79Fiat680
82Fiat780

81Fiat780ohjaamo

 

780:aa pienempiä uutuuksia jouduttiin odottamaan vuoteen 1978, jolloin
esiteltiin 580 ja 680. Pienemmässä oli 2,75-litrainen kolmonen ja
suuremmassa 3,5-litrainen nelonen. 580:n vaihteisto oli 8+2, 680:ssa oli
12+3 samoin kuin 780:ssa. Vaihteistoissa oli edelleen puolet vaihteista
synkronoitu (12-vaihteisessa 3, 4, 7, 8, 11 ja 12). 780 oli saanut myös
hieman tehokkaamman hydrauliikkapumpun.

Olennaisin uutuus oli kuitenkin puristamalla muotoilluista levyistä
rakennettu Pininfarina-ohjaamo, joka valmistettiin
Ferrarin tehtaalla Modenassa. Ohjaamo oli eräs aikansa hiljaisimmista (82,5
dB), mutta varsin ahdas.

Syksyllä 1980 traktorin väri vaihtui tummemmaksi. Vuoden 1981 lopussa
maantienopeuksia nostettiin 26:sta 30 km/h:iin ja etuakseli vaihtui
ketterämpään ja automaattisella hammaslukolla varustettuun 580:aa
lukuun ottamatta. Samaan aikaan ohjaamon keskipilaria kavennettiin,
konepeltiä muotoiltiin uudelleen, maski tehtiin irroitettavaksi ja lyhdyt
muuttuivat nelikulmaisiksi. Lisäksi hydrauliikan tuottoja nostettiin.

Vuoden 1983 alussa vaihteisto muutettiin täyssynkronoiduksi.

580 580 680 680 780 780 780
Vuodet Years 1978-81 1981-84 1978-81 1981-84 1978-81 1981-83 1983-84
Moottorin tyyppi Engine model 8035 8035 8045 8045 8045 8045 8045
Sylinteriluku/Turbo/välijäähd. Cyl/Turbo/Intercooler 3 3 4 4 4 4 4
Iskutilavuus cm3 Displacement 2750 2750 3456 3456 3670 3670 3670
Syl. halk. x iskun pituus mm Bore x stroke mm 103×110 103×110 100×110 100×110 103×110 103×110 103×110
Nimellisteho hv/kierr. DIN Max. power hp DIN/rpm 58/2700 58/2700 68/2500 68/2500 78/2440 78/2440 78/2440
Vääntö Nm/kierr. DIN Torque Nm DIN/rpm 179/1700 183/1350 207/1400 229/1300 267/1400 ?/1100 ?/1100
Vaihteita Gears 8+2 12+3 12+3 12+3/8+8 12+3 12+3 12+3
Synkronoituja Synchronized gears 4 6/12+3 6 6/12+3 6 6 12+3
Pikavaihde Quick-change gear
Suunnanvaihtaja Reverser
Nopeudet nimellisk. Speeds in km/h 2,5-26,6 1,7-31,0 1,4-26,5 1,7-30,3 1,4-26,2 1,7-30,3 1,7-30,3
Maksiminopeus km/h Max. speed km/h
Hydrauliikan tuotto l/min Hydr. flow l/min 24,6 28/DT 36,3 26 33,6 33,6 33,6 44,4
Hydrauliikan paine bar Hydr. pressure bar 190 190 190 190 190 190 190
Nostolaitehydrauliikka Lift controls mek. mek. mek. mek. mek. mek. mek.
Nostovoima kg Lift capacity kg 1700 1600/2400 2200 2400 2400 2400 2400
Voiman ulosotto PTO speeds 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo 540/ajo
Jarrut Brakes (levy=disc) öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy öljyk. levy
Ohjaus Steering hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost. hydrost.
Kääntöymp. halk. m takaveto Turning circle m 2WD 7,2 7,0 7,4 7,2 7,2 7,2 7,2
Kääntöymp. halk. m neliveto Turning circle m 4WD 9,6 10,0 10,8 10,4 11,4 10,4 10,4
580 580 680 680 780 780 780
Vuodet Years 1978-81 1981-84 1978-81 1981-84 1978-81 1981-83 1983-84
Eturenkaat takaveto Front tyres 2WD 7,50-16 7,50-16 7,50-16 10,00-16 10,00-16 10,00-16 10,00-16
Eturenkaat neliveto Front tyres 4WD 11,2-24 12,4-24 12,4-24 11,2-28 11,2-28 11,2-28 11,2-28
Takarenkaat takaveto Rear tyres 2WD 12,4-36 13,6-36 13,6-36 16,9-34 16,9-34 16,9-34 16,9-34
Takarenkaat neliveto Rear tyres 4WD 12,4-36 13,6-36 13,6-36 16,9-34 16,9-34 16,9-34 16,9-34
Paino kg takaveto Weight kg 2WD 2335 2335 2820 2820 2940 2940 2940
Paino kg neliveto Weight kg 4WD 2650 2650 3120 3120 3200 3200 3200
Korkeus cm Height w cab cm 250 252 252 255 256 255 255
Pituus cm Length cm 330/346 330/346 349/366 349/366 349/366 349/366 349/366
Akseliväli cm Wheelbase cm 217/228 217/228 226/216 226/216 227/227 227/227 227/227
Polttoainesäiliö l Fuel tank l 80 80 80 80 80 80 80
Melutaso dB Cab noise level dB 82,5 84,5 82,5 82,5 82,5 83,5 83,5
Umpinainen ohjaamo Solid cab x x x x x x x
Etuakselin lukko Diff. lock front hammasl. hammasl. hammasl.
Tasausp. lukkoautomatiikka Autom. differential locks
Ilmajousitettu istuin Seat w air suspension
Ilmastointi Air conditioning
Ajotietokone Trip computer
Ryömintävaihteisto Creeper gear lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv. lisäv.