99Belarus1522
10Belarus1221-4

08Belarus2022-3

 

Vuonna 1999 Belarus otti reippaan askeleen suurempien traktorien
suuntaan, kun 155-hevosvoimainen 1522 esiteltiin. 7,12-litrainen kuutoskone
oli perustaltaan sama kuin aikaisemmin 1221-malliin esitelty. Samoin 16+8
-vaihteisto ilman pikavaihdetta oli peräisin pienemmästä mallista.
Kulmikas, 90-luvun tyylinen muotoilu oli uutta eikä samantyylisiä malleja
esitelty muita. Vuonna 2004 esitellyssä 1523:ssa siirryttiin pienempien
uutuuksien tapaan pyöreälinjaiseen muotoiluun. 1523 sai saman,
kaarevalasisen ohjaamon kuin 1222.

Nostovoima oli traktorin kokoluokan mukainen 7000 kg ja Boschin
sähkönostolaite oli yleensä vakiovaruste. Hydrauliikkalohkoja oli vakiona
kolme. Vakiorengastus oli traktorin kokoon nähden melko pieni.

Vuonna 2006 esitellyssä, välijäähdytetyssä 1523.3:ssa siirryttiin
pienempien mallien mukaiseen perään ja lyhyempään akseliväliin.
Deutz-moottorilla varustettua 1523.4:ää puolestaan on valmistettu myös
pidemmällä akselivälillä.

2022 erosi muotoilultaan 1522/1523:sta, mutta tekniset erot olivat
vähäisiä. Moottori oli joko oma 7,1-litrainen tai samankokoinen Deutz.

1522 1523 1523.3 1523.4 1523.4 1822.3 2022.3 2022.4 2022.4 2022.4
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1999- 2004- 2006- 2007- 2010- 2014- 2006- 2007-10 2010- 2011-
Moottorin tyyppi Engine model D-260.1 D-260.1 D-260.1S2 TCD
2012 L06 2V
TCD 2012 L06 2V D-260.9C2 D-260.4S2 TCD
2013 L06 2V
TCD 2013 L06 2V D-260.4S3A
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6T 6T 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 7120 7120 7120 6057 6057 7120 7120 7146 7146 7120
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 110×125 110×125 110×125 101×126 101×126 110×125 110×125 108×130 108×130 110×125
Nimellisteho hv/kierr. DIN Rated power hp DIN/rpm 155/2100 148-155/2100 158/2100 155/2100 155/2100 180/2100 212/2100 212/2100 214-225/2100 212/2100
Maksimiteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 160/? 160/?
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 597/1400 597/1400 597/1600 680/1400 680/1400 759/? 900/? 950/? 900-952/? 923/1500
Vaihteita Gears 16+8 16+8/24+12 16+8/24+12 16+8/24+12 16+8/24+12 24+12 24+12 24+12 24+12 24+12
Synkronoituja Synchronized gears 16+8 16+8/24+12 16+8/24+12 16+8/24+12 16+8/24+12 24+12 24+12 24+12 24+12 24+12
Pikavaihde Quick-change gear
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,7-32,3 1,7-32,3/39,8 1,7-36,3/39,8 1,7-32,4/39,5 1,7-32,4/39,5 1,8-38,3 1,9-39,7 1,9-39,7 1,7-39,5 1,9-39,7
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 60 60 55 55 55 55 55 60 55 55
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200 200 200 200 200 200 200
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek./sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 7000 7000/6500 6500 6500 6500 6500 6500 6500 6500 6500
Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/750/
1000/1300
540/750/ 1000/1300 540/750/ 1000/1300 540/750/
1000/1300
540/750/ 1000/1300 540/750/ 1000/1300
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj. öljyk. levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 11,0 11,0 11,0 11,0 11,0 11,6 11,6 11,6 11,6 11,6
1522 1523 1523.3 1523.4 1523.4 1822.3 2022.3 2022.4 2022.4 2022.4
Vuodet Years 1999- 2004- 2006- 2007- 2010- 2014- 2006- 2007-10 2010- 2011-
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 14.9R24 420/70R24 420/70R24 420/70R24 420/70R24 420/70R24 420/70R24 420/70R24 420/70R24 420/70R24
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 18.4R38 520/70R38 520/70R38 520/70R38 520/70R38 580/70R42 580/70R42 580/70R42 580/70R42 580/70R42
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 6000 6000 6000 6500 6000 6800 7220 7300 7220 7220
Korkeus cm Height w cab cm 300 300 300 300 300 312 312 312 312 312
Pituus cm Length cm 475 475 464 471 475 523 523 523 523 523
Akseliväli cm Wheelbase cm 285 285 276 276 285 292 292 292 292 292
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 250 250 250 250 250 370 357 357 370 370
Melutaso dB Cab noise level dB 83 83 83 83 83
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x x x x x x x
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning x x x x
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.