Syksyllä 2020 esitelty Massey Ferguson 8S oli MF:n ensimmäinen kokonaan
puhtaalta pöydältä suunniteltu mallisarja sitten 3000-sarjan. Muotoilussa
oli otettu vaikutteita 40 vuoden takaa 2000-sarjasta. Poikkeuksellisia
piirteitä olivat 24 sentin väli ohjaamon ja moottoritilan välissä sekä
etuviistoon kallistettu tuulilasi. Moottoritilan erottamisen sanottiin
vähentävän melun ja lämmön siirtymistä ohjaamoon sekä parantavan moottorin
jäähdytystä. 7,4-litrainen Agco Power oli saatavana neljänä vaihtoehtona
teholuokassa 205-265 hv. Tämän päälle oli lisätehoa 20 hv. Suurin teho
saavutettiin 1800 kierroksella ja suurin vääntö alueella 1000…1500 r/min.

Perusvaihteisto oli 7-portaisella pikavaihteella varustettu Dyna7, jossa
oli vaihteita yhteensä 28+28. Sama määrä vaihteita oli uudessa
DynaE-kaksoiskytkinvaihteistossa. 50 km/h nopeus saavutettiin 1650
kierroksella. Hydrauliikan säätötilavuuspumpun tuotto oli joko 150 tai 205
l/min ja nostovoimaa oli 10 000 kg. Voiman ulosotossa oli vakiona
säästönopeudet. 1000 r/min nopeus saavutettiin 1500 kierroksella.

Perusmalli Efficientissä oli vakiona mm. jousitettu etuakseli, mekaaninen
ohjaamon jousitus, 4-vaihteinen vakionopeussäädin, ilmajousitettu ja
lämmitetty istuin sekä sähköohjaus hydrauliikan päälohkoihin.
Exclusive-mallissa oli lisäksi mm. Datatronic 5 -pääte, päisteautomatiikka,
automaattiohjausvalmius, ilmastoinnin automatiikka, tuuletettu istuin,
ohjaamon aktiivijousitus, sähkösäätöiset ja -lämmitteiset peilit, tutka ja
luistonesto, sähköohjaus kaikkiin hydrauliikkalohkoihin ja power beyond
-liitäntä. Ohjaamon melutasoksi ilmoitettiin 68 dB.

Syksyllä 2021 esiteltiin portaattomalla Dyna-VT -vaihteistolla varustetut
mallit. Samalla malliston suurimmaksi esiteltiin 8S.305. Dyna VT -voimansiirto
oli sama ML 260 kuin 8700S-sarjassa ja Fendtin 800 Variossa. 50 km/h nopeus
saavutettiin 1550 kierroksella.

8S.205 8S.225 8S.245 8S.265 8S.285 8S.305
           
Vuodet Years 2020- 2020- 2020- 2020- 2021- 2021-
Moottorin tyyppi Engine model 74AWF 74AWF 74AWF 74AWF 74AWF 74AWF
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 7368 7368 7368 7368 7368 7368
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 108×134 108×134 108×134 108×134 108×134 108×134
Maksimiteho hv/kierr. ISO Max. power hp
ISO/rpm
205(225)/1850 225(245)/1850 245(265)/1850 265(285)/1850 285(305)/1850 305/1850
Vääntö Nm/kierr. ISO Torque Nm ISO/rpm 950(982)/1500 1000(1080)/1500 1100(1178)/1500 1200(1257)/1500 1260(1280)/1500 1280/1500
Vaihteita Gears 28+28/portaaton 28+28/portaaton 28+28/portaaton 28+28/portaaton 28+28/portaaton portaaton
Synkronoituja Synchronized gears 28+28/portaaton 28+28/portaaton 28+28/portaaton 28+28/portaaton 28+28/portaaton portaaton
Pikavaihde Quick-change gear 7-port./portaaton 7-port./portaaton 7-port./portaaton 7-port./portaaton 7-port./portaaton portaaton
Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 2,2-43/53 / 0-40/50 2,2-43/53 / 0-40/50 2,2-43/53 / 0-40/50 2,2-43/53 / 0-40/50 2,2-43/53 / 0-40/50 0-40/50
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 43/50 43/50 43/50 43/50 43/50 40/50
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 150/205 150/205 150/205 150/205 150/205 205
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200 200 200
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 10000 10000 10000 10000 10000 10000
Voiman ulosotto PTO speeds 540/750/1000/1250 540/750/1000/1250 540/750/1000/1250 540/750/1000/1250 540/750/1000/1250 540/750/1000/1250
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD
8S.205 8S.225 8S.245 8S.265 8S.285 8S.305
           
Vuodet Years 2020- 2020- 2020- 2020- 2021- 2021-
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 600/70R30 600/70R30 600/70R30 600/70R30 600/70R30 600/70R30
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 650/75R42 650/75R42 650/75R42 650/75R42 650/75R42 650/75R42
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 8700 8700 8700 8700 8700 8700
Korkeus cm Height w cab cm 339/341 339/341 339/341 339/341 339/341 341
Pituus cm Length cm 538 538 538 538 538 538
Akseliväli cm Wheelbase cm 305 305 305 305 305 305
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 460+AB43 460+AB43 460+AB43 460+AB43 460+AB43 460+AB43
Melutaso dB Cab noise level dB 68 68 68 68 68 68
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x x x
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x x x
Ilmastointi Air conditioning x x x x x x
Ajotietokone Trip computer Exclusive Exclusive Exclusive Exclusive Exclusive Exclusive
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv./x lisäv./x lisäv./x lisäv./x lisäv./x x