John Deere X9-sarjan ensimmäiset puimurit saatiin vuoden 2020 puinneille.
Merkin huippumallissa oli kaksi 610-millistä sylinteriä, kun S-sarjassa
niitä oli ollut yksi 760-millinen. Sylinterit kiersivät puintikammioissaan
epäkeskeisesti. Malleja oli kaksi: 1000 ja 1100. Ne erosivat moottoritehon,
viljasäiliön tilavuuden ja tyhjennysnopeuden osalta. Pienemmän maksimiteho
oli 639 hv ja isomman kahdella ahtimella 700 hv. Säiliöt olivat vastaavasti
148 ja 162 hehtoa. Leikkuupöydät olivat 10,7…15,2-metrisiä mattopöytiä. 10
asteen sivukallistuksen lisäksi oli mahdollista myös molempien reunojen
laskea keskikohtaa alemmaksi. Portaaton ajovoimansiirto oli järeä ja
muodostui kahdesta pumpusta ja neljästä moottorista, joiden suurin vääntö
sijoittui 8 km/h nopeuteen.
Neliketjuinen kolakuljetin oli 172 cm leveydellään markkinoiden suurin.
Silppurin patentoidut, hammastetut terät olivat muotoilultaan uudenlaiset
ja itseteroittuvat. Ohjaamo oli uusi ja aikaisempaa suurempi, mutta
hallintalaitekyynärnoja ja ajokahva olivat samankaltaiset kuin S700-sarjassa.
Kalleimmassa Ultimate-paketissa ohjaamoon tuli mm. nahkapenkki ja -ratti,
kangasmatto, sähköisesti sulkeutuva ohjaamon ovi, istuimen lämmitys,
jäähdytys ja hieronta ja jääkaappi. Myös puintiautomatiikkaan ja
pilvipalveluihin oli saatavana useita paketteja. 1250-litraiseen
polttoainesäiliöön sai lisävarusteena pikatäytön, mikä mahdollisti täytön
nopeudella 550 l/min. X9 markkinoitiin telaversiona, mutta myös pyöräversio
oli saatavissa. Seulasto oli vakiona 7 astetta kallistuva ja lisävarusteena 14.
John Deere | John Deere | ||
X9 1000 | X9 1100 | ||
Vuodet | Years | 2020- | 2020- |
Moottorin merkki | Engine | JD | JD |
Moottorin tyyppi | Engine type | PSS | PSS |
Iskutilavuus cm3 | Displacement | 13548 | 13548 |
Sylinteriluku/turbo | Cyl/turbo | 6 TI | 6 TI |
Teho hv ISO | Power hp ISO | 557(639) | 611(700) |
Teho hv vaihtoehto | Alternative hp | ||
Polttoainesäiliö l | Fuel tank l | 1250+AB83 | 1250+AB83 |
Voimansiirto | Transmission | hydr. | hydr. |
Vaihteita eteen | Gears | portaaton | portaaton |
Nopeus min-max. km/h | Speed min-max. km/h | 0-20/30/40 | 0-20/30/40 |
Leikkuuleveys vakio cm | Cutting width cm | 1070 | 1070 |
Leikkuuleveys vaihtoehto | Alternative | 1220-1520 | 1220-1520 |
Laonnostokelan halk. cm | Reel diameter cm | 110 | 110 |
Leikkuupöydän pituus cm | Cutting table lenght cm | 100/120 | 100/120 |
Puintikelan halk. cm | Threshing cyl. diameter cm | 2 x 61 | 2 x 61 |
Toisen puintikelan halk. cm | 2. cyl. diameter cm | ||
Puintikelan leveys cm | Threshing cyl. width cm | 351 | 351 |
Kohlimet kpl | Number of straw walkers | 2 lieriötä | 2 lieriötä |
Kohlimien pinta-ala dm2 | Area of walkers dm2 | 520 | 520 |
Kohlimien pituus cm | Lenght of walkers cm | ||
Ruumenseulan pinta-ala dm2 | Straw shieve dm2 | 310 | 310 |
Siemenseulan pinta-ala dm2 | Bottom shieve dm2 | 290 | 290 |
Seulaston pinta-ala yht. | Total screening area | 700 | 700 |
John Deere | John Deere | ||
X9 1000 | X9 1100 | ||
Vuodet | Years | 2020- | 2020- |
Pituus cm | Overall lenght cm | ||
Leveys cm puinnissa | Overall width cm | ||
Leveys cm ilman pöytää | Width w/o header | 347 | 347 |
Korkeus cm ilman hyttiä | Height w/o cabin cm | ||
Korkeus cm hytteineen | Height w cabin cm | ||
Paino kg ilman hyttiä | Weight w/o cabin kg | ||
Paino kg hytteineen | Weight w cabin kg | ||
Paino kg ilman pöytää, hytteineen |
Weight w/o header | ||
Viljasäiliön tilavuus hl | Grain tank hl | 148 | 162 |
Tyhjennyskorkeus cm | Unl. height cm | ||
Renkaat ed. vakio | Tyres front (Finland) | 610 mm | 610 mm |
Renkaat ed. vaihtoehto | Alternative | ||
Renkaat tak. vakio | Tyres rear (Finland) | ||
Renkaat tak. vaihtoehto | Alternative | ||
Leikkuupöydän kevennys | Type of cutting platform floating | autom. | autom. |
Laonnostokelan pituussäätö | Reel forward/backw. adjustment | hydr. | hydr. |
Laonnostokelan nopeussäätö | Reel speed adjustment | sähk. | sähk. |
Puintikelan nopeussäätö | Threshing cyl. speed adjustment | sähk. | sähk. |
Siemenseula | Bottom sieve (sääd.=adjustable) | sääd. | sääd. |
Jarrut | Brakes (levy=disc) | öljyk. levyj. | öljyk. levyj. |
Takaisinpyöritys | Reverser | X | X |
Ilmastointilaite | Air conditioning | X | X |
Lämmityslaite | Heating | X | X |
Puintitappiovalvonta | Grain loss indicator | X | X |
Pellon pintaa myötäilevä pöytä | Floating cutting platform | X | X |
Automaattikellunta | Autom. control of cutting height | X | X |
Rinnepuintiseulasto | Slope levelling | X | X |
Leikkuupöydän kallistus | Cutting platform lateral tilt | X | X |