95Fendt308
95Fendt310ohjaamo

 

Vuonna 1993 Fendtillä oli käynnissä laaja mallistouudistus.
Pienimmillä muutoksilla selviytyi Farmer 300-sarja. Konepeiton
muotoilua muutettiin hieman pyöreämmäksi ja ohjaamo uusittiin täysin.
MWM:n moottoreista löytyi hieman lisää vääntöä ja nousuprosentit
olivat 30-32 %. Vakiotehoaluetta oli mallista riippuen noin 1900
kierroksesta lähtien. Polttoaineenkulutuksen sanottiin olevan 3 %
aikaisempaa pienempi. Vuoden 1980 mallistoon verrattuna erotus oli 10 %.
Ruiskutuspaine oli nostettu 650:sta 850 baariin, palotilat muotoiltu
uudelleen, venttiilit olivat suurempia ja turbot oli vaihdettu uusiin
malleihin. Öljynvaihto oli tarpeen 500 tunnin välein.

Vaihteistossa oli nyt sähköhydraulinen suunnanvaihtaja (EHS).
3-portainen pikavaihde toimi myös kevyesti napilla, mutta vaati
suunnanvaihtajan tavoin kytkimen
käyttämistä vaihtotapahtuman suorittamiseksi. Turbiinikytkin oli edelleen
olennainen osa voimansiirtoa.

Uuden ohjaamon melutaso oli ainoastaan 72 dB. Sisustus oli edelleen
varsin askeettinen, vaikka peltipintoja olikin päällystetty aikaisempaa
enemmän muovilla. Kulkuväylä ohjaamoon oli aikaisempaa väljempi ja
ilmanvaihtoa oli parannettu. Vakiovarusteena oli ilmajousitettu istuin,
ajotietokone (ilman tutkaa) ja digitaalimittaristo.

309:stä lähtien etuakselilla oli nyt 100 % lukko. Neliveto ja
tasauspyörästöjen lukot kytkeytyivät ajonopeuden ja ohjauspyörän
kääntämisen perusteella. Jousitettu etuakseli oli nyt saatavissa
lisävarusteena. Etupäässä oli erillinen kardaanijarru, takana oli
edelleen kuivat levyjarrut, jotka olivat 309:stä lähtien 2-levyiset.

Farmer-mallisto 90-luvulla oli hieman sekava, sillä vanhat LSA-mallit
säilyivät tuotannossa uusien rinnalla ja toisaalta vuonna 1997 esiteltiin
Deutz-moottoreilla varustetut 300 C -mallit. Tuotannossa oli siis samaan
aikaan parhaimmillaan kolme eri sarjaa samoilla mallinumeroilla.

307 308 309 310 311 312
Vuodet Years 1993-98 1993-2000 1993-2000 1993-2000 1993-2000 1993-2000
Moottorin tyyppi Engine model MWM TD226.B3 MWM TD226.B4 MWM TD226.B4 MWM TD226.B4 MWM D226.B6 MWM TD226.B6
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 3T 4T 4T 4T 6 6T
Iskutilavuus cm3 Displacement 3116 4154 4154 4154 6234 6234
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 105×120 105×120 105×120 105×120 105×120 105×120
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp
DIN/rpm
75/2250 86/2250 95/2350 105/2300 115/2300 125/2400
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm
DIN/rpm
306/1500 353/1500 375/1500 419/1500 456/1500 480/1500
Vaihteita Gears 21+21 21+21 21+21 21+21 21+21 21+21
Synkronoituja Synchronized gears 21+21 21+21 21+21 21+21 21+21 21+21
Pikavaihde Quick-change gear mek. 3-p. mek. 3-p. mek. 3-p. mek. 3-p. mek. 3-p. mek. 3-p.
Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,4-40 1,4-40 1,4-40 1,4-40 1,4-40 1,4-40
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 40 40 40 40 40 40
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 71 75 75 75 75 75
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 4018 4488 4957 5140 5140 5814
Voiman ulosotto PTO speeds 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 8,6 8,8 9,0 9,0 10,0 10,6
307 308 309 310 311 312
Vuodet Years 1993-98 1993-2000 1993-2000 1993-2000 1993-2000 1993-2000
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 13.6R24 13.6R24 13.6R24 14.9R24 13.6R28 14.9R28
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 16.9R34 16.9R34 16.9R34 16.9R38 18.4R38 18.4R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 3850 4160 4350 4900 5200 5350
Korkeus cm Height w cab cm 267 267 267 280 280 280
Pituus cm Length cm 389 404 403 418 444 448
Akseliväli cm Wheelbase cm 215 228 227 233 259 259
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 80 107 107 135 160 160
Melutaso dB Cab noise level dB 72 72 72 72 72 72
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock front kitkaj. kitkaj. levylukko levylukko levylukko levylukko
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks ositt. ositt. ositt. ositt. ositt. ositt.
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x x x
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer x x x x x x
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.

 

95Fendt300tehot 95Fendt310nopeudet