannosta on 20–60-hevosvoiman kokoluokassa, mutta suurin valmistettu malli on ollut 105-hevosvoimainen. www.shibaura.com/

ShibauraSP1840
Shibaura SP 1840

Shifeng

ShandongShifengSF150
Shifeng Angad SF150

Kiinan suurimpiin traktorinvalmistajajiin kuuluva Shandong Shifeng valmistaa 12–70-hevosvoimaisia 2- ja 4-vetoisia traktoreita noin 30 000 kappaletta vuodessa. Sarvitraktoreita ja muita 1-sylinterisiä maatalousajoneuvoja valmistuu yli miljoona vuodessa. Vuonna 1989 perustettu yritys valmistaa lisäksi mm. kevyitä 3-pyöräisiä ajoneuvoja, kevyitä kuorma-autoja sekä puimureita. Shifeng on yhteistyössä Yanmarin kanssa. http://www.sasmotors.net/

 

Shire

Shire 500

Brittiläinen Shire muunsi Ford 4000 ja 5000 -malleja maantiekäyttöön. Nopeutta voitiin laillisesti kasvattaa, kun traktorit varustettiin ulkopuolisilla levyjarruilla. Tarjolla oli myös hydraulimoottoreilla toteutettu neliveto. Myöhemmin Shire-nimellä on myyty Jinman valmistamia pientraktoreja.

Siaco

Siaco oli Ranskassa vuosina 1954–56 valmistettujen Same-traktorien pääedustaja. Lisäksi se valmisti samaan aikaan omaa 22-hevosvoimaista traktoriaan, joka oli aikaisemmin tunnettu nimellä Le Clerc.

 

Sieben

Saksalainen Sieben valmisti vuosina 1969–75 kapeita nelivetotraktoreita viininviljelyyn. Moottorit olivat 30–50 -hevosvoimaisia MWM:iä. Traktorien erikoisuus oli lähes pystysuorassa ollut ohjauspyörä.

 

S.I.F.A

Ranskalainen S.I.F.A myi 1950-luvun loppupuolella Babiolen seuraajan Tracforin valmistamia 15–50 -hevosvoimaisia traktoreita, joissa käytettiin Peugeotin bensamoottoreita sekä monien eri valmistajien dieseleitä.

 

S.I.F.T

Sift35
SIFT 35

Ranskalainen moottorivalmistaja Société d’Installation de Force et de Traction (S.I.F.T) perustettiin vuonna 1916. Vuonna 1932 se alkoi valmistaa kuorma-autoja ja vuonna 1938 traktoreita. S.I.F.Tin traktorit oli varustettu 2- ja 4-sylinterisillä dieselmoottoreilla, joita ostettiin mm. Perkinsiltä ja Deutzilta. Merkki olikin sodan jälkeen Ranskan merkittävin dieseltraktorivalmistaja. Traktorien sini-keltainen väritys oli näyttävä. Tuotanto päättyi vuonna 1965. Noin 6 000 traktoria valmistui kaikkiaan.

 

Silver King

Amerikkalainen J. D. Fate oli eri yrityksissään 1880-luvulta lähtien valmistanut mm. kuorma-autoja ja vetureja ennen kuin Fate-Root-Heath Company alkoi valmistaa traktoreita valmistuspaikkakunnan mukaisella Plymouth-merkillä vuonna 1933. Traktori oli ensimmäisiä kevyitä kumipyörätraktoreita, ja saavutti peräti 40 km/h nopeuden. Chrysler-yhtymä vaati Plymouth-nimestä luopumista ja uudeksi merkiksi tuli kahta vuotta myöhemmin Silver King. Sodan aikana ja sen jälkeenkin yritys keskittyi suurelta osin veturien valmistukseen. Vuonna 1945 traktoreissa aikaisemmin käytetyt Hercules-moottorit vaihtuivat noin 30-hevosvoimaisiksi Continentaleiksi. Osa malleista oli 3-pyöräisiä. Maantienopeutta oli yli 30 km/h.Traktorituotanto myytiin vuonna 1956, mutta uusi omistaja luopui traktorinvalmistuksesta vain 75 traktorin jälkeen. Kaikkiaan Plymouth/Silver King -traktoreita valmistui noin 8 700 kappaletta.

 

Simar

Sveitsiläisen Simar-traktorin juuret ovat 1. maailmansodan aikaan perustetussa asetehtaassa. Sodan jälkeen tehtaassa alettiin valmistaa sarvitraktoreja. Vuonna 1933 omistuspohjan vaihdoksen myötä tehtaan nimeksi tuli tuotemerkin mukaan Simar. 1950-luvulla valmistettiin 160 pyörätraktoria. Yritys lopetti toimintansa vuonna 1978.

 

Simpson Jumbo

Jumbo Steel Products Kaliforniassa valmisti Simpson Jumbo -traktoreja vuosina 1947–1952. Moottorina käytettiin Chryslerin bensamoottoria.

 

Singer

Autonvalmistaja Singer Motors osti OTA-traktorin valmistusoikeudet vuonna 1953. Traktorin nimeksi tuli Singer Monarch Mk III ja tuotanto siirtyi Singerin tehtaalle. Moottorina käytettiin edelleen kovimman kilpailijan Fordin 17-hevosvoimaista teollisuusmoottoria. Singer Motors sulautui Rootes-yhtymään vuonna 1956 ja traktorituotanto päättyi.

 

Sirgroh Ursus

Pakistanilainen Sirgroh Ursus on koonnut lisenssillä pieniä MF-tekniikkaan perustuvia Ursuksia. Yrityksen nimi on nykyään FarmAll Technology ja traktorien merkki Ursus. http://www.farmalltechnology.com/

 

Siromer504CH
Siromer 504CH

Siromer

Jinman tuotemerkki siromer.net/. Siromer on ollut 2000-luvun alun merkittävin kiinalaismerkki mm. Britanniassa.

 

Skoda

Skodan juuret ovat vuonna 1858 perustetussa valimossa, jonka Emil Skoda osti vuonna 1869 ja alkoi valmistaa mm. aseita. Vuonna 1925 Skoda osti Laurin & Klement -yhtiön ja jatkoi sen moottoriaurojen valmistusta. Ensimmäinen varsinainen Skoda-traktori valmistui vuonna 1926. Siinä oli nelisylinterinen Skoda-auton bensamoottori. Ensimmäinen dieseltraktori esiteltiin vuonna 1941. Samaan aikaan valmistettiin telatraktoreita lähinnä sotavoimien käyttöön. Toisen maailmansodan jälkeen Skoda kansallistettiin ja se esitteli suositun Skoda 30-traktorin, jonka tuotanto jatkui vuoteen 1951. Sen jälkeen maan traktorituotanto keskitettiin Zetorille.

Toisen kerran Skoda palasi traktorin nimeksi, kun runko-ohjattavaa Liaz ST-180 -traktoria myytiin Skoda-nimellä 1980-luvulla.

 

Slanzi

SlanziSD51
Slanzi SD51

Slanzi oli italialainen moottori- ja traktorivalmistaja, joka toimi 1950- ja 60-luvuilla ja sulautui sittemmin Lombardiniin.

 

Ślązak

Puolalainen Ślązak myy Harkovin traktoritehtaan tuotteita Puolassa. Vuonna 2005 se kehitti XTZ-161:n pohjalta oman trac-tyyppisen mallinsa Ślązak 8190:n, jossa oli 190-hevosvoimainen moottori. Myöhemmin moottorivalikoimaa on laajennettu molempiin suuntiin Deere- ja Andoria-moottoreilla. Traktoreita on valmistettu yksittäiskappaleina asiakkaiden toivomusten mukaan.

 

SLC-John Deere

Brasiliassa Schneider, Logemann and Cia valmisti puimureita ja maataloustyökoneita. John Deere osti osuuden yrityksestä ja vuonna 1996 tuotantoon tulivat traktorit. Kolme vuotta myöhemmin Deere osti loputkin osakkeet ja merkki vaihtui John Deereksi.

 

SLM

Die Schweizerische Lokomotiv- und Maschinenfabrik perustettiin vuonna 1871. Vuosisadan vaihteessa SLM rakensi vetotraktoreita, jotka ulkoisesti muistuttivat hyvin pitkästi vetureita. Vuonna 1918 SLM esitteli 3-pyöräisen moottoriauran. Vuonna 1933 sen haltuun ajautui Mafag-traktoritehdas, jonka tuotanto siirrettiin SLM:n tehtaalle. Useimmat SLM:n traktorit olivat 3-pyöräisiä. SLM:n traktorituotanto päättyi 1953 ja kaikkiaan tuotanto jäi 454 kappaleeseen. Yritys jatkoi veturituotantoa 2000-luvun alkuun, jolloin se pilkottiin ja osia myytiin eri yrityksille.

 

Smallholder

Brittiläinen Smallholder modernisoi Ferguson TE20, MF 35- ja 135-traktoreita 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Näkyvät osat sekä kuluvat osat uusittiin ja loput kunnostettiin. Moottori oli uusi Lister-Petter teholtaan 30, 41 tai 55 hv. Lasikuituinen konepelti muistutti vanhaa. Tarjolla oli myös nelivetomalli TE20:sta.

 

Soberfon

Ranskalainen vuonna 1937 perustettu Soberfon oli maatalouskoneiden ja puutarhajyrsimien valmistaja. Vuonna 1949 se esitteli kolmipyöräisen traktorin. Vuosina 1954–57 valmistettiin lisäksi 12- ja 15-hevosvoimaisia nelipyöräisiä traktoreita. Saman konsernin merkki oli myös Marmonier.

 

Solé

Vuonna 1914 perustettu merkittävä espanjalainen merimoottorivalmistaja Solé Diesel valmisti vuosina 1964–1983 pieniä dieselkäyttöisiä traktoreita teholuokassa 10–40 hv.

 

SolisEU50
Solis EU 50

Solis

Solis on intialaisen Sonalikan tuotemerkki useimmissa vientimaissa. Näitä alkujaan Renaultin tekniikkaan perustuvia traktoreja myydään kymmenissä maissa eri puolilla maailmaa. https://solisworld.com/

 

Sollberger

Texasilainen Sollberger Engineering Company esitteli vuonna 1948 C-24 -traktorin, jossa oli 26-hevosvoimainen 4-sylinterinen Continental-bensamoottori. Merkki jäi lyhytaikaiseksi.

 

Somatrac

Somatrac250
Somatrac 250

Ranskalainen Heywang loi traktoreilleen toisen myyntikanavan antamalla oikeudet Porsche-traktorien maahantuojana toimineelle Ateliers Pierre Goetzmannille, myi samoja traktoreja nimellä Somatrac vuosina 1960…1964.

 

Someca

Ranskalainen Simca oli perustettu Fiat-autojen lisenssivalmistajaksi. Vuonna 1952 se osti MAP-traktorinvalmistajan. Tuloksena oli Fiateihin perustuvien traktorien valmistus Ranskassa Someca-merkillä (La Société de Mécanique de la Seine) sekä Steyrin traktoreiden myynti Ranskassa malliston jatkona. Ensimmäinen Someca oli 37-hevosvoimainen dieseltraktori DA50. Mallisto laajeni kattamaan saman skaalan kuin Fiatillakin. Perustekniikka vastasi Fiateja, mutta mallivalikoima oli erilainen. Simcan siirtyessä 1960-luvun aikana vaiheittain Chryslerin omistukseen Someca siirtyi Fiatille. Tuotanto Ranskassa loppui vuonna 1973. Someca-nimi Fiatin rinnalla näkyi kuitenkin Ranskassa vielä Fiatin 80-sarjassa.

Someca40H-1962
Someca 40H
SonalikaDI-75
Sonalika DI-75

Sonalika

Intialainen International Tractors Ltd. perustettiin vuonna 1995 ja se alkoi valmistaa Sonalika-merkkisiä traktoreita teholuokassa 30–90 hv. Tekniikka perustui 10-sarjan Fordeihin. Vuonna 2000 se ryhtyi yhteistyöhön Renaultin ja sittemmin Claasin kanssa. Intiassa alettiin valmistaa Ceres-sarjan traktoreita, joita myös vietiin moniin Euroopan ulkopuolisiin maihin. http://international.sonalika.com/

 

Souyris

Souyris oli ranskalainen pieni viininviljelytraktori 1950-luvulla. Se oli varustettu Renaultin 20- tai 35-hevosvoimaisella bensamoottorilla.

 

Standard

Stara ST Max 105

Vuonna 1975 puimurien valmistajana aloittanut intialainen Standard Combines aloitti traktorinvalmistuksen vuonna 2000. Mallistossa on 35–80-hevosvoimaisia malleja. Omien moottorien ohella Standard käyttää lisenssillä valmistamiaan Perkinsejä. Vientiä on lähinnä eteläiseen Afrikkaan.

 

Stara

Brasilialainen Stara perustettiin vuonna 1953. Alussa se korjasi maatalouskoneita ja toi uusia koneita Euroopasta. Vuonna 1960 alkoi omien peltoviljelykoneiden valmistus. Myöhemmin tuotevalikoimasta löytyi lähes kaikki mahdolliset maatalouskoneet. Vuonna 2009 alkoi ajettavien kasvinsuojeluruiskujen valmistus. Vuonna 2013 esiteltiin ensimmäinen traktori, ST Max 105. Siinä oli Perkins-moottori ja ZF-voimansiirto ja etuakseli. Vuonna 2016 Stara työllisti noin 1200 henkeä ja valikoima laajeni 180-hevosvoimaisella traktorilla. Staran traktoreissa panostettiin täsmäviljely- ja automaattiohjausominaisuuksiin, jotka oli sovitettu yhteen yrityksen työkoneiden kanssa.

Staub

Ranskalainen moottori- ja puutarhajyrsinvalmistaja Staub oli perustettu vuonna 1906. Mallistoon tuli vuosina 1949–50 pienoistraktoreita, joita oli eriytetty sarvitraktoreista hieman enemmän kuin muutamien muiden vastaavat laitteet. Tehoa oli 12–15 hv. Vuonna 1961 esiteltiin nelivetoinen dieseltraktori Lunic, jonka kaikki pyörät olivat yhtä suuria. Tehoa siinäkin oli vain 15 hv. Tuotanto päättyi pian tämän jälkeen.

 

Steiger

SteigerCougarIV-1983
Steiger Cougar IV

Veljekset Maurice ja Douglas Steiger kehittivät ensimmäisen runko-ohjattavan traktorin oman suurtilansa käyttöön 1950-luvun lopussa. Naapurit halusivat samanlaisen ja syntyi ensimmäinen tuotantomalli Steiger Nr. 1 ja seuraavaksi esiteltiin pienempi 100-hevosvoimainen Steiger Nr. 2. Sen jälkeen malliston huipulle esiteltiin jatkuvasti suurempia malleja. Steiger valmisti suurtraktoreita myös Allis-Chalmersille, Fordille ja IH:lle. IH osti Steigerista osuuden vuonna 1972 ja vuonna 1986 yritys siirtyi Case IH:n omistukseen. Traktorit myytiin tämän jälkeen Case IH:n nimellä, mutta Steiger-nimi palasi logona keulaan myöhemmin.

 

St Chamont

Ranskalainen St Chamond valmisti telatraktoreita Ranskan armeijalle. Sodan jälkeen 1950-luvulla valmistuksessa oli pieni viininviljelyyn suunniteltu telatraktori.

 

Steyr

Steyrin historia alkaa 1830-luvulta. Valmistusohjelmassa oli aseita ja ammuksia. Vuonna 1894 alkoi polkupyörien ja 1918 autojen valmistus. Vuonna 1928 valmistui ensimmäinen Steyr-traktori, jossa oli tehoa peräti 80 hv. Tuotantomäärät olivat pieniä toiseen maailmansotaan asti. Sodan jälkeiset mallit olivat 1- ja 2-sylinterisiä. Suomeen Steyr-autoja ja traktoreita toi Työväline. 1950-luvun alussa tuontimalleina oli 1-sylinterinen 80 ja 2-sylinterinen 180. Tehoa näissä malleissa oli 13 ja 26 hv. Hydraulinen nostolaite oli vakiona pikkumallissakin. 1960-luvun puolivälin jälkeen esiteltiin edistyksellinen Plus-sarja, jossa oli vaihtoehtoja 2-sylinterisistä 6-sylinterisiin. 1970-luvun lopussa esiteltiin laaja 8000-sarja. 1990-luvun alussa Steyrin oma moottorituotanto lakkautettiin ja uusiin 900- ja 9000-sarjoihin tuli mm. MWM- ja SisuDiesel-moottoreita. Vuonna 1996 Case IH osti Steyrin traktorituotannon ja Steyrejä alettiin useimmissa maissa myydä Case IH:n merkillä. 2000-luvun uudet mallisarjat olivat lähes yhteneviä Case New Hollandin muiden merkkien kanssa. 1990-luvun lopussa Steyr oli kehittänyt oman portaattoman vaihteiston. ZF osti Steyrin voimansiirtotuotannon, mutta S-Tronic -vaihteisto säilyi omana tuotteenaan ja sitä käytettiin myös konsernin muissa merkeissä. http://steyr-traktoren.com/

Steyr

Steyr280A
Steyr 280A

Stihl

StihlAllzweck12-14PS
Stihl Allzweck 12-14 PS

Andreas Stihl perusti yrityksensä vuonna 1926 ja ensimmäinen moottorisaha valmistui jo samana vuonna. Sodan jälkeen yritys päätti aloittaa myös pienten traktorien valmistuksen. 12-hevosvoimainen S 140 syntyi vuonna 1948. Siinä oli Stihlin oma 2-tahtinen dieselmoottori ja 3-vaihteinen vaihdelaatikko. Suurin Stihl-traktori oli vuonna 1959 esitelty 2-sylinterinen S 20, jossa tehoa oli 20 hv. Stihl luopui traktoreista vuonna 1963. S.G. Nieminen toi Suomeen muutamia 9-hevosvoimaisia Stihlejä.

 

Stockhold

Brockhouse Engineeringin lopetettua B.M.B President traktorin valmistuksen vuonna 1956 osti H.J. Stockton Ltd sen valmistusoikeudet. Moottori vaihdettiin 14-hevosvoimaiseen Petter-dieseliin, mutta muuten Stockhold President oli edeltäjänsä kaltainen. Merkin historia jäi hyvin lyhyeksi.

 

Štore

Štore Steel oli vuonna 1845 perustettu teräsyhtiö, joka valmisti Jugoslaviassa (Sloveniassa) vuosina 1976–86 Fiateja Štore-nimellä.

 

Stotz

Belgialainen Jozef de Lille oli Steyrin ja Zetorin piirimyyjä, joka vuonna 1954 päätti rakentaa oman traktorin. Deutz-moottorilla varustetut 24- ja 26-hevosvoimaiset traktorit muistuttivat melkoisesti Porschea. Voimansiirto ostettiin myös Saksasta Hürthiltä. Noin 60 traktoria valmistui, viimeiset vuonna 1958.

 

Streit

Sveitsiläiseen tapaan Streitin traktorituotanto sai alkunsa autotraktoreista vuonna 1931. Varsinainen traktorimallisto esiteltiin vuonna 1949. Moottorit olivat Oerlikon-dieseleitä ja vaihteisto ja taka-akseli tuli ZF:ltä. Streitin traktoreita valmistui vuoteen 1953 mennessä vain noin 25 kappaletta.

 

STZ

Stalingradin traktoritehdas (Stalingradskii Traktornyi Zavod) valmisti panssarivaunuja, telatraktoreita ja IH:n Deeringistä kopioituja pyörätraktoreja. Telatraktorit olivat venäläistä suunnittelua. Vuonna 1937 esiteltyä STZ3-telatraktoria valmistettiin yli 20 000 kappaletta. Vuonna 1949 esiteltiin 54-hevosvoimaisella dieselillä varustettu telatraktori DT-54, jota STZ, MTZ ja ATZ valmistivat yhteensä lähes miljoona kappaletta. Sen isoveli oli Caterpillar D-7:n kopio Stalinetz 80. Länsivienti käynnistyi vuonna 1963 esitellyllä 80-hevosvoimaisella DT75-telatraktorilla, jota on 2000-luvun alkuun mennessä valmistettu yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1961 Stalingrad nimettiin Volgogradiksi ja traktoritehtaan nimi vaihtui Volgogradin traktoritehtaaksi (VgTZ) kaupungin mukana.

 

Sulzer

SulzerS28A
Sulzer S28A

Ignar Sulzer oli perusatanut metallipajansa vuonna 1922 ja vuonna 1936 hän suunnitteli ensimmäisen traktorinsa. Sarjatuotantoon päästiin kuitenkin vasta vuonna 1950, kun se esitteli laajan malliston 12–40 -hevosvoimaisia traktoreita. Lähes kaikki osat valmistettiin itse, mutta moottoreina käytettiin Deutzia ja MWM:ää. Muutamiin tuhansiin nousseen valmistusmäärän jälkeen Sulzer luopui traktorivalmistuksesta vuonna 1961 ja ryhtyi David Brown -myyjäksi Baijerissa. 1950-luvun puolivälissä Suomessa myytiin muutamia Sulzerin 28-hevosvoimaisia nelivetotraktoreita.

 

Super Star

Turkkilainen Motosan perustettiin vuonna 1967. Se on valmistanut yli 100 000 Super Star -merkkistä dieselmoottoria, jotka oli alun perin suunniteltu USA:ssa. Moottorin lisäksi se valmistaa 20–40-hevosvoimaisia traktoreita Super Star -merkillä. http://www.motosan.com

SuperStarBT30
Super Star BT 30

Sutcliff

Brittiläinen Sutcliff Industries esitteli vuonna 1995 Mini-Trak -traktorin, joka oli valmistettu käytetyn Ferguson TE 20:n rungolle. Moottori oli uusi 30- tai 41-hevosvoimainen Lister-Petter. Vuonna 1997 esiteltiin ST 35, joka vastaavalla tavalla lainasi osia käytetystä MF 35:stä. Vuonna 1998 valmistajaksi tuli Smallholder Tractor Co. ja malli ST 135 perustui MF 135:een.

 

Suzue

Suzue on japanilainen maanviljelijöiden osuuskunta, joka on vuosien varrella myynyt Mitsubishin, Kubotan ja Isekin traktoreja omalla nimellään.

 

Svoboda

Vaclav Svobodan 1920-luvulla Tsekin Mlada Boleslaviin perustama moottori- ja maatalouskonetehdas esitteli vuonna 1934 kolme pientä dieseltraktorimallia. Vuonna 1938 esiteltiin 12-hevosvoimainen DK 12 ja lopulta 1945 15-hevosvoimainen DK 15. Kaikissa oli 1-sylinterinen dieselmoottori. Svobodan tuotanto päättyi vuonna 1949, kun maan traktoriteollisuus keskitettiin Zetorille.

 

Swaraj

Swaraj855FE
Swaraj 855 FE

Intialainen valtiollinen Punjab Tractor aloitti vuonna 1965. Vuonna 1974 valmistukseen tulleen traktorin oli kehittänyt valtiollinen tutkimusinstituutti. Tuotevalikoima laajeni myöhemmin traktoreista puimureihin ja trukkeihin. 2000-luvulla yhtiö yksityistettiin ja vuonna 2007 osake-enemmistö päätyi Mahindralle. Moottorit ovat olleet pääasiassa Kirloskarin valmistamia. http://www.mahindraswaraj.com

 

Swed-Trac

Volvo BM:n valmistuksen päättyessä päätteli metsäkoneisiin erikoistunut Pihlgrens Traktor AB Arvikassa markkinoita avautuvan järeälle ruotsalaistraktorille. Lähtökohdaksi otettiin 6-sylinterinen Ursus, johon asennettiin 7,8-litrainen Scanian moottori (167 hv). Myös hydrauliikkaa kehitettiin. Myöhemmissä malleissa oli myös ruotsalainen ohjaamo ja ZF:n etuakseli. Ulkonäkö oli hieman kotitekoinen. Swd-Traceja valmistui 67 kappaletta vuosina 1983–88.

Swed-Trac-1986
Swed-Trac

 

Sülchgau

Saksalainen Sülchgau Maschinen valmisti vuosina 1950–55 noin 300 kappaletta 9–22 -hevosvoimaisia traktoreita, joissa oli enimmäkseen Güldner-moottori.

seuraava >