02FendtFarmer412
02FendtFarmer400ohjaamo

02FendtFarmer400halkileikkaus 02FendtFarmer400paneeli

 

Syksyllä 1999 täydennettiin Vario-sarjaa 400-sarjalla, joka oli
markkinoiden pienin portaattomalla voimansiirrolla varustettu traktorisarja.
400-sarjan moottoreina oli 4-venttiiliset 3,8-litraiset Deutzit
nimellisteholtaan 86-110 hv, syksystä 2001 lähtien myös 120 hv. Moottoreissa oli
huipputehoa 6-9 hv yli nimellistehon ja vääntömomentin nousu-% oli
35.

Variovoimansiirto toimi samalla periaatteella kuin 700- ja 900-sarjoissa
ja hydraulimoottoreita oli vain yksi. Pienillä nopeuksilla veto oli täysin
hydraulista ja 50 km/h nopeudella täysin mekaanista. Kiihtyvyyttä voitiin
säätää kuljettajan mieltymyksen mukaan, nopeimmillaan 50 km/h:iin
päästiin 15 sekunnissa eli isompia malleja hitaammin. Hydrauliventtiilien
virtaus ei ollut 400-sarjassa säädettävissä virtausajan perusteella.
Hydrauliikka oli kuormantunteva ja tuottoa löytyi 75 l/min.

Ohjaamo oli kokonaisuudessaan isompien Varioiden kaltainen ja ilmastointi
ja ilmaistuin olivat vakiovarusteita. Varioterminaali ja hallintakonsoli
olivat samankaltaisia kuin 700-sarjassa ja niiden ansiosta toimintojen
hallinta oli ensimmäisiä Varioita helpompaa. Näyttö oli kuitenkin
400-sarjassa vakiona mustavalkoinen. Joystickissä ei ollut
hydrauliikkaventtiilien eikä nostolaitteen toimintoja kuten isommissa
malleissa. Eteenpäin lähdettiin työntämällä vipua eteen, vauhtia
hidastettiin vetämällä vipua taakse ja suunta vaihtui näpäyttämällä
vipua vasemmalle tai pitämällä vipua pitkään takana. Melutasoksi
ilmoitettiin ennätyksellisen pieni lukema 70 desibeliä. Näkyvyys ja
henkilöautomainen viimeistely eivät ollut Fendt-ohjaamon vahvuuksia.
Etuakselilla oli sähköhydraulinen jousitus, mutta ohjaamo ei ollut
400-sarjassa jousitettu. Myös 400-sarja oli rakennettu valetulle
puolirungolle, johon etujousituksen komponentit oli asennettu.

Vuodelle 2005 moottorit kasvatettiin 4,04-litraisiksi ja suoritusarvot
paranivat hieman.

409 Vario 410 Vario 411 Vario 412 Vario 409 Vario 410 Vario 411 Vario 412 Vario
Vuodet Years 1999-2004 1999-2004 1999-2004 2001-2004 2004-06 2004-06 2004-06 2004-06
Moottorin tyyppi Engine model Deutz
BF4M2013
Deutz BF4M2013C Deutz
BF4M2013C
Deutz BF4M2013C Deutz Deutz Deutz Deutz
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 4T 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI 4TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 3800 3800 3800 3800 4038 4038 4038 4038
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 98×126 98×126 98×126 98×126 101×126 101×126 101×126 101×126
Nimellisteho hv/kierr. DIN Rated power hp DIN/rpm 86/2100 100/2100 110/2100 120/2100 86/2100 100/2100 110/2100 120/2100
Nimellisteho hv/kierr. ISO Rated power hp ISO/rpm 92/2100 106/2100 118/2100 126/2100
Maksimiteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 92/1900 109/1900 118/1900 128/1900 95/1900 110/1900 118/1900 128/1900
Maksimiteho hv/kierr. ISO Max. power hp ISO/rpm 100/1900 114/1900 125/1900 133/1900
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 386/1450 437/1450 497/1450 540/1450 421/1450 482/1450 515/1550 560/1550
Vaihteita Gears portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Synkronoituja Synchronized gears portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Pikavaihde Quick-change gear portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton portaaton
Suunnanvaihtaja Reverser hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr. hydr.
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 0,02-50 0,02-50 0,02-50 0,02-50 0,02-50 0,02-50 0,02-50 0,02-50
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50 40/50
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 75 75 75 75 75
(110)
75 (110) 75
(110)
75 (110)
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 200 200 200 200 200 200 200 200
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 6568 6568 6568 6568 6568 6568 6568 6568
Voiman ulosotto PTO speeds 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000 540/750/1000
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk.
levyj.
öljyk.
levyj.
öljyk.
levyj.
öljyk. levyj. öljyk.
levyj.
öljyk.
levyj.
öljyk.
levyj.
öljyk.
levyj.
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 9,8 9,8 9,8 9,8 9,8 9,8 9,8 9,8
409 Vario 410 Vario 411 Vario 412 Vario 409 Vario 410 Vario 411 Vario 412 Vario
Vuodet Years 1999-2004 1999-2004 1999-2004 2001-2004 2004-06 2004-06 2004-06 2004-06
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 440/65R24 420/70R24 480/65R24 540/65R24 440/65R24 420/70R24 480/65R24 540/65R24
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 540/65R34 480/70R38 540/65R38 600/65R38 540/65R34 480/70R38 540/65R38 600/65R38
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 5070 5210 5240 5240 5070 5210 5240 5240
Korkeus cm Height w cab cm 280 285 285 288 280 285 285 288
Pituus cm Length cm 419 419 419 419 419 419 419 419
Akseliväli cm Wheelbase cm 242 242 242 242 242 242 242 242
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 165 165 165 165 165 165 165 165
Melutaso dB Cab noise level dB 70 70 70 70 70 70 70 70
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock front levylukko levylukko levylukko levylukko levylukko levylukko levylukko levylukko
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x x x x x
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x x x x x
Ilmastointi Air conditioning x x x x x x x x
Ajotietokone Trip computer x x x x x x x x
Ryömintävaihteisto Creeper gear x x x x x x x x

 

02FendtFarmer400tehot