14DF6TTV
13DF6TTVohjaamo

 

Vuoden 2013 Agrotron TTV-mallisto vastasi Agrotron 6100-sarjaa
portaatonta vaihteistoa ja suljettua hydraulijärjestelmää lukuun
ottamatta. Moottorien teholukemissa oli pieniä eroja, TTV-malleissa
suurimmat lukemat saavutettiin vasta lisäteho-ominaisuuden avulla.
Vaihteisto oli samankaltainen ZF Eccom 1.5 kuin edeltävissä malleissa.
Siinä oli 4 nopeusaluetta, joilla mahdollistettiin suuri mekaanisen
voimansiirron osuus tärkeimmillä työnopeuksilla. 50 km/h nopeus saavutettiin
1730-1790 kierroksella. Kaasupoljinta voitiin käyttää joko automaattiasennossa
nopeuspolkimena tai normaaliin tapaan. Suunnanvaihdon ärhäkkyys oli nyt
säädettävissä suunnanvaihdon vivusta. Kuormantunteva hydrauliikka oli
varustettu 120 tai 160 l/min pumpulla. Maxi Vision -ohjaamon melutaso oli
ainoastaan 68 dB. Ohjaamon jousitus oli vakiona mekaaninen. Lisävarusteena
sai itsesäätyvän pneumaattisen jousituksen. Muita vakiovarusteita olivat mm. 4
sähköohjattua hydrauliikkalohkoa, ilmastointi ja Suomessa myös etuakselin
hydraulinen jousitus.

Vuodelle 2014 mallistoon esiteltiin neljä pienempää mallia, joissa
olennaisimpana muutoksena isompiin verrattuna oli 6200 kiloon pudotettu
nostovoima.

Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron

TTV 6120.4

TTV 6130.4

TTV 6140.4

TTV 6140

TTV 6150.4

TTV 6160.4

TTV 6160

TTV 6180

TTV 6190

(ei FIN)
Vuodet Years 2013- 2013- 2013- 2013- 2012- 2012- 2012- 2012- 2012-
Moottorin tyyppi Engine model TCD4.1
L04 4V 4i
TCD4.1
L04 4V 4i
TCD4.1
L04 4V 4i
TCD6.1 L06 4V 4i TCD4.1
L04 4V 4i
TCD4.1
L04 4V 4i
TCD6.1 L06 4V 4i TCD6.1 L06 4V
4i
TCD6.1 L06 4V 4i
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4TI 4TI 4TI 6TI 4TI 4TI 6TI 6TI 6TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 4038 4038 4038 6057 4038 4038 6057 6057 6057
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 101×126 101×126 101×126 101×126 101×126 101×126 101×126 101×126 101×126
Nimellisteho hv/kierr. ISO Rated power hp ISO/rpm 114/2100 124/2100 130(141)/2100 130(141)/2100 137(141)/2100 155(163)/2100 155(163)/2100 165(174)/2100 165(193)/2100
Maksimiteho hv/kierr. ISO Max. power hp ISO/rpm 118/1900 128/1900 135(144)/1900 135(144)/1900 149(153)/1900 158(166)/1900 158(166)/1900 167(176)/1800 169(193)/1800
Vääntö Nm/kierr. ISO Torque Nm ISO/rpm 481/1600 546/1600 628/1600 628/1600 624/1600 658/1600 692/1600 740/1600 820/1600
Vaihteita Gears portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Synkronoituja Synchronized gears portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Pikavaihde Quick-change gear portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 0,05-40/50 0,05-40/50 0,05-40/50 0,05-40/50 0,05-40/50 0,05-40/50 0,05-40/50 0,05-40/50 0,05-40/50
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 120 120 120 120 120
(160)
120 (160) 120 (160) 120
(160)
120 (160)
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200 200 200 200 200 200
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 6200 6200 6200 6200 9200 9200 9200 9200 9200
Voiman ulosotto PTO speeds 540/750/
1000/1250
540/750/
1000/1250
540/750/
1000/1250
540/750/
1000/1250
540/750/ 1000/1250 540/750/
1000/1250
540/750/ 1000/1250 540/750/
1000/1250
540/750/ 1000/1250
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 9,4 9,4 9,4 9,4 9,3 9,3 11,0 11,0 11,0
Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron

TTV 6120.4

TTV 6130.4

TTV 6140.4

TTV 6140

TTV 6150.4

TTV 6160.4

TTV 6160

TTV 6180

TTV 6190

Vuodet Years 2013- 2013- 2013- 2013- 2012- 2012- 2012- 2012- 2012-
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 480/70R24 480/70R24 480/70R24 480/70R24 480/70R28 480/70R28 480/70R28 540/65R28 540/65R28
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 520/70R38 520/70R38 520/70R38 520/70R38 580/70R38 580/70R38 580/70R38 650/65R38 650/65R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 5300 5300 5300 5700 6000 6000 6300 6700 7200
Korkeus cm Height w cab cm 295 295 295 300 300 300 310 310 310
Pituus cm Length cm 433 433 433 433 452 452 469 471 471
Akseliväli cm Wheelbase cm 242 242 242 242 242 242 265 277 277
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 230+28AB 230+28AB 230+28AB 230+28AB 230+28AB 230+28AB 300+35AB 300+35AB 300+35AB
Melutaso dB Cab noise level dB 70 70 70 70 68 68 68 68 68
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock front levyl. levyl. levyl. levyl. levyl. levyl. levyl. levyl. levyl.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x x x x x x
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x x x x x x
Ilmastointi Air conditioning x x x x x x x x x
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear x x x x x x x x x