64MF87

 

Saksassa valmistettu MF 87 korvasi mallin 685 S. Edeltäjän kanssa
yhtäläisiä olivat mm. 63 hv Perkins, puintikelan leveys ja kohlinten
mitat. Puintikelan halkaisija sen sijaan oli kasvanut 56 senttiin.
Kaatokelan kierroslukua voitiin säätää portaattomasti. Syöttö
puintikelalle tapahtui nyt kolakuljettimella. Puintikelan nopeus vaihdettiin
ketjulla 730 tai 1100 kierrokseen. Kohlimia oli kolme ja rikkaruohonsiemeniä
eroteltiin lieriöseulalla. Päivittäin voideltavien nippojen määrä oli
pienennetty murto-osaan entisestä. Eturenkaat olivat muhkeat pallorenkaat
20×20″. Ohjaamo oli vasemmalla sivulla ja moottori puimurin päällä
viljasäiliön takana. Laihonjakajat olivat perinteiseen MF-tyyliin kiinteä
osa leikkuupöytää.

Vuonna 1966 tuli Suomeen halvempi rinnakkaismalli MF 86. Siinä oli pienempi
165-traktorin moottori ja renkaat. Rikkasiementen erotinta ei ollut. Samaan
aikaan 87:n moottori vaihdettiin 175:ssä käytettyyn uudempaan Perkinsiin.

86:n ja 87:n isoveli oli MF 890/892:n uudistettu painos MF 99, jota ei
tuotu Suomeen. 99 oli rakenteeltaan vanhanaikainen jo syntyessään ja
erittäin matala. Viljasäiliön tyhjennysputki alkoi aivan puimurin
alaosasta. Varustelu oli kuitenkin pienempiä malleja parempi: mm.
puintikelan nopeus ja laonnostokelan etäisyys olivat portaattomasti
kuljettajan paikalta säädettäviä.

MF MF MF MF
86 87 87 99
Vuodet Years 1963-68 1963-66 1966-68 1965-68
Moottorin merkki Engine Perkins Perkins Perkins Perkins
Moottorin tyyppi Engine type AD4.203 AD4.270 A4.236 A4.236
Iskutilavuus cm3 Displacement 3330 4425 3860 3860
Sylinteriluku/turbo Cyl/turbo 4 4 4 4
Teho hv DIN Power hp DIN 60 SAE 63 65 SAE 70 SAE
Teho hv vaihtoehto Alternative hp
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 80 80 80 150
Voimansiirto Transmission mek. mek. mek. mek.
Vaihteita eteen Gears 3 3 3 3
Nopeus min-max. km/h Speed min-max. km/h 1,4-20 1,2-17,5 1,2-17,5 1,4-19,0
Leikkuuleveys vakio cm Cutting width cm 251 251 295 285
Leikkuuleveys vaihtoehto Alternative 295 265, 360
Laonnostokelan halk. cm Reel diameter cm
Leikkuupöydän pituus cm Cutting table lenght cm
Puintikelan halk. cm Threshing cyl. diameter cm 56 56 56 56
Toisen puintikelan halk. cm 2. cyl. diameter cm
Puintikelan leveys cm Threshing cyl. width cm 80,5 80,5 80,5 94
Kohlimet kpl Number of straw walkers 3 3 3 3
Kohlimien pinta-ala dm2 Area of walkers dm2 231 231 231 297
Kohlimien pituus cm Lenght of walkers cm 282 282 282 267
Ruumenseulan pinta-ala dm2 Straw shieve dm2 91 91 91 110
Siemenseulan pinta-ala dm2 Bottom shieve dm2 77 77 77 89
Seulaston pinta-ala yht. Total screening area 168 168 168 199
MF MF MF MF
86 87 87 99
Vuodet Years 1963-68 1963-66 1966-68 1965-68
Pituus cm Overall lenght cm 725 700 725 740
Leveys cm puinnissa Overall width cm 291 300 300 346
Leveys cm ilman pöytää Width w/o header
Korkeus cm ilman hyttiä Height w/o cabin cm 298 305 298 274
Korkeus cm hytteineen Height w cabin cm
Paino kg ilman hyttiä Weight w/o cabin kg 3100 3560 3400 4000
Paino kg hytteineen Weight w cabin kg
Paino kg ilman pöytää, hytteineen Weight w/o header
Viljasäiliön tilavuus hl Grain tank hl 17 17 17 21,6
Tyhjennyskorkeus cm Unl. height cm
Renkaat ed. vakio Tyres front (Finland) 14,9-26 20-20 20-20 16,9-24
Renkaat ed. vaihtoehto Alternative
Renkaat tak. vakio Tyres rear (Finland) 8,50-12 8,50-12 8,50-12 6,00-16
Renkaat tak. vaihtoehto Alternative
Leikkuupöydän kevennys Type of cutting platform floating kaasukello kaasukello kaasukello kaasukello
Laonnostokelan pituussäätö Reel forward/backw. adjustment avaimella avaimella avaimella muutin ohj.
Laonnostokelan nopeussäätö Reel speed adjustment avaimella avaimella avaimella portaaton
Puintikelan nopeussäätö Threshing cyl. speed adjustment ketjua siirt. ketjua siirt. ketjua siirt. muutin ohj.
Siemenseula Bottom sieve (sääd.=adjustable) vaihd. vaihd. vaihd. vaihd.
Jarrut Brakes (levy=disc) hydr. rumpuj. hydr. rumpuj. hydr. rumpuj. levyj.
Takaisinpyöritys Reverser
Ilmastointilaite Air conditioning
Lämmityslaite Heating
Puintitappiovalvonta Grain loss indicator
Pellon pintaa myötäilevä pöytä Floating cutting platform
Automaattikellunta Autom. control of cutting height
Rinnepuintiseulasto Slope levelling
Leikkuupöydän kallistus Cutting platform lateral tilt