Vuonna 1971 Ebron mallistoon tuli pääomistaja Massey Fergusonin malleja.
joita valmistettiin Madridissa. Itse asiassa 135:ttä oli koottu jo vuodesta
1967 Massey Fergusonille. Mallistossa oli joitakin eroja muissa maissa
valmistettuihin malleihin verrattuna. 135 oli aina 6+2-vaihteinen (tai Multi
Power 12+4). 147 oli sama traktori 8+2 -vaihteistolla ja parilla
lisähevosvoimalla. 157 oli hieman karsittu versio 165:sta. Espanjalainen 165
taas oli 3,86-litraisella A4.236:lla varustettu 69-hevosvoimainen traktori,
jossa kuitenkin oli kuivat levyjarrut. Varhainen 178 ilmeisesti tuotiin
Englannista. Hieman myöhemmin 178 oli pääosin kansainvälistä 185:ttä
vastaava malli, mutta edelleen kuivilla levyjarruilla. 188:ssa oli
Multipower ja öljykylyiset jarrut. Ainakin 135, 165, 178 ja 188 olivat
saatavilla myös nelivetoisena. Mallisto oli tuotannossa 1980-luvun alkuun
asti.

178:n pohjalta tehtiin myös telatraktori Ebro TC-75.

Vuosina 1974-79 tuotannossa oli 6-sylinterinen 98-hevosvoimainen MF 1195
Ebro, joka oli muotoilultaan kulmikas.

Vuodesta 1978 lähtien Motor Ibérica valmisti Espanjassa malleja 245, 275,
285 ja 297, jotka myytiin Massey Fergusonin nimellä. 1980-luvun malleja
olivat 247, 267, 277 ja 290. MF:n valmistus Espanjassa päättyy vuonna 1987,
siihen mennessä oli valmistunut noin 70 000 MF:ää.

Myös MF:n puimurit kuuluivat Ebron valmistusohjelmaan. Malleja olivat mm.
187:ään perustunut 227 sekä 427 ja 527.

135 147 157 165 178 178 188
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1971-79 1971-81 1973-76 1972-76 1972-? ?-78 1973-78
Moottorin tyyppi Engine model AD 3.152 AD 3.152S AD4.203 A4.236 A4.248 A4.248 A4.248
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 3 3 4 4 4 4 4
Iskutilavuus cm3 Displacement 2500 2500 3330 3860 4065 4065 4065
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 91,44×127 91,44×127 91,44×127 98,4×127 100,96×127 100,96×127 100,96×127
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 45,5/2250 47/2250 62/2250 69/2200 72,5/2000 75/2200 75/2000
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 163/1300 167/1350 219/1250 271/1300 287/1300 288/1300
Vaihteita Gears 6+2/12+4 8+2 8+2 8+2 6+2/12+4 8+2 12+4
Synkronoituja Synchronized gears
Pikavaihde Quick-change gear -/hydr. -/hydr. hydr.
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 2,4-26,6 2,2-24,0 2,2-24,0 2,2-30,6
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 16 14,1 14,1 30,7 42,7
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 175 175 207 170
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 1290 1630 1757 1770 1770
Voiman ulosotto PTO speeds 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540
Jarrut Brakes (levy=disc) rumpuj. rumpuj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat
levyj.
kuivat
levyj.
öljyk. levy
Ohjaus Steering mek. mek. mek. mek. tehostettu tehostettu tehostettu
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 5,8 6,2 7,1 7,1 8,1
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD
135 147 157 165 178 178 188
Vuodet Years 1971-79 1971-81 1973-76 1972-76 1972-? ?-78 1973-78
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 4.00-15 6.00-16 6.50-16 7.00-16 6.00-19 7.50-16 7.50-16
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 11.2-28 13.6-28 13.6-36 16.9-30 13.6-36 18.4-30 18.4-30
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD
Paino kg takaveto Weight kg 2WD (1450) (1550) (2200) (2200) (2948) (2700) (2750)
Paino kg neliveto Weight kg 4WD
Korkeus cm Height w cab cm (137) (140) (162) (168) (165) (170) (170)
Pituus cm Length cm 300 300 332 340 348 345 369
Akseliväli cm Wheelbase cm 183 183 198 207 213 213 228
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 38,6 38,6 75 83 82 86 86
Melutaso dB Cab noise level dB
Umpinainen ohjaamo Solid cab
Etuakselin lukko Diff. lock
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear