Vuodelle 2020 pienempi Axial Flow päivitettiin 150-sarjaksi. Euroopan
versioissa vaihteita oli nyt vain kaksi: pelto- ja maantievaihde. Vaihde
vaihdettiin sähköisesti. Myös tasauspyörästön lukko kytkettiin sähköisesti.
Varstasillan kulmaa oli muutettu aikaisempiin malleihin verrattuna. Uusi
pöytävaihtoehto oli 8,5-metrinen. Syöttökammio oli uusittu ja sen
loppupäässä oli poikittainen spiraalirulla, jonka tarkoituksena oli erotella
kivet. Alkuvaiheessa oli tarjolla edeltävän mallin Stage IV-moottoreita,
mutta Stage V -mallistossa 7150:n teho nousi 460 hevosvoimaan.
Axial-Flow perustui yhteen pitkittäiseen, halkaisijaltaan 76,2-senttiseen
rumpuun, joka hoiti sekä irtipuinnin että erottelun. Irtipuintiosuuden alle
vaihdettiin varstasiltoja puitavan kasvin mukaan (vilja, herne, maissi).
Samoin erottelualueelle oli vaihdettavia elementtejä. Viljan kulkunopeutta
rummussa säädettiin vastinlevyillä, jotka nyt ensimmäistä kertaa oli
saatavissa ruuvisäädön sijaan sähköisesti säädettävinä. Seulasto oli
tavanomaisen puimurin kaltainen. Silppuri on sijoitettu olkikuvun sisään
niin, että oljet putoavat rummulta suoraan silppurille. Ohjaamo oli
saatavissa Comfort- ja Luxury-versiona. Luxuryssa oli mm. tuuletettu
nahkaistuin ja lämmitetyt ulkopeilit. Toimintojen ohjaukseen oli AFS Pro 700
-monitori.
Case IH | Case IH | Case IH | ||
Axial-Flow 5150 | Axial-Flow 6150 | Axial-Flow 7150 | ||
Vuodet | Years | 2020- | 2020- | 2020- |
Moottorin merkki | Engine | FPT | FPT | FPT |
Moottorin tyyppi | Engine type | NEF | Cursor 9 | Cursor 9 |
Iskutilavuus cm3 | Displacement | 6728 | 8700 | 8700 |
Sylinteriluku/turbo | Cyl/turbo | 6TI | 6TI | 6TI |
Teho hv ISO | Power hp ISO | 265 (312) | 348 (400) | 375 (460) |
Teho hv vaihtoehto | Alternative hp | |||
Polttoainesäiliö l | Fuel tank l | 950+AB166 | 950+AB166 | 950+AB166 |
Voimansiirto | Transmission | hydr. | hydr. | hydr. |
Vaihteita eteen | Gears | 2 | 2 | 2 |
Nopeus min-max. km/h | Speed min-max. km/h | 0-25 | 0-25 | 0-25 |
Leikkuuleveys vakio cm | Cutting width cm | 610 | 763 | 915 |
Leikkuuleveys vaihtoehto | Alternative | 490-670 | 490-850 | 490-850 |
Laonnostokelan halk. cm | Reel diameter cm | 107 | 107 | 107 |
Leikkuupöydän pituus cm | Cutting table lenght cm | 55 | 55 | 55 |
Puintikelan halk. cm | Threshing cyl. diameter cm | 76 | 76 | 76 |
Toisen puintikelan halk. cm | 2. cyl. diameter cm | |||
Puintikelan leveys cm | Threshing cyl. width cm | 279 | 279 | 279 |
Kohlimet kpl | Number of straw walkers | 1 lieriö | 1 lieriö | 1 lieriö |
Kohlimien pinta-ala dm2 | Area of walkers dm2 | |||
Kohlimien pituus cm | Lenght of walkers cm | |||
Ruumenseulan pinta-ala dm2 | Straw shieve dm2 | 268 | 268 | 268 |
Siemenseulan pinta-ala dm2 | Bottom shieve dm2 | 233 | 233 | 233 |
Seulaston pinta-ala yht. | Total screening area | 548 | 548 | 548 |
Case IH | Case IH | Case IH | ||
Axial-Flow 5150 | Axial-Flow 6150 | Axial-Flow 7150 | ||
Vuodet | Years | 2020- | 2020- | 2020- |
Pituus cm | Overall lenght cm | 870+pöytä | 870+pöytä | 870+pöytä |
Leveys cm puinnissa | Overall width cm | |||
Leveys cm ilman pöytää | Width w/o header | 394 | 394 | 394 |
Korkeus cm ilman hyttiä | Height w/o cabin cm | |||
Korkeus cm hytteineen | Height w cabin cm | 400 | 400 | 400 |
Paino kg ilman hyttiä | Weight w/o cabin kg | |||
Paino kg hytteineen | Weight w cabin kg | 18600 | 19400 | 20100 |
Paino kg ilman pöytää, hytteineen |
Weight w/o header | |||
Viljasäiliön tilavuus hl | Grain tank hl | 88,1 | 105,7 | 105,7 |
Tyhjennyskorkeus cm | Unl. height cm | |||
Renkaat ed. vakio | Tyres front (Finland) | 900/65R32 | 900/65R32 | 900/65R32 |
Renkaat ed. vaihtoehto | Alternative | 800/65R32 | 800/65R32 | 800/65R32 |
Renkaat tak. vakio | Tyres rear (Finland) | 600/65R28 | 600/65R28 | 600/65R28 |
Renkaat tak. vaihtoehto | Alternative | 460/70R24 | 460/70R24 | 460/70R24 |
Leikkuupöydän kevennys | Type of cutting platform floating | autom. | autom. | autom. |
Laonnostokelan pituussäätö | Reel forward/backw. adjustment | hydr. ohj. | hydr. ohj. | hydr. ohj. |
Laonnostokelan nopeussäätö | Reel speed adjustment | hydr. ohj. | hydr. ohj. | hydr. ohj. |
Puintikelan nopeussäätö | Threshing cyl. speed adjustment | hydr. ohj. | hydr. ohj. | hydr. ohj. |
Siemenseula | Bottom sieve (sääd.=adjustable) | sääd. | sääd. | sääd. |
Jarrut | Brakes (levy=disc) | levyj. | levyj. | levyj. |
Takaisinpyöritys | Reverser | X | X | X |
Ilmastointilaite | Air conditioning | X | X | X |
Lämmityslaite | Heating | X | X | X |
Puintitappiovalvonta | Grain loss indicator | X | X | X |
Pellon pintaa myötäilevä pöytä | Floating cutting platform | X | X | X |
Automaattikellunta | Autom. control of cutting height | X | X | X |
Rinnepuintiseulasto | Slope levelling | X | X | X |
Leikkuupöydän kallistus | Cutting platform lateral tilt | X | X | X |