Landini 3000-7000 (1961-68)

takaisin

Vuonna 1957 italialainen Landini solmi sopimuksen Perkins-moottorien lisenssivalmistuksesta ja omista puolidieseleistä luovuttiin vähitellen. R 35:een asennettiin 3-sylinterinen ja R 50:een 4-sylinterinen Perkins. Kaksi vuotta myöhemmin Landinin osakekanta siirtyi Massey Fergusonin omistukseen ja markkinoille tuli 28-hevosvoimainen R 25, jossa hyödynnettiin MF 25:n tekniikkaa.

Vuonna 1961 esiteltiin uusi mallisarja, joka oli kokonaisuutena tekniikaltaan hyvin läheistä sukua MF:n traktoreille. Mallisarjan pienimmistä (2000 ja 2500) löytyy niukasti tietoa. R 25:n korvannut 3000 oli varustettu Perkinsin 2-sylinterisellä 1580 cm3 moottorilla ja siinä oli tehoa 30 hv. Myöhemmin tuotannossa oli myös 32-hevosvoimainen 3200.

3-sylinterinen Landini 4000 oli MF 35:n lähisukulainen. Tehoa oli mallimerkinnän mukaisesti 40 hv. Vuonna 1962 esitellyssä 4500:ssa oli tehoa 44 hv. Mallisarjan tehokkain oli aluksi 5000, sitten 5500. Vuonna 1963 esiteltiin 4-sylinterinen Landini 7000, jossa oli tehoa 65 hv DIN. Vaihteita Landineissa oli joko 6+2 tai 8+2, paitsi pienimmissä oli 6+1. Useimmista malleista oli kapeita ja matalia erikoisversioita.

Landinin mallistossa keskeisessä osassa olivat nelivetomallit ja telatraktorit. Massey Ferguson myi ainakin Saksassa ja Ranskassa Landineja omalla merkillään, koska omassa mallistossa ei ollut vastaavia nelivetomalleja. Landinin nelivedot tunnettiin merkinnällä DT ja takavetomallit merkinnällä R. Telatraktorien valmistuksen Landini oli aloittanut vuonna 1959 ja mallit olivat hyvin pitkälle yhteneviä pyörätraktorien kanssa.

R 3000 R 4000 R/DT 4500 Super R/DT 7000 R/DT 8000
         
(ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN) (ei FIN)
Vuodet Years 1961-68 1961-68 1963-65 1963-68 1967-68
Moottorin tyyppi Engine model Perkins Perkins P3 Perkins AD3.152 Perkins A4.203  Perkins A4.236 
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 2 3 3 4 4
Iskutilavuus cm3 Displacement 1580 2360 2498 3330 3860
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 88,9x127 88,9x127 91,4x127 91,49x127 98,4x127
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 30/2200 40/2000 44/2000 65-66/2000 80/2100
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm       219/1300  
Vaihteita Gears 6+1 6+2/8+2 8+2 6+2 12+4
Synkronoituja Synchronized gears - - - - 12+4
Pikavaihde Quick-change gear - - - - -
Suunnanvaihtaja Reverser - - - - -
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 1,3-24,3 1,3-24,8 1,3-24,8 2,1-23,1 1,6-22,1
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min          
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg          
Voiman ulosotto PTO speeds 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo
Jarrut Brakes (levy=disc) rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj. rumpuj.
Ohjaus Steering mek. mek. mek. mek. mek.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD          
R 3000 R 4000 R/DT 4500 Super R/DT 7000 R/DT 8000
         
Vuodet Years 1961-68 1961-68 1963-65 1963-68 1967-68
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 4.50-16 5.50-16 5.50-16 6.00-19 6.50-20
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD     7.50-20 8.00-20  
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 11.2/10-28 12.4/11-28 12.4/11-28 12.4/11-36 16.9/14-34
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD     12.4/11-28 14.9/13-28  
Paino kg takaveto Weight kg 2WD (1320) (1540) (1700) (2200) (2750)
Paino kg neliveto Weight kg 4WD     (1700) (2400)  
Korkeus cm Height w cab cm (123) (134) (134) (160)  
Pituus cm Length cm 262 291 291/300 312/326  
Akseliväli cm Wheelbase cm 165 185 185 206  
Polttoainesäiliö l Fuel tank l          
Melutaso dB Cab noise level dB          
Umpinainen ohjaamo Solid cab          
Etuakselin lukko Diff. lock          
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks          
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension          
Ilmastointi Air conditioning          
Ajotietokone Trip computer          
Ryömintävaihteisto Creeper gear          

takaisin