16ValtraN4 16ValtraN4ohjaamo

 

Syksyllä 2015 siirryttiin neljännen sukupolven N-sarjaan. Uudistukset
olivat vastaavia kuin T4:ssä vuotta aikaisemmin. N-sarjassa kuitenkin
akseliväli ja kääntöympyrä säilyivät ennallaan. Ohjaamo oli sama kuin
T4:ssä. N4:ssä oli kolme 4,4-litraista ja kolme 4,9-litraista mallia.
Molemmista yksi oli matalakierrosmalli, jossa Eko-ohjelmalla suurin vääntö
saavutettiin 1250 kierroksella. Lisäteho-ominaisuus oli käytettävissä voiman
ulosottoa käytettäessä. N174:llä Valtra saavutti taas tehokkaimman
nelisylinterisen tittelin. Melutasoksi ilmoitettiin 70 dB. Lisävarusteena
sai mekaanisen tai pneumaattisen ohjaamon jousituksen.

Kolmessa suurimmassa mallissa oli neljä varusteversiota. Pienemmät sai
vain Hitechinä. Niin Hitech-, Active- kuin Versu-malleissa oli 5-portainen
pikavaihde vaihtoautomatiikalla ja sähköisellä aluevaihteella. Activessa ja
Versussa oli liikkeellelähtöavustin, jolloin traktori voitiin pysäyttää
pelkästään jarrulla ja lähteä liikkeelle vapauttamalla jarru ja painamalla
kaasua. Näissä malleissa myös nostettiin automaattisesti kierroslukua
hydrauliikkaa käytettäessä ilman vaikutusta ajonopeuteen. Uusi varuste oli
vetoluistonesto. Hitechissa oli perinteinen hammaspyöräpumppu hydrauliikassa
(73 tai 90 l/min). Muissa malleissa oli kuormantunteva järjestelmä (115/160
l/min) ja erilliset hydrauliikka- ja vaihteistoöljyt. Versussa ja Directissä
oli sähköinen hydrauliikkaventtiilien hallinta, hallintalaitekyynärnoja ja
näyttö. Directissä oli Valtran oma portaaton voimansiirto.

Kesällä 2017 tuli uusi SmartTouch-käsinoja Versu- ja Direct-malleihin N134:stä
lähtien. N174:ään tuli toinen lisätehoporras (201 hv), joka oli käytössä
traktorin liikkuessa D-nopeusalueella. Vuodelle 2018 sai myös 57 km/h
nopeusvaihtoehdon N174:ään ja paineilmajärjestelmä perävaunujarruja varten tuli
vakioksi.

Viitostason päästönormien mukaisiin AGCO Power LFTN-D5 -moottoreihin siirryttiin
N174:n osalta keväällä 2019 ja N134-N154 osalta syksyllä 2019. Uusina
lisävarusteina tulivat ilmajousitettu Aires-etuakseli sekä ohjaamon lisäterminaali
Isobusia varten.

N104 N114e N124 N134 N154e N174
           
Vuodet Years 2015-20 2015-20 2015-20 2015-21 2015-21 2015-21
Moottorin tyyppi Engine model 44AWF 44AWF 44AWF 49AWF/LFTN 49AWF/LFTN 49AWF/LFTN
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 4399 4399 4399 4912 4912 4912
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 108×120 108×120 108×120 108×134 108×134 108×134
Maksimiteho hv/kierr. ISO Max. power hp ISO/rpm 105(115)/1900 115(125)/1750-1900 125(135)/1900 135(145)/2100 155(165)/1900-2100 165(185/201)/2100
Vääntö Nm/kierr. ISO Torque Nm ISO/rpm 470(510)/1500 500(540)/1500,
540(570)/1250
550(580)/1500 570(620)/1500 610(660)/1500, 660(700)/1250 680(730/800)/1500
Vaihteita Gears 20+20/30+30 20+20/30+30 20+20/30+30 20+20/30+30/port. 20+20/30+30/port. 20+20/30+30/port.
Synkronoituja Synchronized gears 20+20/30+30 20+20/30+30 20+20/30+30 20+20/30+30/port. 20+20/30+30/port. 20+20/30+30/port.
Pikavaihde Quick-change gear 5-port. 5-port. 5-port. 5-port./ portaaton 5-port./ portaaton 5-port./
portaaton
Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 3,5/0,7-43 3,5/0,7-43/53 3,5/0,7-43/53 3,5/0,7-43/53 / 0-43/53 3,5/0,7-43/53 / 0-43/53 3,5/0,7-43/53 / 0-43/53
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 43 43 (53) 43 (53) 43 (53) 43 (53) 43 (53, 57)
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 73 (90) 73 (90) 73 (90) H 73 (90), A/V/D 115 (160/200) H 73 (90), A/V/D 115 (160/200) H 73 (90), A/V/D 115 (160/200)
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200 200 200
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 6300 6300 (7800) 6300 (7800) 7800 7800 7800
Voiman ulosotto PTO speeds 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0 9,0
N104 N114e N124 N134 N154e N174
           
Vuodet Years 2015-20 2015-20 2015-20 2015-21 2015-21 2015-21
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 14.9R24 14.9R28 14.9R28 14.9R28 14.9R28 14.9R28
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 18.4R34 18.4R38 18.4R38 18.4R38 18.4R38 18.4R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 5350 6100 6300 6300 6300 6300
Korkeus cm Height w cab cm 285 290 296 296 296 296
Pituus cm Length cm 466 466 466 466 466 466
Akseliväli cm Wheelbase cm 267 267 267 267 267 267
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 265 (315) +AB45 265 (315) +AB45 265 (315) +AB45 265 (315) +AB45 265 (315) +AB45 265 (315) +AB45
Melutaso dB Cab noise level dB 70 70 70 70 70 70
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x x x
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. A/V/D A/V/D A/V/D