60BraudA2480V

 

Ranskalainen Alexandre Braud perusti maatalouskoneverstaansa vuonna 1898.
Kymmenen vuotta myöhemmin alkoi puimakoneiden valmistus ja ensimmäinen
vetopuimuri valmistui vuonna 1935.

Ensimmäisen ajopuimurin aika tuli syksyllä 1955, jolloin esiteltiin
A.2080. Mallimerkinnässä A tarkoitti itsekulkevaa, 20 leikkuuleveyttä ja 80
puintikelan leveyttä. Moottori oli vakiona Citroënin 1,9-litrainen bensa (42
hv). Myöhemmin käytettiin Renaultin 2,1-litraista (48 hv). Lisähintaan sai
Perkinsin dieselin (50 hv). Vaihteita oli kuusi puintiin ja kaksi
maantielle. Variaattoria ei ollut. Puintikelaan oli kuusi nopeutta.
Puintikoneiston osat oli sinkitty.

Seuraavana vuonna rinnalle tuli A.2480, jossa oli 2,4-metrinen
leikkuupöytä.

Keväällä 1959 esiteltiin parannettu A.2480V, jossa sekä ajonopeutta että
puintikelan nopeutta säädettiin variaattorilla. Kohlimia oli entisen
levyisessä tilassa neljän sijasta kolme, mutta pituutta oli kasvatettu.
Jarrut olivat nyt hydrauliset.

Vuonna 1964 seuraajaksi tuli 2580. Bensamoottorin merkki oli vaihtunut
Fordiin (56 hv) ja moottori oli nyt sijoitettu vasemman sivun sijasta eteen
ohjaamon oikealle puolelle. Leikkuuleveys oli kasvatettu 260 cm:iin. Vakiona
oli 13 hl:n viljasäiliö. Hihnat ja ketjut oli suojattu.

Braud Braud Braud
A.2080 A.2480 A.2480V
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1955-59 1956-59 1959-64
Moottorin merkki Engine Citroën Renault Renault
Moottorin tyyppi Engine type Étandard Étandard
Iskutilavuus cm3 Displacement 1911 2144 2144
Sylinteriluku/turbo Cyl/turbo 4 4 4
Teho hv DIN Power hp DIN 42 48 48
Teho hv vaihtoehto Alternative hp 48, diesel 50 diesel 50 diesel 50
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 50
Voimansiirto Transmission mek. mek. mek.
Vaihteita eteen Gears 8 8 3
Nopeus min-max. km/h Speed min-max. km/h 1,9-15,2 1,9-15,2 1,8-16,5
Leikkuuleveys vakio cm Cutting width cm 200 240 240
Leikkuuleveys vaihtoehto Alternative
Laonnostokelan halk. cm Reel diameter cm
Leikkuupöydän pituus cm Cutting table lenght cm
Puintikelan halk. cm Threshing cyl. diameter cm 55 55 55
Toisen puintikelan halk. cm 2. cyl. diameter cm
Puintikelan leveys cm Threshing cyl. width cm 80 80 80
Kohlimet kpl Number of straw walkers 4 4 4
Kohlimien pinta-ala dm2 Area of walkers dm2 250 250 295
Kohlimien pituus cm Lenght of walkers cm 264 264 310
Ruumenseulan pinta-ala dm2 Straw shieve dm2 108
Siemenseulan pinta-ala dm2 Bottom shieve dm2
Seulaston pinta-ala yht. Total screening area
Braud Braud Braud
A.2080 A.2480 A.2480V
Vuodet Years 1955-59 1956-59 1959-64
Pituus cm Overall lenght cm 590 590 640
Leveys cm puinnissa Overall width cm 250 290 285
Leveys cm ilman pöytää Width w/o header
Korkeus cm ilman hyttiä Height w/o cabin cm 195 195 200
Korkeus cm hytteineen Height w cabin cm
Paino kg ilman hyttiä Weight w/o cabin kg 2600 2600 2600
Paino kg hytteineen Weight w cabin kg
Paino kg ilman pöytää, hytteineen Weight w/o header
Viljasäiliön tilavuus hl Grain tank hl (lisäv.) (lisäv.) (lisäv.)
Tyhjennyskorkeus cm Unl. height cm
Renkaat ed. vakio Tyres front (Finland) 12.4/11-24 12.4/11-24 11.2/10-28
Renkaat ed. vaihtoehto Alternative
Renkaat tak. vakio Tyres rear (Finland) 17-400 AT 17-400 AT 140-40 AT
Renkaat tak. vaihtoehto Alternative
Leikkuupöydän kevennys Type of cutting platform floating jousi jousi jousi
Laonnostokelan pituussäätö Reel forward/backw. adjustment reiät reiät reiät
Laonnostokelan nopeussäätö Reel speed adjustment mek. mek. mek.
Puintikelan nopeussäätö Threshing cyl. speed adjustment hammaspyörät hammaspyörät mek.
Siemenseula Bottom sieve (sääd.=adjustable) vaihd. vaihd. vaihd.
Jarrut Brakes (levy=disc) mek. rumpuj. mek. rumpuj. hydr. rumpuj.
Takaisinpyöritys Reverser
Ilmastointilaite Air conditioning
Lämmityslaite Heating
Puintitappiovalvonta Grain loss indicator
Pellon pintaa myötäilevä pöytä Floating cutting platform
Automaattikellunta Autom. control of cutting height
Rinnepuintiseulasto Slope levelling
Leikkuupöydän kallistus Cutting platform lateral tilt