12NHCR9000 12NHCR9000b 12NHCR9000ohjaamo

 

CR-sarjan puimurit uudistuivat päästömääräysten kiristyessä
syksyllä 2011. Aikaisempaa pienintä mallia 9070:aa vastasi nyt lähinnä
8070. Tyyppinumeroltaan 9-alkuisissa malleissa roottorien halkaisija oli
kasvanut aikaisemmasta 432 millistä 559 milliin. Myös viljasäiliöt
olivat huomattavasti entistä suurempia ja tyhjennysnopeus oli kasvatettu
126 litraan sekunnissa. Moottoreina käytettiin SCR-järjestelmällä
varustettuja FPT Cursor-sarjan pumppusuutindieseleitä. Suurimmissa
malleissa tehoa oli hieman entistä vähemmän.

Vaihtoehtoinen telaveto oli uudistettu SmartTrax, jonka pintapaineen
luvattiin olevan 57 % entistä pienempi. 24-tuuman levyiset telat
mahdollistivat monissa maissa kaivatun 3,5 metrin kuljetusleveyden myös
leveämmällä koneistolla varustetuissa 9000-sarjan malleissa. Uudistettu
ohjaamo oli nimetty Harvest Suiteksi ja käyttöjärjestelmä oli uusi
IntelliView IV. Ohjaamon melutaso oli 74 dB. CR-puimureita valmistettiin
USA:n ohella nyt myös Belgiassa.

Vuodelle 2014 tuli lisävarusteeksi 12,5 metrin leikkuupöytä,
jousitettu telavarustus sekä kahden roottorin väliin tangentiaalisesti
asennettu kivisuojasysteemi.

New Holland New Holland New Holland New Holland New Holland
CR8070 CR8080 CR9070 CR9080 CR9090
         
Vuodet Years 2012-15 2012-15 2012-15 2012-15 2012-15
Moottorin merkki Engine FPT FPT FPT FPT FPT
Moottorin tyyppi Engine type Cursor 9 Cursor 10 Cursor 10 Cursor 13 Cursor 13
Iskutilavuus cm3 Displacement 8709 10308 10308 12880 12880
Sylinteriluku/turbo Cyl/turbo 6 TI 6 TI 6 TI 6 TI 6 TI
Teho hv ISO Power hp ISO 408(449) 449(490) 449(490) 475(517) 530(571)
Teho hv vaihtoehto Alternative hp
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 750+AB120 1000+AB120 1000+AB120 1000+AB120 1000+AB120
Voimansiirto Transmission hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Vaihteita eteen Gears 4 4 4 4 4
Nopeus min-max. km/h Speed min-max. km/h 0-30 0-30 0-30 0-30 0-30
Leikkuuleveys vakio cm Cutting width cm 610 610 731 731 731
Leikkuuleveys vaihtoehto Alternative 610-915 610-1067 731-1250 731-1250 731-1250
Laonnostokelan halk. cm Reel diameter cm 107 107 107 107 107
Leikkuupöydän pituus cm Cutting table lenght cm 41 41 41 41 41
Puintikelan halk. cm Threshing cyl. diameter cm 43 43 56 56 56
Toisen puintikelan halk. cm 2. cyl. diameter cm
Puintikelan leveys cm Threshing cyl. width cm pituus 264 pituus 264 pituus 264 pituus 264 pituus 264
Kohlimet kpl Number of straw walkers 2 rumpua 2 rumpua 2 rumpua 2 rumpua 2 rumpua
Kohlimien pinta-ala dm2 Area of walkers dm2
Kohlimien pituus cm Lenght of walkers cm
Ruumenseulan pinta-ala dm2 Straw shieve dm2 330 330 395 395 395
Siemenseulan pinta-ala dm2 Bottom shieve dm2 191 191 228 228 228
Seulaston pinta-ala yht. Total screening area 540 540 650 650 650
New Holland New Holland New Holland New Holland New Holland
CR8070 CR8080 CR9070 CR9080 CR9090
         
Vuodet Years 2012-15 2012-15 2012-15 2012-15 2012-15
Pituus cm Overall lenght cm 997+pöytä 997+pöytä 997+pöytä 997+pöytä 997+pöytä
Leveys cm puinnissa Overall width cm 654 654 654 777 777
Leveys cm ilman pöytää Width w/o header 325 325 349 370 370
Korkeus cm ilman hyttiä Height w/o cabin cm
Korkeus cm hytteineen Height w cabin cm 396 396 396 396 396
Paino kg ilman hyttiä Weight w/o cabin kg
Paino kg hytteineen Weight w cabin kg
Paino kg ilman pöytää,
hytteineen
Weight w/o header 16566 17426 18118 18414 18514
Viljasäiliön tilavuus hl Grain tank hl 95 115 115 115 125
Tyhjennyskorkeus cm Unl. height cm
Renkaat ed. vakio Tyres front (Finland) 900/60R32 900/60R32 900/60R32 900/60R32 900/60R32
Renkaat ed. vaihtoehto Alternative 1050/50R32 1050/50R32 1050/50R32 1050/50R32 1050/50R32
Renkaat tak. vakio Tyres rear (Finland) 540/65R30 540/65R30 540/65R30 540/65R30 540/65R30
Renkaat tak. vaihtoehto Alternative 600/65R28 600/65R28 600/65R28 600/65R28 600/65R28
Leikkuupöydän kevennys Type of cutting platform floating autom. autom. autom. autom. autom.
Laonnostokelan pituussäätö Reel forward/backw. adjustment hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Laonnostokelan nopeussäätö Reel speed adjustment sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Puintikelan nopeussäätö Threshing cyl. speed adjustment sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Siemenseula Bottom sieve (sääd.=adjustable) sääd. sääd. sääd. sääd. sääd.
Jarrut Brakes (levy=disc) hydr. levy hydr. levy hydr. levy hydr. levy hydr. levy
Takaisinpyöritys Reverser X X X X X
Ilmastointilaite Air conditioning X X X X X
Lämmityslaite Heating X X X X X
Puintitappiovalvonta Grain loss indicator X X X X X
Pellon pintaa myötäilevä pöytä Floating cutting platform X X X X X
Automaattikellunta Autom. control of cutting height X X X X X
Rinnepuintiseulasto Slope levelling X X X X X
Leikkuupöydän kallistus Cutting platform lateral tilt X X X X X