Allis-Chalmersin satasarjan ensimmäinen edustaja oli vuonna 1964 esitelty
One-Ninety. Edellisvuonna mallissa D21 esiteltyä kulmikasta muotoilua oli
jalostettu edelleen. Tasalattiaisen ohjaamon sanottiin olevan pinta-alaltaan
markkinoiden väljin ja kojetaulu säätyi ohjauspylvään mukana. 182-litrainen,
taakse sijoitettu polttoainesäiliö oli aikanaan valtava. Mallinumerossa
säilyi 19, mikä kertoi sukulaisuuden edeltävään menestyksekkääseen
D19-malliin. Moottorit olivat uuden 2000-sarjan 6-sylinterisiä versioita.
Alkuvuosina oli tarjolla myös bensa- ja kaasukäyttöiset versiot, mutta
vuodesta 1968 vain diesel. Vaihteisto oli aikaisemman kaltainen 8+2
pikavaihteella, jossa oli vapaa-asento. Hydrauliikka oli avoin järjestelmä
45 l/min matalapaineisella pumpulla. Nostolaitteeksi oli standardin
kolmipistekiinnityksen lisäksi vielä alkuvuosina saatavissa Snap-Coupler
-pikakiinnitys.

Mallistossa oli selvä aukko One-Ninetyn ja D21:n välillä. Sen täytti
turboahdettu One-Ninety XT vuonna 1965 (bensaversiossa ei ollut ahdinta,
vaan suurempi iskutilavuus).

Voiman ulosoton sai joko 540 tai 1000 r/min versiona tarpeen mukaan.
Vuonna 1970 lisävarusteeksi tuli käännettävä akseli, joka mahdollisti
molemmat nopeudet. Kääntö voitiin tehdä ilman öljyn valumista.

Tehtaalla asennettu ohjaamo tuli lisävarusteeksi vuodesta 1965 lähtien ja
siihen sai heti alusta ilmatointilaitteen. Kermanvalkoinen ohjaamo oli
muotoilultaan hyvin sovitettu traktorin kulmikkaisiin linjoihin. Syksyllä
1967 maski menetti vaakasuorat poikkipalkit.

Vuonna 1972 One-Ninetyn korvasi malli 200, jossa oli uudesta
turboahtimesta huolimatta tehoa saman verran kuin edeltävässä XT-mallissa.
Ulkonäköä oli uudistettu pienempien mallien mukaisesti. Hydrauliikka oli
selvästi entistä tehokkaampi ja nostolaitteen sanottiin olevan 50 %
aikaisempaa tehokkaampi, nyt nostotehoa oli runsaat 2 tonnia. QCS:ksi (Quiet,
Comfortable and Safe) nimetty ohjaamo oli aivan uusi.

One-Ninety One-Ninety One-Ninety One-Ninety 200
  Diesel XT XT Diesel  
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1964-68 1964-73 1965-70 1965-71 1972-75
Moottorin tyyppi Engine model G2500 2800 G2800 2900 2900
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6 6 6 6T 6T
Iskutilavuus cm3 Displacement 4344 4933 4933 4933 4933
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 95,25×101,6 98,4×108 98,4×108 98,4×108 98,4×108
Nimellisteho hv/kierr. SAE Max. power hp SAE/rpm 85/2200 104/2200 104/2200
Nimellisteho hv/kierr. VOA Max. power hp PTO/rpm 75,4/2200 77,2/2200 89,5/2200 93,6/2200 93,6/2200
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm
Vaihteita Gears 8+2 8+2 8+2 8+2 8+2
Synkronoituja Synchronized gears
Pikavaihde Quick-change gear hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 3,4-21,9 3,4-21,9 3,4-21,9 3,4-21,9 3,5-23,2
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 24,0 24,0 24,0 24,0 24,9
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 45,4 45,4 45,4 45,4 65,1
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 138 138 138 138 159
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 2086
Voiman ulosotto PTO speeds 540 (1000) 540 (1000) 540 (1000) 540 (1000) 540 (1000)
Jarrut Brakes (levy=disc) kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj. kuivat levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 6,69 jarrulla 6,69 jarrulla 6,69 jarrulla 6,69 jarrulla 6,64 jarrulla
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD
One-Ninety One-Ninety One-Ninety One-Ninety 200
  Diesel XT XT Diesel  
Vuodet Years 1964-68 1964-73 1965-70 1965-71 1972-75
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 6.50-16 6.50-16 7.50-16 7.50-16 7.50-16
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 15.5-38 15.5-38 16.9-34 16.9-34 16.9-34
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD
Paino kg takaveto Weight kg 2WD (3486) (3558) (3481) (3604) 5126
Paino kg neliveto Weight kg 4WD
Korkeus cm Height w cab cm (209) (209) (209) (209) 299
Pituus cm Length cm 400 400 400 400 400
Akseliväli cm Wheelbase cm 269 269 269 269 269
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 182 182 182 182 182
Melutaso dB Cab noise level dB
Umpinainen ohjaamo Solid cab
Etuakselin lukko Diff. lock
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear