80MF595 75MF595ohjaamo

 

500-sarjan ensimmäinen edustaja oli vuoden 1974 lopussa 1080:n korvannut
ranskalaisvalmisteinen 595. Siinä traktori ja ohjaamo oli suunniteltu
yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Vaihdevipuja lukuun ottamatta hallintalaitteet
oli kytketty epäsuorasti ohjaamosta traktoriin. Ohjaamo oli Suomea ja
Ruotsia lukuun ottamatta 1-ovinen. Suomessa takavetomallin huippunopeudeksi
ilmoitetaan 33 km/h, mutta maailmalla tunnetaan myös 25 km/h versio. Myös
8+2 -vaihteisto oli saatavissa joissakin maissa. Amerikassa vastaavaa traktoria
valmistettiin nimellä MF 1085.

Voiman ulosotto oli 2-nopeuksinen akselia vaihtamalla. Muuten tekniset
erot edeltäjään olivat pieniä. 595:ssä oli lisävarusteena
kolmitieventtiili, jolla pumppujen tuotot voitiin yhdistää ulkopuolisen
hydrauliikan tarpeisiin. Työntövarsitunnustelu oli harvinainen tässä
teholuokassa. Nelivetomalli tuli vuonna 1976.

Vuonna 1977 esiteltiin 595 Mk II, jossa oli mm. aikaisempaa suurempi
nostovoima, tehokkaammat hydrauliikkapumput ja tummennetut ikkunat.
Vaihdelaatikkoa oli parannettu ja hydrauliöljylle lisätty ulkopuolinen
suodatin. Tässä vaiheessa kaikki Suomessa myydyt traktorit varustettiin
turbolla, jolloin teho nousi 110 hevosvoimaan. Tanskalaisessa turboversiossa
tehoa oli vain 102 hv.

Vuodesta 1980 lähtien valmistusohjelmassa lähinnä Ranskan markkinoita varten
oli myös 592, joka vastasi ahtamatonta 595:ttä lukuun ottamatta 8+2
-vaihteistoa ja valuvanteiden sijasta käytettyjä normaaleja
teräslevypyöriä. 592/595 säilyi valmistusohjelmassa 600-sarjan
esittelyyn asti, mutta tuonti Suomeen päättyi jo vuonna 1980.

592 595 595 595

Mk II

Turbo

(ei FIN)

(ei FIN)

Vuodet Years 1980-82 1974-77 1977-82 1977-80
Moottorin tyyppi Engine model A4.318 A4.318 A4.318 A4.318
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4 4 4 4T
Iskutilavuus cm3 Displacement 5210 5210 5210 5210
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 114,3×127 114,3×127 114,3×127 114,3×127
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 85/2000 88/2000 88/2000 110/2000
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 340/1300 343/1300 343/1300 388/1500
Vaihteita Gears 12+4 12+4 12+4 12+4
Synkronoituja Synchronized gears
Pikavaihde Quick-change gear hydr. hydr. hydr. hydr.
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,7-23,8 2,0-33,0 2,3-33,3 2,2-32,6
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 4v. 2,2-25,4 4v. 2,2-25,4
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 57 30/57 36/61 36/61
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 172 211 211 211
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 2440 2440 2880 2880
Voiman ulosotto PTO speeds 540 (1000) 540 (1000) 540 (1000) 540 (1000)
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 9,9 9,9 9,9 9,9
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 11,5 11,5 11,5 11,5
592 595 595 595
Mk II Turbo
Vuodet Years 1980-82 1974-77 1977-82 1977-80
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 7,50-18 11,00-16 11,00-16 11,00-16
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 11,2-28 12,4-28 12,4-28 11,0-28
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 16,9-38 16,9-38 16,9-38 16,9-38
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 16,9-38 16,9-38 16,9-38 16,9-38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD 3810 4100 4100 4100
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 4120 4480 4480 4480
Korkeus cm Height w cab cm 263 263 263 263
Pituus cm Length cm 446 446 446 446
Akseliväli cm Wheelbase cm 263/261 265/260 265/260 265/260
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 128 128 128 128
Melutaso dB Cab noise level dB <90 87 87 87
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear