12NHT9-670 
12NHT9

 

New Hollandin runko-ohjattavat suurtraktorit olivat Euroopassa lähes
tuntemattomia Britanniaa ja entisen Neuvostoliiton aluetta lukuun ottamatta.
Syksyllä 2010 esitelty T9 otettiin kuitenkin laajempaan tuontiohjelmaan.
Moottorina oli nyt kaikissa malleissa FPT:n 8,7- ja 12,7-litraiset Cursorit
SCR-teknologialla varustettuna. Aikaisemmin malliston huipulla oli käytetty
15-litraista Cumminsia. Uutta oli lisäteho-ominaisuus. Vaihteisto oli
automaattitoiminnoilla varustettu Ultra Commandiksi nimetty 16+2
täyspowershift, johon oli nyt lisätty pikavaihde suurimmalle pykälälle,
jolloin vaihteita oli yhteensä 17+2 ja maantienopeus 37 km/h. Muita
vaihteita oli hidastettu.

Aikaisemmin sarjan pienin malli oli monilta osin muita malleja pienempi
ja muut perustuivat 391 sentin akseliväliin. Nyt pienin oli pudotettu pois,
mutta mallien 9.390-9.560 akseliväli oli pudotettu 376 senttiin.
Hydrauliikan suoritusarvot olivat jo ennestään esim. John Deeren
yläpuolella ja ne säilyivät suunnilleen ennallaan. Hydrauliikan tuotto
oli vakiona 151 litraa ja enimmillään MegaFlow-pumpulla 428 litraa.
Nostovoima oli 9 tonnia, kun useimmat tämän luokan traktorit tyytyivät
edelleen 6 tonnin lukemiin. Ohjaamo oli 4-pilarinen ja sen jousitusta oli
parannettu. Mittarit olivat amerikkalaistyyliin etupilarissa ja siltä osin
lähes ennallaan. Hallintalaitekyynärnoja sen sijaan oli laitettu uusiksi.
Ohjaamon melu oli jopa hieman noussut lukemiin 76-80 dB.

T9.390 T9.450 T9.505 T9.560 T9.615 T9.670
 (ei FIN)  (ei FIN)  (ei FIN)  (ei FIN)  (ei FIN)  (ei FIN)
Vuodet Years 2011-15 2011-15 2011-15 2011-15 2011-15 2011-15
Moottorin tyyppi Engine model Cursor 9 Cursor
13
Cursor 13 Cursor 13 Cursor 13 Cursor
13
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI 6TI
Iskutilavuus cm3 Displacement 8710 12882 12882 12882 12882 12882
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 117×135 135×150 135×150 135×150 135×150 135×150
Nimellisteho hv/kierr. ISO Rated power hp ISO/rpm 354/2000 405/2000 457/2000 507/2000 542/2000 608/2000
Maksimiteho hv/kierr. ISO Max. power hp ISO/rpm (390)/1800 (446)/1800 (502)/1800 (557)/1800 (613)/1800 (669)/1800
Vääntö Nm/kierr. ISO Torque Nm ISO/rpm 1745/1400 1899/1400 2136/1400 2374/1400 2540/1400 2848/1400
Vaihteita Gears 17+2 17+2 17+2 17+2 17+2 17+2
Synkronoituja Synchronized gears powershift powershift powershift powershift powershift powershift
Pikavaihde Quick-change gear powershift powershift powershift powershift powershift powershift
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 2,5-37 2,5-37 2,5-37 2,5-37 2,5-37 2,5-37
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h 40 40 40 40 40 40
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 151 (408) 159 (428) 159 (428) 159 (428) 159 (428) 159 (428)
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 210 210 210 210 210 210
Nostolaitehydrauliikka Lift controls sähk. sähk. sähk. sähk. sähk. sähk.
Nostovoima kg Lift capacity kg 9071 9071 9071 9071 8900 8900
Voiman ulosotto PTO speeds 1000 1000 1000 1000 1000 1000
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 9,2 sisä 9,2 sisä 9,2 sisä 9,2 sisä 11,4 sisä 11,4 sisä
T9.390 T9.450 T9.505 T9.560 T9.615 T9.670
Vuodet Years 2011-15 2011-15 2011-15 2011-15 2011-15 2011-15
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 900/60R42 900/60R42 900/60R42 900/60R42 800/70R38
tupla
800/70R38 tupla
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 900/60R42 900/60R42 900/60R42 900/60R42 800/70R38
tupla
800/70R38 tupla
Paino kg takaveto Weight kg 2WD
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 14951 15042 15626 16895 18068 20134
Korkeus cm Height w cab cm 384 384 384 384 396 396
Pituus cm Length cm 739 739 739 739 762 762
Akseliväli cm Wheelbase cm 376 376 376 376 391 391
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 870+AB174 1230+AB174 1230+AB174 1230+AB174 1168+AB174 1729+AB174
Melutaso dB Cab noise level dB 76 80 80 80 76 76
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl. hammasl.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks x x x x x x
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension x x x x x x
Ilmastointi Air conditioning x x x x x x
Ajotietokone Trip computer x x x x x x
Ryömintävaihteisto Creeper gear