Vuodelle 2022 MF 6700 S:n korvasi 6S, jonka muotoiluun oli otettu
piirteitä 8S-sarjasta. Traktorin rakenne ja tekniikka olivat pitkälti
ennallaan. Stage V -päästötason mukaiset moottorit olivat edelleen
4,9-litraisia Agco Powereita. Nimellistehoa ja -vääntöä oli entistä enemmän
ja lisätehon merkitys entistä pienempi. Dyna-VT -voimansiirrossa oli uusi
Automatic-tila, joka sääti käyntinopeutta kuormituksen perusteella. Dyna-6
-malleista poiketen voimansiirrossa oli hydrauliikasta erillinen öljy.
Nostovoimaa oli nyt 9600 kg. Kahteen suurimpaan malliin sai nyt 42″
takapyörät. Ohjaamon melutaso oli pudonnut 70 desibeliin. Ohjaamossa oli
myös uusittu hallintalaitteita ja Efficient-mallista alkaen vakiona oli uusi
hallintalaitekyynärnoja multipad-vipuineen. Ilmastointijärjestelmä oli uusi.
Polttoainesäiliö oli suurentunut 285-litraiseksi. 9,5 metrin kääntöympyrän
sanottiin olevan pienin 200-hevosvoimaisessa traktorissa.

Myös Dyna VT:n sai nyt perusmalli Essentialina, jossa mm. mekaanisesti
hallittava hydrauliikka (3 lohkoa), vedon vapautus jarruttamalla,
ilmastointi, ilmaistuin ja apumiehen istuin.

Efficient-mallissa oli vakionopeusmuistit, mekaaninen ohjaamon jousitus
(lisävarusteena aktiivinen), etuakselin jousitus ja hydrauliikan
sähköventtiilit kahdessa lohkossa.

Exclusive-mallissa oli automaatti-ilmastointi, tutka ja luistonesto,
Datatronic 5 -Isobus terminaali,  päisteautomatiikka, neljä
hydrauliikkalohkoa sähköhallinnalla, power beyond ja kääntyvät etulokasuojat.

6S.135 6S.145 6S.155 6S.165 6S.180

Dyna-VT
Dyna-VT
Dyna-VT
Dyna-VT
Dyna-VT
Vuodet Years 2021- 2021- 2021- 2021- 2021-
Moottorin tyyppi Engine model 49LFNT-D5 49LFNT-D5 49LFNT-D5 49LFNT-D5 49LFNT-D5
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 4912 4912 4912 4912 4912
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 108×134 108×134 108×134 108×134 108×134
Nimellisteho hv/kierr. ISO Rated power hp ISO/rpm 130/2100 140/2100 150/2100 160/2100 175/2100
Maksimiteho hv/kierr. ISO Max. power hp ISO/rpm 135(150)/1950 145(160)/1950 155(175)/1950 165(185)/1950 180(200)/1950
Vääntö Nm/kierr. ISO Torque Nm ISO/rpm 648(650)/1500 691(700)/1500 745(750)/1500 790(800)/1500 800(840)/1500
Vaihteita Gears portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Synkronoituja Synchronized gears portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Pikavaihde Quick-change gear portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 0,03-50 0,03-50 0,03-50 0,03-50 0,03-50
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 43/53 43/53 43/53 43/53 43/53
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 110 (190) 110 (190) 110 (190) 110 (190) 150 (190)
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200 200
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 9600 9600 9600 9600 9600
Voiman ulosotto PTO speeds 540/750/1000/1400 540/750/1000/1400 540/750/1000/1400 540/750/1000/1400 540/750/1000/1400
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 9,5 9,5 9,5 9,5 9,5
6S.135 6S.145 6S.155 6S.165 6S.180
Dyna-VT Dyna-VT Dyna-VT Dyna-VT Dyna-VT
Vuodet Years 2021- 2021- 2021- 2021- 2021-
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 420/85R28 420/85R28 420/85R28 480/70R28 480/70R28
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 520/85R38 520/85R38 520/85R38 580/70R38 580/70R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 7000 7000 7500 7500 7500
Korkeus cm Height w cab cm 302 302 302 302 302
Pituus cm Length cm 472 472 472 472 472
Akseliväli cm Wheelbase cm 267 267 267 267 267
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 285+AB35 285+AB35 285+AB35 285+AB35 285+AB35
Melutaso dB Cab noise level dB 70 70 70 70 70
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock levyl. levyl. levyl. levyl. levyl.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x x
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x x
Ilmastointi Air conditioning x x x x x
Ajotietokone Trip computer Exclusive Exclusive Exclusive Exclusive Exclusive
Ryömintävaihteisto Creeper gear x x x x x