Syksyllä 2022 esitellyissä 6-sarjan traktoreissa teho- ja vääntölukemat
olivat hieman muuttuneet edellisvuonna esiteltyihin ensimmäisiin Stage V
-versioihin verrattuna. Öljynvaihtoväli oli 1000 tuntia tai 2 vuotta.
Perusvaihteisto oli ZF:n 30+15 kuusiportaisella pikavaihteella ja
mekaanisella päävaihdevivulla. Robottivaihteisto RCShift oli myös ZF:n
valmistama. Kaikki vaihteet vaihtuivat haluttaessa automaatikan avulla.
Pikavaihteita myös harpattiin välistä tarvittaessa. 50 km/h nopeus
saavutettiin 1447-1530 kierroksella. RCShiftissä ryömintävaihteet olivat vakiona
ja tällöin vaihteita oli 54+27. Hydrauliikan tuotto oli avoimella
järjestelmällä 84 l/min. Suomessa oli vakiona 120 l/min kuormantunteva
hydrauliikka ja 4 sähkölohkoa. Nostovoimaa oli 6200 tai 9700 kg.

Kaikki etuakselit olivat uusia ja Danan valmistamia. Etuakselin
jousitus oli hydraulinen. Ohjaamon jousitus oli joko mekaaninen tai
pneumaattinen, vakiona se oli vain kahdessa suurimmassa mallissa.
Polttoainesäiliöt olivat entistä suurempia ja AdBlue-säiliöt pienempiä.
Ohjaamossa oli pieniä uudistuksia. Lisävarusteena sai 8″ tai 12″
terminaalin. Kaikki mallit sai nyt myös Warrior-versiona, jossa oli 5
värivaihtoehtoa, LED-valopaketti ja mukavuusistuin.

 

Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron

6160.4

6170.4

6160

6170

6180

6190

6210

6230

Vuodet Years 2022- 2022- 2022- 2022- 2022- 2022- 2022- 2022-
Moottorin tyyppi Engine model TCD4.1 TCD4.1 TCD6.1 TCD6.1 TCD6.1 TCD6.1 TCD6.1 TCD6.1
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4TI 4TI 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 4038 4038 6057 6057 6057 6057 6057 6057
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 101×126 101×126 101×126 101×126 101×126 101×126 101×126 101×126
Nimellisteho hv/kierr. ISO Rated power hp
ISO/rpm
155/2100 163/2100 155/2100 163/2100 174/2100 179/2100 197/2100 204/2100
Maksimiteho hv/kierr. ISO Max. power hp
ISO/rpm
161(171)/1900 171/1900 161(171)/1900 171/1900 181(192)/1900 192/1900 216/1900 217(230)/1900
Vääntö Nm/kierr. ISO Torque Nm
ISO/rpm
675(685)/1500 699/1500 698(709)/1500 727/1500 772(796)/1500 821/1500 849/1500 849(891)/1500
Vaihteita Gears 30+15/54+27 30+15/54+27 30+15/54+27 30+15/54+27 30+15/54+27 30+15/54+27 30+15/54+27 30+15/54+27
Synkronoituja Synchronized gears 30+15/54+27 30+15/54+27 30+15/54+27 30+15/54+27 30+15/54+27 30+15/54+27 30+15/54+27 30+15/54+27
Pikavaihde Quick-change gear 6-port. 6-port. 6-port. 6-port. 6-port. 6-port. 6-port. 6-port.
Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 3,4/0,17-40/50 3,4/0,17-40/50 3,4/0,17-40/50 3,4/0,17-40/50 3,4/0,18-40/50 3,4/0,17-40/50 3,4/0,17-40/50 3,4/0,17-40/50
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 84 (120/160) 84 (120/160) 84 (120/160) 84 (120/160) 84 (120/160) 120 (160) 120 (160) 120 (160)
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200 200 200 200 200
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 6200/9700 6200/9700 6200/9700 6200/9700 6200/9700 6200/9700 6200/9700 6200/9700
Voiman ulosotto PTO speeds 540/750/ 1000/1250 540/750/
1000/1250
540/750/ 1000/1250 540/750/
1000/1250
540/750/
1000/1250
540/750/
1000/1250
540/750/ 1000/1250 540/750/ 1000/1250
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj. öljyk levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 11,0 11,0 11,0 11,0 11,0 11,0
Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron Agrotron

6160.4

6170.4

6160

6170

6180

6190

6210

6230

Vuodet Years 2022- 2022- 2022- 2022- 2022- 2022- 2022- 2022-
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 420/85R28 420/85R28 480/70R28 480/70R28 540/65R28 540/65R28 540/65R28 540/65R28
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 520/85R38 520/85R38 520/85R38 520/85R38 650/65R38 650/65R38 650/65R38 650/65R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 7080 7080 7200 7200 7200 7200 7930 7930
Korkeus cm Height w cab cm 302 302 303 303 308 308 315 315
Pituus cm Length cm 476 476 494 499 499 499 507 507
Akseliväli cm Wheelbase cm 254 254 277 277 277 277 285 285
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 300+AB21 300+AB21 350+AB29 350+AB29 350+AB29 350+AB29 410+AB29 410+AB29
Melutaso dB Cab noise level dB 68 68 68 68 68 68 68 68
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock front kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x x x x x
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x x x x x
Ilmastointi Air conditioning x x x x x x x x
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv./x lisäv./x lisäv./x lisäv./x lisäv./x lisäv./x lisäv./x lisäv./x