88MBTrac1600

88MBTrac1600ohjaamo
90MBTrac1800ohjaamo

 

Keväällä 1987 esiteltiin uudistettu mallisarja. Samaan aikaan
valmistus siirtyi Trac-technik -yhtiölle. Uudistettujen mallien tärkein
ero aikaisempaan oli uudet, iskutilavuudeltaan suuremmat moottorit. Ison
mallisarjan valikoima oli nyt 1300, 1400 ja 1600, jotka kaikki olivat
ahdettuja. Ulkonäöllisenä erona isossa sarjassa on pystyrivoitettu maski.
Parannuksia oli lisäksi mm. hydrauliikassa ja vaihteiden porrastuksessa.
Vaihteisto oli myös aikaisempaa vahvempi. Lisävarusteena sai nyt elektronisen
vetovastustunnustelun, joka paransi traktorin käyttökelpoisuutta maataloudessa.

Kesällä 1990 malliston huipulle esiteltiin välijäähdytetty
1800 (180 hv). Sen sai muista malleista poiketen MB:n kuorma-autovärikartan
eri väreissä. Vaihteiston kestävyydessä on ollut ongelmia. Vaihteisto
vaatii rauhalliset vaihdot ja oikeat öljyt.

MB-tracin tuotanto päättyi kannattamattomana vuoden 1991 lopussa noin
41 000 valmistuneen Tracin jälkeen. 90-luvun loppupuolella LandTechnik
Schönebeck yritti vielä hetken jatkaa 160-hevosvoimaisen Tracin tuotantoa.
Myös Doppstadtin Tracit ovat olleet teknisesti hyvin lähellä MB-Tracia.

90MBTrac1800

1300 1400 1600 1800
Turbo Turbo Turbo Turbo
Vuodet Years 1987-91 1987-91 1987-91 1989-91
Moottorin tyyppi Engine model OM 366A OM 366A OM 366A OM 366A
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6T 6T 6T 6TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 5958 5958 5958 5958
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 97,5×133 97,5×133 97,5×133 97,5×133
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 125/2400 136/2400 156/2400 180/2400
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 425/1600 470/1600 530/1500 645/1300
Vaihteita Gears 14+14 14+14 14+14 14+14
Synkronoituja Synchronized gears 14+14 14+14 14+14 14+14
Pikavaihde Quick-change gear
Suunnanvaihtaja Reverser x x x x
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,9-40,0 1,9-40,0 1,9-40,0 1,9-40,0
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 30/40 30/40 30/40 30/40
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 55 55 55 60
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 6500 6500 6500 7000
Voiman ulosotto PTO speeds 540/1000 540/1000 540/1000 540/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 13,0 13,0 13,0 13,0
1300 1400 1600 1800
Turbo Turbo Turbo Turbo
Vuodet Years 1987-91 1987-91 1987-91 1989-91
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 18,4R34 18,4R34 18,4R34 18,4R34
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 18,4R34 18,4R34 18,4R34 18,4R34
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 6320 6320 6320 6350
Korkeus cm Height w cab cm 293 293 293 293
Pituus cm Length cm 468 468 468 468
Akseliväli cm Wheelbase cm 265 265 265 265
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 170 170 170 170
Melutaso dB Cab noise level dB 84 84 84 83
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock front hammasl. hammasl. hammasl. hammasl.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.

 

90MBTrac1800tehot