92SchluterEuroTrac1900 93SchluterEuroTrac

 

Schlüterin valmistusmäärät olivat 1990-luvulle tultaessa romahtaneet
alle 200 traktoriin vuodessa ja mallisto oli pahoin vanhentunut.
Yhteistyökuvioita oli 80-luvulla viritelty BMW:n, Daimer-Benzin ja Claasin
kanssa, mutta ratkaisua ei löytynyt. Myymällä tarpeettomat kiinteistöt
Schlüter hankki pääomat viimeiseen ponnistukseen: täysin uuden Euro
Tracin suunnitteluun.

Vuoden 1991 alussa esiteltiin kolmesta teholuokasta muodostunut Euro Trac
-mallisto. Euro Tracit oli rakennettu kokopitkälle rungolle. MAN-moottori
oli sijoitettu akselien välissä sijainneen ohjaamon alle. Vaihteisto oli
edelleen ZF:n tuote varustettuna Schlüterin omalla hydraulisella
pikavaihteella. Vaihteita oli 24+12. Ohjaamo oli täysin uusi, mutta tuttuja
Schlüter-piirteitä olivat ohjaamon hydraulinen kipattavuus ja liukuovet.
Vakiona oli ohjaamon hydro-pneumaattinen jousitus. Taakseajovarustus ja
ilmastointi olivat lisävarusteita, samoin sähkönostolaite. Euro Tracin
erikoisuus oli koko etuosan täyttävä 1300-1600 kg:n keulapaino, jota
voitiin hydraulisesti siirtää eteenpäin.

Alkuperäiset kolme mallia olivat 1300, 1600 ja 1900. Vuonna 1993 ne
korvasi 1400, 1700 ja 2000, joissa oli hieman enemmän tehoa ja hieman
uudistettu ulkonäkö. Suunnitelmissa oli myös kolme pienempää mallia,
jotka oli varustettu portaattomalla vaihteistolla, mutta niiden osalta
jäätiin prototyyppiasteelle. Vuonna 1994 jouduttiin luopumaan
tehdaskiinteistöstä. Muut mallisarjat lopetettiin ja Euro Tracien tuotanto
siirtyi Itä-Saksan puolelle Schönebeckiin, jossa valmistui vielä 32
konetta. Päätös tuotannon lopettamisesta tehtiin Anton Schlüter III:n
80-vuotispäivänä tammikuussa 1995. Varastot myytiin Michael Egelseerille,
joka kokosi osista vielä muutamia Compact- ja Euro Trac -malleja vuosina
1996-2002. Euro Tracin suurin ongelma oli ehkä hinta, joka oli kolmanneksen
Fendt Favoritien yläpuolella.

 

Euro Trac
1300 LS
Euro Trac 1400 LS Euro Trac
1600 LS
Euro Trac 1700 LS Euro Trac 1900 LS Euro Trac 2000 LS
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1991-93 1993-95 1991-93 1993-95 1991-93 1993-95
Moottorin tyyppi Engine model MAN
D 0826 TUE 501
MAN D 0826 TUE 501 MAN
D 0826 LUE 503
MAN D 0826 LUE 503 MAN
D 0826 LUE 501
MAN D 0826 LUE 501
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6T 6T 6TI 6TI 6TI 6TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 6871 6871 6871 6871 6871 6871
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 112×125 112×125 112×125 112×125 112×125 112×125
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp
DIN/rpm
130/2200 135/2200 160/2200 170/2200 190/2200 200/2200
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 540/1500 550/1400 667/1500 680/1400 785/1500 810/1400
Vaihteita Gears 24+12 24+12 24+12 24+12 24+12 24+12
Synkronoituja Synchronized gears 24+12 24+12 24+12 24+12 24+12 24+12
Pikavaihde Quick-change gear hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,9-38,3 1,9-38,3 1,6-33,5 1,6-33,5 1,7-34,5 1,7-34,5
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 40/50 40/50 40/50 40/50 40 40
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 55 55 55 55 55 55
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 8400 8400 8400 8400 8400 8400
Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 10,0 jarrulla 10,0 jarrulla 10,0 jarrulla 10,0 jarrulla 10,0 jarrulla 10,0 jarrulla
Euro Trac
1300 LS
Euro Trac 1400 LS Euro Trac
1600 LS
Euro Trac 1700 LS Euro
Trac 1900 LS
Euro Trac 2000 LS
Vuodet Years 1991-93 1993-95 1991-93 1993-95 1991-93 1993-95
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 18.4R38 18.4R38 18.4R38 18.4R38 20.8R38 20.8R38
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 18.4R38 18.4R38 18.4R38 18.4R38 20.8R38 20.8R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 6400+1300 6400+1300 6400+1300 6400+1300 6900+1600 6900+1600
Korkeus cm Height w cab cm 311 311 311 311 311 311
Pituus cm Length cm 534 534 536 536 536 536
Akseliväli cm Wheelbase cm 311 311 311 311 317 317
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 280 280 280 280 280 280
Melutaso dB Cab noise level dB 82 82 78 78 78 78
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj. kitkaj.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.