66Farmall806
66Farmall806ohjaamo

 

Vuonna 1965 Eurooppaan tullut International 806 oli keskikokoinen malli
hyvämaineisesta sarjasta, joka oli alkanut vuonna 1960 malleista 404/504 ja jonka
lippulaiva oli vuonna 1965 esitelty turboahdettu 1206. 06-sarjassa kuljettajan
paikka oli siirretty taka-akselin takapuolelta sen päälle. Vaihdevivut olivat
kojetaulun sivussa. Jalkakaasua ei ollut lainkaan. Hydrauliikka oli täysin uusittu.
Traktorissa oli kaikkiaan kolme hydraulipumppua, josta työhydrauliikan tuotto oli
45 l/min. Painonsiirtojärjestelmä perustui vetovarsitunnusteluun.

Sarjan uutuutena oli myös Dyna-Life eli keraamisilla pinnoilla varustettu
kytkinlevy. Vaihteita oli Torque Amplifier -pikavaihteen avulla 16+8. Ohjaus
oli hydrostaattinen ja jarrut hydraulisesti tehostetut. Voiman ulosotossa oli
nopeudet 540 ja 1000 r/min. Tasauspyörästön lukkoa ei ollut.

806:n moottori oli 5,9-litrainen ja SAE-tehoa lähteestä riippuen 110 tai 119 hv.
Traktori oli Euroopassa varustettu leveällä etuakselilla ja ruotsalaisessa
esitteessä esiintyy myös nelivetomalli. Sarjaan oli vuodesta 1965 lähtien
saatavana myös ilmastoitu tehdasasenteinen ohjaamo. 806:n ohella Eurooppaan
tuotiin 89-hevosvoimaista 706:tta. Amerikan markkinoilla oli luonnollisesti
tarjolla myös bensamoottorisia malleja ja niiden nestekaasuversioita.
Vuodelle 1967 tuli malliin 706 saksalaisvalmisteinen 5,1-litrainen diesel
D-310. Ranskassa 706 oli 716 ja 806 oli 816, koska paikallisella autonvalmistajalla
oli varattuna 3-numeroiset mallimerkinnät, joissa nolla on keskimmäisenä.

706 806 1206
(ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1963-66 1965-68 1965-67
Moottorin tyyppi Engine model D-282 D-361 DT-361
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6 6 6T
Iskutilavuus cm3 Displacement 4610 5913 5913
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 93,66×111,52 104,5×114,3 104,5×114,3
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 89SAE/2300 110SAE/2400 122SAE/2400
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 404SAE/1000
Vaihteita Gears 8+4/16+8 16+8 16+8
Synkronoituja Synchronized gears
Pikavaihde Quick-change gear -/hydr. hydr. hydr.
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,9-29,6 2,0-31,8 2,4-31,4
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 45 45 45
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 140 140 140
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 1600 2000 2000
Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000 1000
Jarrut Brakes (levy=disc) kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 6,6 jarrulla 7,7 jarrulla 6,83
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD
706 806 1206
     
Vuodet Years 1963-66 1965-68 1965-67
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 7.50-18 11.00-16 11.00-16
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 11.2-24
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 18.4-30 18.4-38 24.5-32
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 18.4-38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD (3688) (4500) (4763)
Paino kg neliveto Weight kg 4WD
Korkeus cm Height w cab cm (203) 270 (218)
Pituus cm Length cm 379-399 412/418 389
Akseliväli cm Wheelbase cm 222-248 231 231
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 125 159 159
Melutaso dB Cab noise level dB
Umpinainen ohjaamo Solid cab
Etuakselin lukko Diff. lock front
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear