A B C D E F G H I J K L M N O PQ R S T U V W XY Z

 

Haas

Amerikkalainen Haas Foundry valmisti vuodesta 1939 lähtien valuosia ajoneuvoihin ja sotakalustoon. Toisen maailmansodan jälkeen se valmisti kolmea traktorimallia, jotka kaikki oli varustettu kolmipistenostolaitteella. Moottorit olivat Continentalin, voimansiirto Clarkin. Traktorituotanto päättyi vuonna 1951.

Hagedorn HS 15

Hagedorn

Saksalainen Gebr. Hagedorn u. Co. Landmascinenfabrik oli saanut alkunsa vuonna 1902. Moottoriniittokoneiden valmistus alkoi vuonna 1925 ja vuonna 1936 esiteltiin pieni traktori. Molemmin puolin toista maailmansotaa valmistettiin 1- ja 2-sylinterisillä Deutz-moottorilla varustettuja traktoreita. Viimeinen valmistui vuonna 1952. Ennen sotaa traktoreita valmistui noin 1 000, mutta myöhemmät tuotantomäärät jäivät vähäisiksi.

 

Hako

Saksalainen Hans Koch perusti Hakon vuonna 1948. Jo 1920-luvulta lähtien hän oli valmistanut mm. moottorijyrsimiä. Vuonna 1961 esiteltiin pientraktori Hakotrac, jossa oli 6- tai 8-hevosvoimainen moottori. Muutamaa vuotta myöhemmin esiteltiin isompia kunnallisteknisiin töihin tarkoitettuja traktoreita, joiden valmistajana Hako on päässyt merkittävään asemaan.

 

Hanomag

HanomagR324S
Hanomag R324S

Vuonna 1835 Hannoverissa perustettu Hanomag oli suuri veturinvalmistaja. Vuonna 1912 Hanomag alkoi valmistaa WD-yhtiön moottoriauraa. Ensimmäinen telatraktori valmistui vuonna 1919 ja pyörätraktori 1924. Vuonna 1930 esiteltiin dieseltraktori RD 36 ja Hanomag nousi Saksan suurimmaksi traktorinvalmistajaksi. Monet sotaa edeltävät Hanomagit oli suunniteltu hyvin soveltuviksi maantiekuljetuksiin. 1950-luvun alussa Hanomag nousi jälleen markkinajohtajaksi Saksassa. R-sarjassa oli toistakymmentä teholuokkaa, joista osa oli 2-tahtisia. 16-hevosvoimaista R 16:ta valmistettiin yli 14 000 kappaletta. Hanomag oli myös huomattava telatraktorien valmistaja. 1950-luvun puolivälissä esiteltiin pyöreälinjaisesti muotoillut pyörätraktorit, joista meille tuotiin malleja 218, 228, 425, 430, 440, 540 ja 545. Vuonna 1960 Hanomagin tuonti Suomeen siirtyi Laborille. Tässä vaiheessa Hanomag-traktoreita oli valmistettu jo 200 000 kappaletta ja maine pilattu mm. 2-tahtidieselien takia. Vuonna 1961 Hanomag sulautui Rheinstahl-yhtymään ja traktorituotannon alasajo alkoi. Viimeinen Hanomag-traktori valmistui vuonna 1971. Samaan aikaan kuorma-autotuotanto myytiin Daimler-Benzille. Tämän jälkeen valmistettiin mm. maansiirtokoneita, jotka päätyivät Komatsulle 1980-luvun lopussa.

Hanomagia valmistettiin myös Argentiinassa 1950- ja 1960-luvuilla. 2010-luvun alussa Argentiinalainen Dowel SA alkoi myydä Hanomag-merkillä traktoreita, jotka valmisti kiinalainen Foton Lovol.

 

Hansa

Vuonna 1870 perustettu saksalainen Bartels & Sohn valmisti vuosina 1951–54 lava-ajoneuvoa, jossa yrityksen valmistama sarvitraktori oli asetettu takapäähän lavan alle ja lavan etupuolelle oli rakennettu ajosilta. Moottori oli 9–12-hevosvoimainen. Yrityksen toimintaa jatkoi vuosina 1954–61 Schmiedag AG, joka valmisti lisäksi 10-hevosvoimaista telatraktoria.

 

Haotian

Vuonna 2006 perustettu kiinalainen Weifang Haotian Farm Equipment Company valmistaa traktoreja teholuokassa 20…140 hv.

 

Hardy

Hardy Diesel myi USA:ssa kiinalsisia Shenniu-traktoreita omalla nimellään.

 

Harkov

HarkovT-150K-07
Harkov T-150K-07

Harjkovskii Traktornyi Zavod (HTZ) perustettiin Ukrainassa vuonna 1931. Ensimmäinen tuote oli 30-hevosvoimainen pyörätraktori SKhTZ 15-30. Se perustui Internationalin 15/30:een. Jo kaksi vuotta tehtaan perustamisen jälkeen tuotanto nousi 40 000 traktoriin vuodessa. Vuonna 1937 esiteltiin ensimmäinen telatraktori SKhTZ-NATI, joista tuli tehtaan päätuote. Niiden rinnalle tulivat pienet pyörätraktorit. Vuosina 1950–55 valmistettiin 12-hevosvoimaisella bensamoottorilla varustettua HTZ-7:ää. Seuraajiensa tavoin se oli kääntötraktori eli istuin ja hallintalaitteet voitiin helposti kääntää peruutusajoa varten. Vuonna 1956 esitellyssä ja seuraavan vuonna Suomeen tulleessa DT-14:ssä oli 1-sylinterinen 14-hevosvoimainen dieselmoottori ja 4+1 vaihdetta sekä ryömintävaihde (0,71 km/h). DT-14 sai Vakolan koetuksessa heikot arvosanat kestävyydestä ja käyttökelpoisuudesta. Vuonna 1958 esiteltiin isompi kääntötraktori DT-20, jossa oli edelleen 1-sylinterinen moottori, mutta tehoa 20 hv. Sen seuraaja oli T-25, jonka oli kehittänyt Vladimidin traktoritehdas.

 

Vuonna 1962 esiteltiin ensimmäinen runko-ohjattava nelivetotraktori T-125 (130 hv). 1970-luvun alussa miljoonan traktorin jälkeen DT-telatraktorit vaihtuivat T-150 -sarjaan, jota valmistettiin sekä tela- että pyörätraktorina. Harkovin tehdas yksityistettiin vuonna 1994. Sen jälkeen Harkov on valmistanut T-150:n edelleenkehitettyjä versioita, joissa venäläisten lisäksi on käytetty Deutzin moottoreita. Lisäksi tehtaan ohjelmassa ovat 35-hevosvoimaiset pyörätraktorit. http://www.xtz.ua

 

Harris

Kalifornialainen Harris Manufacturing hankki oikeudet Eimcon kehittämään Power Horse -nelivetotraktoriin, jonka kaikki pyörät olivat yhtä suuria. 6-sylinterisellä Chrysler-bensamoottorilla varustettua Harris Power Horsea valmistettiin vuosina 1952–64. Sen ohella valmistettiin myös GM:n ja Continentalin dieselmoottoreilla varustettuja nelivetotraktoreita.

 

Harsha

Intialainen valtiollinen Harsha Tractors valmisti neuvostoliittolaisia traktoreita lisenssillä 1970-luvulla.

 

Hart

Tractor and Agricultural Machinery Manufacturing Company, myöhemmin SC Hart SA oli vuonna 1973 perustettu romanialaisyhtiö. Vuodesta 1978 lähtien se valmisti traktoreita Fiatin ja Universlin lisensseillä. Merkittävä osa tuotantoa olivat Fiatin telatraktorit. Yritys meni konkurssiin vuonna 2009.

 

Haryana

Intialainen Pratap Steel Rolling Mills Ltd valmisti vuodesta 1983 lähtien Haryana-merkkisiä traktoreita. Myöhemmin yritys keskittyi muiden valmistamien traktorien ja maataloustarvikkeiden myyntiin.

 

Hattat

HattatH55
Hattat H55

Turkkilainen Hema Endustry A.Ş perustettiin vuonna 1971. Se valmisti Ford traktoreita lisenssillä vuoteen 1990 asti. Sen jälkeen aikaisemmista malleista kehitettyjen traktorien nimeksi tuli HEMA. Vuonna 2001 rinnalle tuli UTB Universalien lisenssivalmistus. Vuonna 2003 solmittiin sopimus Valtra A-sarjan valmistamisesta. Myös sen pohjalta on kehitetty omia Hattat-merkillä kulkevia malleja. Lisäksi Hattat valmistaa Valtralle A-sarjan pienimmät mallit. Vuonna 2009 alkoi myös MF 200-sarjan lisenssivalmistus. http://www.hattattraktor.com/

 

Hatz

Saksalaiset Hatzin veljekset perustivat moottoritehtaan vuonna 1880. Hatz-moottoreita käyttivät traktoreissaan mm. Güldner, Deutz ja MAN. Hatzin ensimmäisen oman traktorinvalmistushankkeen 1930-luvun lopussa katkaisi sota ja traktoreita Hatz valmisti vain vuosina 1952–64, yhteensä 7 200 kappaletta. Traktoreissa oli ilmajäähdytteinen 1- tai 2-sylinterinen dieselmoottori. Lopuksi tuotannossa oli myös 40-hevosvoimainen 3-sylinterinen malli. Tämän jälkeen Hatz keskittyi jälleen dieselmoottorien valmistukseen, joka jatkuu yhä.

HatzTL22-1957
Hatz TL22

Hefty

Lyhytaikainen amerikkalainen traktorinvalmistaja on Hefty Tractor Company. Sen vuonna 1972 esittelemän Model F:n tavoitteena oli korvata vanhat pienet aputraktorit. Moottorina oli 27-hevosvoimainen Continental-bensiinimoottori.

 

Hela

HelaKD211-1958
Hela KD211

Saksalainen Hermann Lanz perusti yrityksensä vuonna 1888. Hän ei ollut sukua Lanz-yhtiön Heinrich Lanzille. Hela valmisti erilaisia maatalouskoneita, mutta ensimmäinen traktori Samson oli vasta seuraavan sukupolven aikaansaannoksia vuonna 1929. Ennen sotaa Helat oli varustettu enimmäkseen 1- ja 2-sylinterisillä Deutz-moottoreilla ja ZF:n vaihteistoilla. Vuonna 1947 esitellyssä mallistossa siirryttiin MWM-moottoreihin ja omiin vaihteistoihin. Vuodesta 1955 lähtien runsaan kymmenen vuoden ajan Hela valmisti myös moottoreita itse. Tämä kokeilu vei paljon rahaa.

 

Hela-mallistossa oli laaja valikoima pienehköjä traktoreita. Lisäksi vuodesta 1955 lähtien mallistossa oli Vari Werk -yhtiöltä ostettu nelivetoinen Varimot, jossa oli neljä isoa pyörää ja kääntyminen tapahtui ohjausjarruilla. Helan suosio ei missään vaiheessa noussut aivan huipulle, mutta paikallisesti Etelä-Saksassa Hela oli merkittävä. Vuonna 1978 Hela yhdistyi rakennuskonevalmistaja IBH:n kanssa ja traktorinvalmistus päättyi seuraavana vuonna. Yhteensä Hela-traktoreita valmistui runsaat 30 000 kappaletta. Näistä vientiin päätyi noin 4 600 traktoria. Väriltään Helat olivat yleisimmin vihreitä, varsinkin vientiin tehtiin myös punaisia traktoreita. Suomeenkin tuontia yritettiin käynnistää 1950-luvun alussa.

 

Hengyang

Kiinalainen Hengyang Hengtuo Farm Machinery Manufacture perustettiin vuonna 1954. Tämän pikkutraktorien valmistajan tuotemerkkejä ovat Hengyangin lisäksi Hunan ja NanYue. Lisäksi sen valmistamia traktoreita on myyty eri maissa monilla myyjien omilla tuotemerkeillä.

 

Hercule

Sveitsiläinen Hercule valmisti 35–60 -hevosvoimaisia traktoreita. Ranskaan viedyissä traktoreissa oli Hispano-Suiza -diesel.

 

Herkules

Herkules oli itävaltalaisen Hans Mittelstrasserin 8,5-hevosvoimaisella Rotax-bensamoottorilla varustettu äärimmäisen yksinkertainen työkoneenkantaja pientilallisille.

 

Hema

Turkkilaisen Hattatin aikaisempi nimi. Se valmisti Heman lisäksi Hema Universal -merkkisiä traktoreita.

 

Hero Russi

Hero Motors Ltd on 1990-luvun lopulla perustettu yksityinen pakistanilaisyhtiö, joka kauppaa mm. moottoripyöriä ja traktoreita. Hero Russi on hankkinut välikäsien kautta osittain kokoonpantuja Belarus-traktoreja ja myynyt niitä omalla merkillään ja itse muotoilemallaan konepellillä. Belarus-tehdas ja Belaruksen pakistanilainen maahantuoja ovat käyneet oikeutta yhtiötä vastaan.

 

Hesston

Hesston1880-1982
Hesston 1880

Fiat osti vuonna 1977 osake-enemmistön amerikkalaisesta heinäkoneita valmistavasta Hesstonista. Vuosina 1980–91 Fiat-traktoreita myytiin USA:ssa Hesstonin nimellä ruskea-valkoisessa värissä.

 

Heywang

Heywang oli merkittävä ranskalainen, vuonna 1934 perustettu maatalouskonevalmistaja, joka 1950-luvun loppupuolella ja 1960-luvun alkupuolella valmisti myös traktoreita. Traktoreissa käytettiin Deutzin ja Perkinsin moottoreja sekä Kramerin ja ZF:n voimansiirtoja. Heywang valmisti suuria määriä myllyjä, sitojia, lietepumppuja ja niittokoneita, mutta traktorien valmistusmäärä jäi muutamiin satoihin.

HeywangHD25
Heywang HD25

 

 

Hieble

Alois Hieble & Co:n suunnitelmat traktorinvalmistajana katkaisi 1930-luvulla sota. Uusi alku seurasi vasta vuonna 1975. Hieble keskittyi kapeisiin ja maastokelpoisiin erikoistraktoreihin, joita käytetään mm. viinin- ja hedelmänviljelyssä ja kunnallisteknisissä töissä. Hieble Bergmeister -sarjan tekniikka oli peräisin Internationalilta ja myös muotoilu muistutti IH:ta. Vuonna 1991 esiteltiin hydrostaattisella voimansiirrolla varustetut mallit. Vuonna 1993 moottorinvalmistajaksi vaihtui Deere, mutta edelleen traktorien muotoilu jäljittelee 1990-luvun Case IH:ta. www.hieble-technik.de/

HiebleBergmeister824
Hieble Bergmeister 824

Hindustan

Hindustan-traktoreita valmistaneella intialaisella Gujarat Tractor Corporationilla on yhteisiä juuria HMT:n kanssa. Molemmat intialaiset valtionyhtiöt valmistivat Zetoreita lisenssillä. Gujaratin tehdas aloitti vuonna 1963 ja siirtyi myöhemmin Mahindra-konsernin omistukseen. 28…80-hevosvoimaisten pyörätraktorien lisäksi valmistui telatraktoreja Caterpillarin lisenssillä.

Hindustan G 312

 

Hinomoto

HinomotoC142
Hinomoto C142

Japanilainen Hinomoto-traktoreita valmistanut Toyosha sai alkunsa vuonna 1863 Denzou Tanouen valmistaessa hevosvetoisen auran. Hinomoto-traktorit saivat alkunsa vuonna 1959. Vuonna 1962 esiteltiin Japanin ensimmäinen nelivetoinen kompaktitraktori. Niitä myytiin myös mm. Massey Fergusonin ja Allis-Chalmersin nimellä. Suurin osa Hinomotoista sijoittui teholuokkaan 15–40 hv. Vastaavasti Hinomoton nimellä on myyty Kubota-traktoreita. Vuonna 1971 esiteltiin Hinomoto Comback -minikaivinkone. Vuonna 1990 Hitachi osti Toyoshan. Traktorituotanto hiipui 2000-luvulla Hitachin keskittyessä maanrakennuskoneisiin.

 

Hirt

Sveitsiläinen Hirt valmisti vuodesta 1948 lähtien 40-hevosvoimaisia traktoreita, joissa oli Willys-Jeepin moottori ja vaihteisto. Teollisuusmallissa oli ohjaamo, nelipyöräjarrut ja 45 km/h nopeus.

 

Hitachi

Hitachi Construction Machinery Tierra on suurkonsernin haara, joka valmisti kaivinkoneiden ohella 1960- ja 70-luvuilla 20 hv kokoluokan traktoreita. Hitachi osti Toyoshan vuonna 1990 ja sen Hinomoto-traktoreita alettiin myydä myös Hitachi-merkillä. Tehokkain malli oli 73-hevosvoimainen. 2000-luvulla traktorituotanto on hiipunut vähäiseksi. http://tierra.hitachi-kenki.co.jp/

HitachiNTX250H
Hitachi NTX250H

HMT

HMT6522
HMT 6522

Intialainen vuonna 1953 perustettu valtionyhtiö Hindustan Machine Tools on valmistanut vuodesta 1972 lähtien Zetoreja lisenssillä. Tuotannossa ovat olleet ainakin 25A, Super ja 2011/2511/3011/4011/5511/5911. Myös nykyinen 25…75 hv mallisto perustuu aikaisempaan Zetorin tekniikkaan. HMT ilmoittaa valmistaneensa 450 000 traktoria. http://www.hmttractors.co.in

 

Hoffherr-Schrantz

Itävaltalaisen Hoffherr-Schrantzin juuret ovat HSCS-yrityksessä, jonka tehtaat jäivät Unkarin puolelle Unkarin itsenäistyessä. Ennen toista maailmansotaa yrityksen Itävallan puolelle jääneet osat kehittelivät omaa traktoria, joka ei koskaan tullut tuotantoon. Sen sijaan se aloitti vuonna 1955 Allgaier/Porsche-traktorien lisenssituotannon. Suuremmat mallit koottiin saksalaisista osista, mutta pienin malli kulki nimellä Hoffherr-Schrantz Austro-Junior, ja siinä merkittävä osa osista oli itävaltalaista tuotantoa. Valmistus päättyi vuonna 1965 noin 4 700 traktorin jälkeen.

 

Holder

HolderA65
Holder A65

Vuonna 1888 perustettu Holder keskittyi ensimmäisinä vuosikymmeninään ennen kaikkea kasvinsuojelutekniikkaan. 1920-luvun alussa alkoi yksiakselisten traktorien valmistus ja näissä Holder nousi vahvaan asemaan. Vuonna 1951 esiteltiin ensimmäinen nelipyöräinen pientraktori Cultitrac. Vuonna 1960 esiteltiin nelivetoinen runko-ohjattava pientraktori. Vuonna 1974 esiteltiin B50, jossa oli tehoa selvästi aikaisempia Holdereita enemmän – 50 hv. Malliston pääpaino oli kuitenkin edelleen puutarhatraktoreissa. Vuonna 2005 Holderin osti turkkilainen Uzel. www.max-holder.com/

 

Horsch

Saksalainen Michael Horsch perusti vuonna 1984 maanmuokkaus- ja kylvötekniikkaan erikoistuneen yrityksen. Vuonna 1993 Horsch solmi venäläisen Kirovetsin kanssa yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena oli jalostaa Kirovetsin suurtraktoreista länsieurooppalaiset vaatimukset täyttäviä. Horsch kehitti ohjaamoa, hydrauliikkaa ja elektroniikkaa sekä päällysti kokonaisuuden sulavalinjaisemmilla pelleillä. Tuote tuli markkinoille nimellä Horsch K 735. Moottorina oli 350-hevosvoimainen YMZ. Myyntimenestystä ei tullut ja projekti haudattiin vuonna 1996. Horsch valmistaa myös 5-pyöräistä Terra Tracia, joka on hydrostaattisella voimansiirrolla varustettu järeä lava-ajoneuvo. www.horsch.com/

HorschK735
Horsch K 735

Hotchkiss

Ranskalainen vuonna 1870 perustettu Hotchkiss aloitti autonvalmistuksen vuonna 1903. Ensimmäisen traktorinsa yritys esitteli vuonna 1947. Tätä 58-hevosvoimaista mallia seurasi vuotta myöhemmin 35-hevosvoimainen malli. Varsinaiseen sarjatuotantoon ei päästy mm. valmistajan talousvaikeuksien takia. Vuodesta 1952 lähtien Hotchkiss alkoi valmistaa Ranskassa Ferguson-traktoria.

 

Howard

Australialaisyntyinen Arthur Clifford Howard oli jyrsimen keksijä. Vuonna 1927 hän esitteli sen käyttökoneeksi 22-hevosvoimaisen DH22-traktorin, jota valmistettiin Australiassa lähes 20 vuoden ajan. Australialaisyritys vaihtoi omistajaa ja traktorituotanto päättyi 1950-luvulla.

 

Vuonna 1938 A.C. Howard perusti Rotary Hoes -yrityksen Englantiin ja vuonna 1945 hän osti John Fowlerin yrityksen, jonka avulla hän kehitti telatraktorin. Vuotta myöhemmin hän kuitenkin myi Fowlerin Marshallille. Howard kehitti tämän jälkeen Howard Platypus -telatraktorin, jota valmistettiin vuosina 1950-57. Dieselit olivat Perkinsin tuotteita ja bensakoneet Standardin. Merkittäväksi maatalouskonevalmistaja ksi noussut Howard siirtyi tanskalaisen Thrige Agron omistukseen vuonna 1986 ja vuonna 2000 Kongskildelle.

 

H.P.A.

Ranskalainen La Haute Pression Agricole valmisti mm. pumppuja ja ruiskuja. Vuonna 1954 se esitteli 24- ja 30-hevosvoimaiset Cérès-dieselillä varustetut traktorimallit. Vaihteita oli 6+2. H.P.A:n traktorituotanto jäi lyhytaikaiseksi.

 

HSCS

Itävaltaunkarilainen Hofherr-Schrantz-Clayton-Shuttleworth perustettiin vuonna 1900. Osakkaana oli englantilainen Clayton-Shuttleworth, jonka traktoreiden tuotanto alkoi Itävalta-Unkarissa vuonna 1915. Aluksi HSCS:t olivat bensamoottorisia. 1930-luvun alussa alettiin käyttää hehkukuulamoottoreita. Lanz osti HSCS:n vuonna 1938. Sodan jälkeen HSCS:stä tuli Red Star Tractors (Vörös Csillag Traktorgyár). Merkittävin tuote G 35 (vuodesta 1948 lähtien GS 35) perustui Lanziin. Vuonna 1960 esiteltiin dieselmoottorilla varustettu nelivetoinen traktori, jonka markkinointinimeksi otettiin Dutra. Vuonna 1973 HSCS-Dutra fuusioitiin Steigereita lisenssillä valmistaneen Rában kanssa.

 

HTZ

HTZ-181
HTZ-181

Harkovin traktoritehtaan mallimerkinnöissä käytetty lyhenne.

 

Huaxia

Weifang Huaxia Tractor Manufacturing Co on vuonna 2004 perustettu pieni kiinalaisyritys, joka sekä valmistaa että myy muiden kiinalaistehtaiden traktoreja. Oma tuotemerkki on Huaxia.

 

Hummel

Saksalainen vuonna 1862 perustettu maatalouskonetehdas A. Hummel u. Söhne valmisti vuosina 1951–67 pieniä traktoreita. Sarvista ohjattavat telatraktorit muunnettiin varsin pienillä toimenpiteillä sarvitraktoreista. Niiden lisäksi ohjelmassa oli rakenteeltaan perinteisiä pyörätraktoreita ja nelivetotraktoreita, joissa kaikki pyörät olivat yhtä suuria. 1950-luvulla suurin malli oli 20-hevosvoimainen, 1960-luvulla 31-hevosvoimainen.

HummelDT54-1954
Hummel DT54

Hürlimann

HurlimannD95
Hürlimann D95

Sveitsiläinen Hans Hürlimann perusti yrityksensä vuonna 1929 ja ensimmäinen traktori valmistui samana vuonna. 1-sylinterisessä moottorissa oli tehoa 8 hv. Vuonna 1939 Hürlimann esitteli maailman ensimmäisen suorasuihkutusdieselillä varustetun traktorin. 4-sylinterisessä moottorissa oli tehoa 45 hv. Hürlimannin traktorit olivat hyvässä maineessa ja merkkiä pidettiin ainakin saksankielisissä maissa traktorien Rolls-Roycena. Tehdas oli hyvin omavarainen osavalmistuksessa.

 

1960-luvulla mallistoon tuli eurooppalaisittain suuria malleja: tehokkain oli 155-hevosvoimainen. Pääpaino oli kuitenkin kotimarkkinoille soveltuvissa pienissä traktoreissa. Kilpailijoihin verrattuna Hürlimannit olivat kalliita ja menestys kotimaan ulkopuolella jäi vähäiseksi. Lisäksi yrityksen taloutta rasitti koko malliston uusiminen H-sarjaksi 1970-luvun lopulla. Vuonna 1979 Same osti Hürlimannin ja mallisto yhtenäistyi 1980-luvun puoliväliin mennessä Same-konsernin tuotteiden kanssa. Sveitsissä viimeinen Hürlimann valmistui vuonna 1983. Italiassa valmistettujen Hürlimannien myynti on vähitellen rajoittunut Sveitsiin. http://www.huerlimann-tractors.com/

Hürlimann

Hydratiller

Coloradolainen Hydra-Pow’r esitteli vuonna 1976 hydrostaattisella voimansiirrolla varustetun runko-ohjattavan suurtraktorin. Hydratillerissa oli 350–600-hevosvoimainen Cumminsin moottori. Hydratillereita tehtiin asiakastilauksesta vuoteen 1981 asti. Lisäksi yritys tarjosi sarjoja kilpailevien merkkien suurtraktorien muuntamiseksi hydrovetoisiksi.

seuraava >