Kolmennen sukupolven Lexion-mallistossa rumpupuimureita kutsuttiin nyt
Hybrideiksi. 7400-versioita oli neljä ja niissä puintikelan leveys oli 142
cm. 8700:ssa (170 cm) malleja oli kolme. Moottorit olivat 10,7- tai
15,6-litraisia Mercedeksiä tai 12,4- tai 16,2-litraisia MAN:eja.
Tehokkaimmassa 8900:ssa tehoa oli 790 hv. Moottorit täyttivät tason 5
päästövaatimukset urearuiskutuksen ja hiukkassuodattimen avulla. Dynamic
Power -toiminto sääti moottorin taloudellisemmalle tehokäyrälle silloin, kun
ei tarvittu täyttä tehoa. Jäähdyttimen puhaltimen nopeus säätyi myös
automaattisesti jäähdytystarpeen mukaan. Voimansiirrossa oli nyt 40 km/h
nopeus ja aikaisempaa vähemmän hihnoja.

Puintikelan halkaisija oli kasvanut 75 senttiin. Puintikelan edessä oli
45-senttinen kiihdytyskela ja perässä 60-millinen erottelurumpu. Kaikkien
kelojen pyörimisnopeus oli sama. Varstasilta voitiin helposti irrottaa
lohkoina puimurin sivulle. Kohlinten sijaan hybridimalleissa oli kaksi
puintisylinteriä. Niiden asentoa oli muutettu aikaisempaan verrattuna, mutta
muuten muutokset puintitekniikassa olivat vähäisiä. Viettopinnat olivat
muovia, ja ne voitiin vetää etukautta ulos puhdistusta varten.
Hybridimalleihin sai 4D-seulastot, joiden avulla sivukallistus pystyttiin
hallitsemaan 20 % kaltevuuteen asti.

Ohjaamo oli entistä tilavampi ja hiljaisempi. Cebis-kosketusnäytön
käyttöliittymä oli uusittu. Tärkeimmille toiminnoille oli edelleen myös
erilliset napit. Jos varusteena oli automaattiohjaus, sen hallintaan oli
erillinen S10-terminaali. Muiden merkkien uutuuspuimurien tavoin myös Claas
tarjosi nyt etäyhteyttä huoltoon. Tyhjennysputken kääntökulma oli kasvatettu
105 asteeseen ja tyhjennysnopeus kahdessa suurimmassa mallissa 180 litraan
sekunnissa. Etupyörät olivat halkaisijaltaan suurimmillaan 215-senttiset.
Malleista 7500, 7600, 7700, 8700, 8800 ja 8900 sai Terra Trac
-telaketjuversion. Se mahdollisti keskieurooppalaisten sääntöjen mukaisen
349 cm kuljetusleveyden.

Claas Claas Claas Claas Claas Claas Claas
Lexion 7400 Lexion 7500 Lexion 7600 Lexion 7700 Lexion 8700 Lexion 8800 Lexion 8900
Vuodet Years 2020- 2020- 2020- 2020- 2020- 2020- 2020-
Moottorin merkki Engine Mercedes Mercedes MAN MAN Mercedes Mercedes MAN
Moottorin tyyppi Engine type OM 470 LA OM 470 LA D26 D26 OM 473 LA OM 473 LA D42
Iskutilavuus cm3 Displacement 10677 10677 12419 12419 15569 15569 16200
Sylinteriluku/turbo Cyl/turbo 6 TI 6 TI 6 TI 6 TI 6 TI 6 TI 6 TI
Teho hv ISO Power hp ISO 408 462 507 549 585 653 790
Teho hv vaihtoehto Alternative hp
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 950 950 950 950 950 950 950
Voimansiirto Transmission hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Vaihteita eteen Gears 2 2 2 2 2 2 2
Nopeus min-max. km/h Speed min-max. km/h 0-25/40 0-25/40 0-25/40 0-25/40 0-25/40 0-25/40 0-25/40
Leikkuuleveys vakio cm Cutting width cm 770 770 930 930 930 930 930
Leikkuuleveys vaihtoehto Alternative 770-1080 770-1080 770-1080 770-1080 770-1080 770-1380 770-1380
Laonnostokelan halk. cm Reel diameter cm 112 112 112 112 112 112 112
Leikkuupöydän pituus cm Cutting table lenght cm 58 58 58 58 58 58 58
Puintikelan halk. cm Threshing cyl. diameter cm 75 75 75 75 75 75 75
Toisen puintikelan halk. cm 2. cyl. diameter cm 45, 60 45, 60 45, 60 45, 60 45, 60 45, 60 45, 60
Puintikelan leveys cm Threshing cyl. width cm 142 142 142 142 170 170 170
Kohlimet kpl Number of straw walkers 2 lieriötä 2 lieriötä 2 lieriötä 2 lieriötä 2 lieriötä 2 lieriötä 2 lieriötä
Kohlimien pinta-ala dm2 Area of walkers dm2
Kohlimien pituus cm Lenght of walkers cm 420 420 420 420 420 420 420
Ruumenseulan pinta-ala dm2 Straw shieve dm2 280 280 280 280 350 350 350
Siemenseulan pinta-ala dm2 Bottom shieve dm2 230 230 230 230 270 270 270
Seulaston pinta-ala yht. Total screening area 510 510 510 510 620 620 620
Claas Claas Claas Claas Claas Claas Claas
Lexion 7400 Lexion 7500 Lexion 7600 Lexion 7700 Lexion 8700 Lexion 8800 Lexion 8900
Vuodet Years 2020- 2020- 2020- 2020- 2020- 2020- 2020-
Pituus cm Overall lenght cm 940+pöytä 940+pöytä 940+pöytä 940+pöytä 940+pöytä 940+pöytä 940+pöytä
Leveys cm puinnissa Overall width cm
Leveys cm ilman pöytää Width w/o header 363 363 363 363 391 391 391
Korkeus cm ilman hyttiä Height w/o cabin cm
Korkeus cm hytteineen Height w cabin cm 400 400 400 400 400 400 400
Paino kg ilman hyttiä Weight w/o cabin kg
Paino kg hytteineen Weight w cabin kg 19300 19300 19300 19300 20300 20300 20300
Paino kg ilman pöytää,
hytteineen
Weight w/o header
Viljasäiliön tilavuus hl Grain tank hl 100 100 110 125 125 135 150
Tyhjennyskorkeus cm Unl. height cm 445 445 445 445 445 445 445
Renkaat ed. vakio Tyres front (Finland) 900/60R32 900/60R32 900/60R32 900/60R42 900/60R38 900/60R42 900/60R42
Renkaat ed. vaihtoehto Alternative 1250/50R32 1250/50R32 1250/50R32 1250/50R32 1250/50R32 1250/50R32 1250/50R32
Renkaat tak. vakio Tyres rear (Finland) 600/65R28 600/65R28 600/65R28 600/65R28 600/65R28 600/65R30 600/70R30
Renkaat tak. vaihtoehto Alternative 710/60R30 710/60R30 710/60R30 710/60R30 710/60R30 710/60R30 710/60R30
Leikkuupöydän kevennys Type of cutting platform floating autom. autom. autom. autom. autom. autom. autom.
Laonnostokelan pituussäätö Reel forward/backw. adjustment hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Laonnostokelan
nopeussäätö
Reel speed adjustment autom. autom. autom. autom. autom. autom. autom.
Puintikelan nopeussäätö Threshing cyl. speed adjustment hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Siemenseula Bottom sieve (sääd.=adjustable) sääd. sääd. sääd. sääd. sääd. sääd. sääd.
Jarrut Brakes (levy=disc) levy levy levy levy levy levy levy
Takaisinpyöritys Reverser X X X X X X X
Ilmastointilaite Air conditioning X X X X X X X
Lämmityslaite Heating X X X X X X X
Puintitappiovalvonta Grain loss indicator X X X X X X X
Pellon pintaa myötäilevä
pöytä
Floating cutting platform X X X X X X X
Automaattikellunta Autom. control of cutting height X X X X X X X
Rinnepuintiseulasto Slope levelling lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.
Leikkuupöydän
kallistus
Cutting platform lateral tilt X X X X X X X