1960-luvulle tultaessa MAN teki ratkaisuja traktorituotantonsa
kannattavuuden parantamiseksi. Pienet mallit karsittiin vähitellen pois ja
keskityttiin kolmeen teholuokkaan: 28, 35 ja 45 hv. Uusista malleista
esiteltiin vuoden 1960 lopussa 3-sylinteriset 35-hevosvoimiset P-mallit.
Ulkomuoto modernisoitiin sulavalinjaisemmaksi ja rakenteessa palattiin
matalampaan ja lyhyempään konseptiin, joka nyt kuitenkin perustui
puolipitkään runkoon. Moottori oli 1,9-litrainen, kun aiemmin P-mallissa oli
ollut 3,9-litrainen moottori. Vastaavasti myös vääntölukemat olivat
tuntuvasti entistä heikommat. Vaihteistoksi otettiin ZF:n tuorein 8+4 -vaihteinen.
Nostovoima pudotettiin 1,2 tonniin. Hinnat olivat silti edelleen 10…20 %
kilpailijoiden yläpuolella.

Vuonna 1961 esiteltiin 4-sylinteriset R-mallit, joissa oli säilytetty
2000 kg nostolaite sekä 2-sylinteriset N-mallit (28 hv). Kaikissa
nelivetomalleissa oli vakiona kaksoiskytkin. Suomessa tätä MAN-mallistoa myi
OTK. P- ja R-mallien SAE-tehoiksi ilmoitettiin meillä 39 ja 50 hv.
Myyntimääräksi meillä saatiin noin 400 MAN-traktoria, joista lähes kaikki
nelivetoisia.

Toisin kuin traktorituotanto, MAN:n kuorma-autotuotanto kasvoi 1960-luvun
alussa voimakkaasti. Kesällä 1962 tehtiin päätös myydä traktorituotanto
Mannesmann-konsernille, joka oli jo hankkinut Porsche-Dieselin. Mannesmann
suunnitteli raskaampiin traktoreihin keskittyvän MAN:n täydentävän
Porsche-mallistoa. Lopputulos oli kuitenkin se, että viimeinen MAN-traktori
valmistui helmikuussa 1963.

2 N 1 / 4 N 2 2 P 1 / 4 P 1 2 R 3 / 4 R 3
(ei FIN)
Vuodet Years 1961-63 1960-63 1961-62
Moottorin tyyppi Engine model D 9422 M2 D 8613 M D 8614 M
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 2 3 4
Iskutilavuus cm3 Displacement 1664 1915 2560
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 94×120 86×110 86×110
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 28/1850 35/2400 45/2200
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 109/1400 154/1300
Vaihteita Gears 8+4 8+4 8+4
Synkronoituja Synchronized gears
Pikavaihde Quick-change gear
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,2-19,0 / 1,7-27,1 1,1-18,4 / 1,6-26,3 1,1-19,1 / 1,6-27,0
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 20/29 20/29 19/27
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 16 16
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 150 150
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 1700/1200 1200/1300 2000
Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 550/1100/ajo 540/1080/ajo
Jarrut Brakes (levy=disc) rumpuj. rumpuj. rumpuj.
Ohjaus Steering mek. mek. mek.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 5,8 jarrulla 6,0 jarrulla 6,6 jarrulla
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 6,0 jarrulla 6,6 jarrulla 7,0 jarrulla
2 N 1 / 4 N 2 2 P 1 / 4 P 1 2 R 3 / 4 R 3
Vuodet Years 1961-63 1960-63 1961-62
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 5.00-16 5.50-16 6.00-20
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 6.50-20 6.50-20 10.00-18
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 11.2/10-28 12.4/11-28 14.9/13-30
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 11.2/10-28 12.4/11-28 14.9/13-30
Paino kg takaveto Weight kg 2WD (1600) (1670) (2350)
Paino kg neliveto Weight kg 4WD (1720) (1920) (2500)
Korkeus cm Height w cab cm (150) (153/150) (153)
Pituus cm takaveto/neliveto Length cm 2WD/4WD 311/311 323/334 332/332
Akseliväli cm takaveto/neliveto Wheelbase cm 2WD/4WD 190/185 198/197 210/210
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 42 60 68
Melutaso dB Cab noise level dB
Umpinainen ohjaamo Solid cab
Etuakselin lukko Diff. lock
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear