70MF135
72MF135

 

Vuonna 1965 esitellyn MF 100-sarjan malleista pienimpiä olivat oli Ranskassa
valmistetut 122 ja yleisempi 130, joka oli tekniikaltaan hyvin lähellä aikaisempaa
30-mallia. Suomessa paljon yleisempi oli kuitenkin tehokkaampi,
suorasuihkutusmoottorilla varustettu 135. Siihen sai myös Multi Power
-pikavaihteen, joka oli esitelty paria vuotta aikaisemmin. 135:n vääntömomentin
nousu oli 21 %. 135 mainitaan maailman kaikkien aikojen eniten valmistetuksi
traktoriksi.

Vuoden 1968 Mk 2 -versioiden muutokset pienissä malleissa olivat
vähäisiä. 130 jäi pois Suomen markkinoilta. 135:n maavaraa lisättiin
aikaisemmasta. Vuonna 1969 tuli 135:n vakiovarusteeksi Suomessa
8+2 -vaihteisto. Suomessa lokasuojat olivat vielä 135 Mk 2 -versiossakin
aluksi pyöreämuotoiset kuvista poiketen. Ohjaamona meillä käytettiin 135:ssä
enimmäkseen Ylö-ohjaamoa.

Vuonna 1972 esitellyssä pitkäakselivälisessä 148:ssa ja viimeisissä
135-malleissa oli umpinainen Palmu-ohjaamo. 135:n tuonti Suomeen päättyi
vuonna 1974, mutta esim. Ruotsissa 135:ttä myytiin 240:n esittelyyn saakka.
Tässä vaiheessa 135 oli tarjolla myös nelivetomallina, mutta vain 6+2
-vaihteistolla varustettuna.

Ranskassa valmistettiin lisäksi meillä tuntemattomia malleja 122 (24
hv), 133 (37,5 hv), 140 (43 hv), 145 (46 hv) ja 152 (49 hv). Näistä myös
monilla vientimarkkinoilla tunnettuja ovat 133 ja 152. 133 vastasi
suunnilleen 135:ttä, mutta moottori oli 2,36-litrainen samoin kuin
Ranskassa valmistetuissa 135:ssa. 133 on Saksassa kaikkien aikojen suosituin
MF-malli. 152 taas oli suunnilleen 148:aa vastaava, mutta siinä oli
öljykylpyiset levyjarrut. 122:ssa oli 130:een verrattuna pienempi Perkins
4.99 ja pienemmät pyörät. Näiden lisäksi omia versioita valmistettiin mm.
USA:ssa, Italiassa, Espanjassa, Saksassa, Japanissa, Meksikossa ja Argentiinassa.

130 133 133 S 135 135 135 148 152
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1964-72 1969-74 1974-76 1964-69 1969-73 1973-78 1972-78 1972-76
Moottorin tyyppi Engine model A4.107 A3.144 A3.144 AD 3.152 AD 3.152 AD 3.152 AD 3.152 AD 3.152
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4 3 3 3 3 3 3 3
Iskutilavuus cm3 Displacement 1760 2360 2360 2500 2500 2500 2500 2500
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 79,4×88,9 88,9×127 88,9×127 91,44×127 91,44×127 91,44×127 91,44×127 91,44×127
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 30/2250 35/2000 38/2120 42/2250 45/2250 45/2250 47/2250 47/2250
Nimellisteho hv/kierr. SAE Max. power hp SAE/rpm 32/2250 37,5/2000 42/2120 47/2250 48/2250 47/2250 50/2250 50/2250
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 103/1300 135/1300 141/1200 156/1300 165/1300 177/1300 177/1300 177/1300
Vaihteita Gears 8+2 8+2 8+2 6+2/12+4 8+2/12+4 8+2/12+4 8+2 12+4
Synkronoituja Synchronized gears 4 4
Pikavaihde Quick-change gear -. -. lisäv. lisäv. lisäv. ei FIN hydr.
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 2,3-28,5 1,6-20,0 2,1-25,0 2,4-26,8 2,6-29,1 2,6-29,1 2,4-26,4 1,8-25,0
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h MP 2,4-35,4 MP  2,4-35,4 MP 2,4-35,4 MP
2,0-29,4
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 15 14,8 18,1 14,8 14,8 21 21 (31,8)
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 140 175 175 179 179
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 1030 1300 1550 1300 1300 1430 1430 1800
Voiman ulosotto PTO speeds 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo
Jarrut Brakes (levy=disc) rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. öljyk. levy
Ohjaus Steering mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 6,44 6,16 6,16 5,87 5,87 (6,16) 5,87 (6,16) 7,0 7,0
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 9,9
130 133 133 S 135 135 135 148 152
Vuodet Years 1964-72 1969-74 1974-76 1964-69 1969-73 1973-78 1972-78 1972-76
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 5,50-16 6,00-16 6,00-16 6,00-16 6,50-16 6,50-16 6,00-19 6,00-19
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 8,00-20
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 12,4-28 12,4-28 12,4-28 12,4-28 12,4-28 12,4-28 12,4-32 12,4-32
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 12,4-28
Paino kg takaveto Weight kg 2WD (1320) 1855 1910 (1450) 1705 1850 2010 2250
Paino kg neliveto Weight kg 4WD (1840)
Korkeus cm Height w cab cm (142) (139) (139) (137) (139) (145) (145)
Pituus cm Length cm 281 310 303 300 300 (303) 300 (310) 328 330
Akseliväli cm Wheelbase cm 183 191 191 183 183 (191) 183 (191/187) 205 205
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 45,4 38,6 47,7 38,6 38,6/47,7 47,7 47,7 47,7
Melutaso dB Cab noise level dB 96N/95N 87,5
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x
Etuakselin lukko Diff. lock
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear