68County754
68County754b
74County1454
76County764

 

Itsenäisen County-yhtiön Ford-pohjaisia malleja myytiin useissa maissa
Ford-organisaation kautta. Useimmissa Countyn tuotteissa kaikki pyörät
olivat yhtä suuria ja kummallekin etupyörälle oli erillinen
kardaaniakseli. Sen lisäksi County rakensi mm. korkealla maavaralla
varustettuja malleja sekä pienemmillä etupyörillä varustettuja
Four-malleja ennen kuin Fordilla oli omia nelivetoversioita. Fordien
lisäksi County toimitti nelivetotekniikkaa IH:n ja Leylandin tehtaille.

Ensimmäiset County-traktorit vuodesta 1948 lähtien olivat Fordsoneihin
perustuneita telatraktoreita. Ensimmäinen nelivetomalli oli vuonna 1954
esitelty County Four-Drive, joka oli suunniteltu lähinnä
sokeriruokoviljelmille eikä menestynyt Euroopassa. 1960-luvun alussa esiteltiin
käytännöllisemmät nelivetomallit, Super Majoriin perustunut Super Four sekä Fordin
6-sylinteristä teollisuusmoottoria käyttänyt Super Six. Nämä korvattiin
uuden Ford-sarjan myötä vuonna 1964 uusilla Super 4- ja 6-malleilla.

Ford 5000:een perustuva malli 654 Super 4 ja sen lyhytikäinen
turboversio 854T korvattiin vuonna 1968 tehokkaammalla County 754:llä uudistetun
Ford 5000:n myötä. 954 Super 6 nimettiin myös uudelleen 1004:ksi. Tehoa oli 100 hv
ja taka-akseli oli entistä vahvempi. County 1124 oli suurempi 6-sylinterinen malli, jonka
seuraajaksi esiteltiin 1971 County 1164, joka käytti Ford 8000:n moottoria,
mutta perustui muuten 5000/7000:n tekniikkaan. Muotoilu oli uusi,
kulmikkaampi ja vakiona oli tehdasasenteinen hytti, joka oli ruotsalaisen
Haran suunnittelema. Vuonna 1971 esiteltiin myös 754:n rinnakkaismalli,
Ford 7000:een perustuva ahdettu 944.

Myöhemmät 1164:t perustuivat 7600:n ja 764:t Ford 5600:n tekniikkaan.
Suurempia malleja edustivat vuonna 1972 esitellyt 1254 (Ford 8000/8600)
ja 1454 (Ford 9000/9600).

County County County County County County County County County County County County County
654 954 754 944 1124 1124 764 964 964 1164 1164 1254 1454
Super 4  Super 6 (ei FIN)  Super 6 (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1964-68 1965-68 1968-75 1971-75 1967-70 1970-71 1975-78 1974-76 1976-78 1971-75 1975-77 1972-75 1972-78
Moottorin tyyppi Engine model 256 2703E 256 256 2704E 2704C 256DF 256DFT 256DFT 401DF 401DF 401DF 401DFT
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4 6 4 4T 6 6 4 4T 4T 6 6 6 6T
Iskutilavuus cm3 Displacement 3819 5415 4195 4195 5945 6227 4195 4195 4195 6578 6578 6578 6578
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 107×107 100×114,9 112×107 112×107 105×115 107,2×114,9 112×107 112×107 112×107 112×112 112×112 112×112 112×112
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 56/2100 90/2100 74/2100 90/2100 100/2250 102/2250 77/2100 97/2100 97/2100 101/2300 101/2300 118/2200 138/2200
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 234/1400 348/1700 296/1300 324/1600 375/1500 382/1500 285/1300 360/1500 361/1400 395/1500 396/1500 421/1400 518/1600
Vaihteita Gears 8+2 8+2 8+2 8+2 8+2 8+2 8+2 16+4 16+4 8+2 8+2 16+4 8+2/16+4
Synkronoituja Synchronized gears
Pikavaihde Quick-change gear lisäv. hydr. hydr. hydr. -/hydr.
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 2,7-28,1 2,7-28,1 2,7-28,1 2,7-28,1 2,7-29,1 3,0-31,9 2,6-27,0 2,1-27,7 2,1-29,0 3,0-31,1 3,3-35,2 2,2-26,5 2,2-26,5
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 32,8
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 22,7 22,7 22,7 22,7 23,8 23,8 35 35 35 23,8 22,7 45,4 60,5
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 176 176 176 176 176 176 176 176 176 176 176 176 176
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 1750 1750 1750 2400 1750 1750 2150 2150 2150 1750 3475 2700 3200
Voiman ulosotto PTO speeds 540 540 540 540/1000 540 540 540 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost hydrost hydrost hydrost. hydrost. hydrost hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 11,74 11,74 11,74 11,8 11,74 12,2 12,2 12,2 11,6 11,8 13,6 13,6
County County County County County County County County County County County County County
654 954 754 944 1124 1124 764 964 964 1164 1164 1254 1454
Vuodet Years 1964-68 1965-68 1968-75 1971-75 1967-70 1970-71 1975-78 1974-76 1976-78 1971-75 1975-77 1972-75 1972-78
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 13,6-38 13,6-38 16,9-30 13,6-38 16,9-30 16,9-30 16,9-30 16,9-30 13,6-38 16,9-30 16,9-30 16,9-34 18,4-34
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 13,6-38 13,6-38 16,9-30 13,6-38 16,9-30 16,9-30 16,9-30 16,9-30 13,6-38 16,9-30 16,9-30 16,9-34 18,4-34
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD (3373) (3900) 4040 4270 (4175) 4570 4100 4100 4890 4400 4570 6575 6894
Korkeus cm Height w cab cm 244/270 226 244 244 259 270 296 292/303
Pituus cm Length cm 370 409 371 371 409 409 371 371 370 408 408 403 403
Akseliväli cm Wheelbase cm 182 182 182 182 182 182 181 181 182 182 182 206 206
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 75 75 75 75 75 75 75 75 140 159 159 163 163
Melutaso dB Cab noise level dB 96N/92N 92 92
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear